Kategoria: Yleinen

Tampereella kuntavaali-ilta sai dramaattisen käänteen, kun ääntenlaskennan loppumetreillä kokoomus ajoi demareiden ohi edesmenneen RKP-valtuutettu Peter Löfbergin äänillä. Kaksi tasavahvaa puoluetta näyttää vaihtavan taas osia näissä vaaleissa.

Olen tyytyväinen siitä, että Vihreät säilytti Tampereella paikkansa kolmanneksi suurimpana valtuustoryhmänä. Valtuustoryhmä menetti kolme paikkaa, mutta säilytti sisäisen vahvuutensa seitsemällä kokeneella valtuutetulla: onnittelut Oras Tynkkynen, Iiris Suomela, Jaakko Mustakallio, Jaakko Stenhäll, Olga Haapa-aho, Merve Caglayan ja Matti Helimo. Neljän uuden valtuutetun joukossa on opiskelija Vilma Järvisalo, Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi, arkkitehti Mirja Salmijärvi ja lääkäri Hanna Sareila. Nuorin valtuutetuista on 24-vuotias, vanhin 44-vuotias. Meistä viidestä senioriehdokkaasta ei mennyt läpi kukaan. Ammatillinen profiili on entuudestaan tuttu: opettaja, arkkitehti, lääkäri, mutta paljon ääniä sai myös uusi ehdokas pappi Riikka Mattila!

Moni kokenut valtuutettu tai varavaltuutettu jäi ilman valtuustopaikkaa näissäkin vaaleissa, uskon, että heille löytyy jokin muu luottamustehtävä lautakunnissa tai muissa toimielimissä. Tämän vaalitulosken tekivät aktiiviset ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä.

Itselleni ja puolisolleni Pauli Välimäelle oli kunnia-asia lähteä vielä kerran ehdolle Vihreiden listalla, olihan meillä kokemusta ja näkemystä. Kirjoitimme poliittiset muistelmat ”Virastotalon valtaus”, sen sanoma kestää vaalien ylikin. Innostuimme kampanjasta ja yhdessä tekemisestä, tapasimme uusia innostavia ihmisiä, jotka toimivat yhteisöllisesti koko porukan eteen. Kiitos Tampereen Vihreiden toimiston ihanat naiset Noora Hinkkanen, Mira Isomäki, Tuuli Tomperi ja Kaisu Keisala-Kaseija, Yhtenä hyvänä esimerkkinä haluan nostaa esille myös Tampereen Seudun Vihreiden Naisten (TASVINA) puheenjohtaja Anna Moilasen, joka vaivojaan säästämättä teki töitä muiden hyväksi, kiitos Anna!

Seuraaviin kuntavaaleihin on aikaa neljä vuotta. Me emme varmaankaan ole ehdolla enää niissä vaaleissa, mutta toivomme, että seniorit näkyvät entistä paremmin Vihreän puolueen profiilissa niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Vihreys ei ole vain nuorten ja keski-ikäisten asia eikä vihreys saa marginalisoitua vain identiteettipoliittisiin kysymyksiin. Vihreitä on kehitettävä kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten yleispuolueena.

Itse jatkan vaikuttamista luottamustehtävissäni kahdessa kaupungin yhtiössä, jäsenenä Tamperen Vuokra-asunnot Oy:ssä ja puheenjohtajana Tampereen Sarka Oy;ssä, sekä näiden lisäksi Setlementti Tampereen varapuheenjohtajana, kirkkovaltuutettuna ja Martinus Säätiön hallituksessa.

Kiitos äänestäjille, tukijoille ja perheelle! Kiitos Pauli, me olimme toistemme ”tukiryhmä” näissäkin vaaleissa.

Näissä kuntavaaleissa näkyy korostetusti valmistautuminen soteen, vaikka päätöksiä ei siitä vielä ole, ja vaalitkin ovat vasta aikaisintaan ensi keväänä. Soten tuloa ennakoi kasvatuksen ja varhaiskasvatuksen teemojen korostuminen vaaliteemoissa, vaikka hyvinvoinnin teemoja ei voida tulevaisuudessakaan ulkoistaa kokonaan ”suuremmille hartioille”.

Lasten päivähoito tai kuten nykyään sanotaan, varhaiskasvatus, on tietysti tärkeä asia. Lasten subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon olen ollut taistelemassa Vihreän valtuustoryhmän kanssa takavuosina myös Tampereen kaupunginvaltuustossa. Varhaiskasvatuksen myötä hoivan rinnalle ovat tulleet pedagogiset painotukset. Silti olen edelleen sitä mieltä, että pienimpien lasten kohdalla pitäisi säilyttää myös mahdollisuus lasten kotihoidontukeen ja sen kuntalisään. Tämä periaate liittyy hoivan monimuotoisuuteen, sitä olin vaatimassa jo 1990-luvun alussa vaunumarssilla.

Päivähoidon monimuotoisuus on edelleen tärkeä asia. Monissa kaupunginosissa on pulaa päivähoitopaikoista, vanhemmat joutuvat kuljettamaan jälkikasvuaan pitkienkin matkojen päähän. Tässä tilanteessa joustavuutta tarjontaan saadaan yksityisten ja yhteisöjen tuottamista palveluista, kotihoitoa unohtamatta.

Omat lapseni ovat olleet päivähoidossa heti vanhempainvapaan (tai äitiysloma se taisi siihen aikaan olla) päätyttyä. Määräaikaiset työsuhteet ja asuntovelka eivät mahdollistaneet silloin kotiin jäämistä lapsia hoitamaan. Muistan itkeneeni eräänkin kerran bussipysäkillä eroahdistustani, kun lapsi oli jäänyt itkemään päiväkodin pihalle. Meillä kokeiltiin myös kolmeperhehoitoa, mutta onneksemme kaksi nuorinta lasta pääsi sittemmin kunnalliseen Montessori-päiväkotiin, josta avautui myös koulupolku Montessoriluokille.

Neljän pienen pojan mummona katselen asioita uudesta vinkkelistä. Kun perheessä on yksi lastentarhanopettaja ja kaksi opettajaa, arvata saattaa, että kasvatuksen merkitys ymmärretään ja sitä arvostetaan. Tästä huolimatta tai juuri tästä syystä, nuoret vanhemmat ymmärtävät myös loman merkityksen lapsen hyvinvoinnille.

Tosiasia kuitenkin on, että monet lapset joutuvat tänäkin kesänä olemaan loma-ajan hoidossa, kun heidän vanhemmillaankaan ei ole lomaa. Isovanhemmat saattavat asua kaukana tai heillä ei ole muuten tilaisuutta auttaa lastenhoidossa.

Kun omat lapseni olivat pieniä, he joutuivat olemaan kesäaikaan vieraassa päiväkotiryhmässä, mutta loman alettua meillä oli tapana matkustaa mummoloihin. Nyt meillä isovanhempina on hyvä tilaisuus jatkaa tätä perinnettä kutsumalla lastenlapset omaan kotiimme lomailemaan.

En ole näissä vaaleissa jalkautunut kaduille ja toreille kampanjoimaan kuin pari kertaa. Ikävä on tullut aikoja, jolloin vaalikopit oli pystytetty Keskustorille, kahveja keitettiin ja syötävää tarjoiltiin ohikulkijoille, ja juttu luisti. Nyt on toisin: maskit naamalla tuskin näkee ohi pyyhältäviä kaupunkilaisia, eivätkä hekään taida erottaa kovin hyvin ehdokkaita.

Viime viikonloppuna lähdin kuitenkin tervehtimään Vihreän liiton puheenjohtajaa Keskustorille, takavuosina olimme tavanneet Maria Ohisalon kanssa yliopistoyhteyksissä. Puheenjohtajan kampajakierros jatkui Hervantaan, itse suuntasin kotilähiöön Kaukajärvelle jakamaan Vihreiden vaalilehteä muutaman muun ehdokkaan kanssa.

Siinä S-Marketin edessä seisoessamme joku ohikulkija pysähtyi juttelemaankin, suurin osa paineli ohi kauppaan tai kaupasta, olihan koulujen lopettajaispäivä. Parissa tunnissa saattoi kuitenkin tehdä pikapäätelmiä tämän kaupunginosan äänestäjäprofiilista: yksi rouva sanoi potevansa huonoa omaatuntoa vaihdettuaan kepun persuihin, toinen kivahti vihaisena, että vihreitä on muutenkin liikaa. Mutta oli niitäkin, jotka antautuivat keskusteluun aluksi ehkä kriittisellä mielellä, mutta kun saivat kertoa asiansa ja kokivat tulleensa kuulluksi, mieli olikin muuttunut.

Jäin pohtimaan erilaisia äänestäjätyyppejä. Eräs vanhempi naisihminen näytti pahoittavan mielensä tarjotusta vaalilehdestä: hän oli äänestänyt samaa ehdokasta vuosikausia, eikä vaihtaisi toiseen. Jokainen ehdokas olisi onnellinen tällaisesta uskollisesta kannattajasta, mutta tällainen lojaalius taitaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Tämä aika suosii markkinahenkistä basaaritouhua, jossa puolueet ja ehdokkaat kilpailutetaan keskenään, äänestäjä tietää olevansa kuluttajana kuningas. Tässä toimintaympäristössä ehdokkaat koettavat sitten sukkuloida saadakseen äänet itselleen: joskus se tapahtuu selkeän profiloitumisen kautta, joskus epäpyhemmin osaoptimoimalla ja leimaamalla muita ehdokkaita ja puolueita.

Uskollisen äänestäjän ja kuluttajaäänestäjän välimaastoon toivoisin kolmannen tyypin: kumppanin. Siinä puoluetta ja ehdokasta ei katsottaisi etäältä, vaan antauduttaisiin hänen kanssaan vuoropuheluun ja vuorovaikutussuhteeseen ainakin yhden vaalikauden ajaksi. Vaalien välissä vaihdettaisiin ajatuksia, rohkaistaisiin ja annettaisiin palautetta, ja kampanjoinnin aikana tuettaisiin kullekin sopivin tavoin. Tällaisesta itse tykkäisin.

Ennakoäänestyksen päätyttyä haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua tämän kampanjan aikana. Vaalipäivä on ensi sunnuntaina.

Miten inhoankaan ilmaisua: taitaa ”Parasta ennen -päiväys” olla ohi! Se mikä sopii maitokaupan hyllylle, ei sovi ihmisten luokitteluun, sillä tavallisesti tuo luonnehdinta kohdistuu naisiin.

En vielä edellisissä kuntavaaleissa pohtinut isommin ikääni: olin työssäkäyvä nainen ja perheenäiti. Nyt pohdin. Varmasti eläkkeelle jääminen käynnisti tämän pohdinnan, mutta syynä on myös ehdokkuus sadan ehdokkaan listalla, jolla meitä eläkeikäisiä on vain viisi. En valita, muut ehdokkaat ja toimiston väki kohtelevat meitä senioreita ystävällisesti ja palvelevat auliisti!

Galluppien mukaan Vihreät ovat tällä hetkellä suosituin puolue paitsi nuorten, myös jo viisikymppisten joukossa. Se on hieno uutinen! Mutta herättääkö nuorekas puolue luottamusta myös yli kuusikymppisissä? Jäin pohtimaan asiaa, kun juttelin Tampereen Keskustorilla ikäiseni naisen kanssa, joka etsi Vihreiden listalta nuorta ehdokasta, koska ”nuorissa on tulevaisuus”. Vanhemmat ehdokkaat edustivat hänen ajatelussaan ilmeisesti mennyttä maailmaa vailla tulevaisuuden toivoa. Onneksi Vihreässä puolueessa vaikuttavat edelleen liikkeen pioneerit Satu Hassista Heidi Hautalaan, Pekka Haavistoon, Osmo Soininvaaraan ja Pekka Sauriin.

En ole kovin aktiivisesti seurannut puolueiden vaalitenttejä, mutta puoluejohtajien puheenvuoroissa minua on jäänyt kiusaamaan ikäihmisten saama vähäinen huomio. Huolipuhe kohdistuu tällä hetkellä sinänsä aiheellisesti nuorten hyvinvointiin ja heidän mielenterveyskysymyksiinsä. Korona-aika on koetellut kuitenkin ankarasti myös vanhuksia. Havahduin tähän kuunnellessani Merete Mazzarellan ”Syksystä syksyyn”- äänikirjan, jossa hän kuvaa taitavasti koronavuotta oman ja lähipiirinsä kokemusten kautta.

Tapasin loppuviikosta Tesomalla entisen valtuustokollegan ja ”akka-akselin” voimahahmon Anneli Kivistön (sd.). Annelilla on ikää minua enemmän ja takanaan 40 vuotta kuntapolitiikassa. Hän kertoi lähteneensä vielä ehdokkaaksi näihin vaaleihin, kun joku ystävä kutsui häntä ”kokemusasiantuntijaksi”. Hienosti ajateltu: ihminen, joka on toiminut läheistensä auttajana ja avustajana vuosikaudet ja tuntee ikääntymisen merkit jo itsessäänkin, on totisesti hyvä kokemusasiantuntija myös päättäjänä! (Annelin haastatteluvideon voi katsoa Facebookista Tillikadun Teoksen sivulta).

Hyvässä valtuustossa on eri ikäisiä jäseniä. Pitkän poliittisen uran tehneet voivat olla suuri voimavara nuoremmille jäsenille, onhan heille karttunut paitsi käytännön kokemusta valtuustotyöstä, myös runsaasti sosiaalista pääomaa verkostojensa kautta.

Unohdetaan ”Parasta ennen”-puhe, itse ainakin uskon ja uskottelen olevani ”nainen parhaassa iässä”.

Viime keväänä näihin aikoihin laitoimme omakotitaloamme myyntikuntoon. Koko kevät oli tehty pientä pintaremonttia, kirjoja kannettu kassitolkulla Pispalan kirjastoon ja lopulta oli jo lähdetty katselemaan uutta kotia kaupungin keskustasta. Ajattelimme, että pihan hedelmäpuiden kukkiessa olisi hyvä aika aloittaa markkinointi. Korona jylläsi kyllä taustalla, mutta se saataisiin kyllä aisoihin, uskoimme. Aikuiset lapsemme toppuuttelivat ja kyselivät, missä heidän lastensa mummola olisi sitten tulevaisuudessa? Hui hai, tottakai siellä, missä mummo ja vaarikin. Mutta sitten koitti aamu, jolloin ”mie romahin” ja aloin itkeä hillittömästi: onko meidän pakko myydä tämä talo? Puoliso järkyttyi nähtävästi niin harvinaisesta tunnereaktiostani, että lupasi heti kättelyssä, ettei asiasta tarvitse puhua ainakaan vuoteen.

Ja täällä me asumme edelleen vähän yli 20-vuotiaassa puutalossa Kaukajärvellä. Näihin seiniin olemme sijoittaneet rahamme, viimeinen asuantolainan eräkin maksettiin vähän ennen eläkkeelle jäämistä. Meitä huoletti, kuinka eläkkeemme riittäisivät asumiskuluihin, ainakin sähkölasku oli luvattoman korkea talvisaikaan. Mutta sitten teimme taas rohkean ratkaisun ja teimme vielä yhden investoinnin velkarahalla ja siirryimme maalämpöön; nyt eivät sähkölaskut enää pelota.

Myönnän, että ekologinen omatunto on kolkuttanut jo vuosien aijan, sillä hiilijalanjälki on ollut suuri juuri omakotitalossa asumisen vuoksi. Kun hetki sitten laskin hiilijalanjälkeäni ympäristo.fi-sivustolla, asuminen selittää edelleen suuren osan jalanjäljen suuruudesta, mutta se on huomattavasti suomalaisten keskiarvoa pienempi, mihin olen kovin tyytyväinen.

Hiilijalanjäljen mittaaminen on tarpeellista toteuttaa säännöllisin väliajoin, mutta samalla on hyvä muistaa eri elämän- ja asumismuotojen mahdollistaminen suomlaisessa yhteiskunnassa. Ekologisuuden ohella on vaalittava myös sosiaalista elämää ja yhteisöllisyyttä. Kun kesä koittaa, suuntaamme taas lapsuuskoteihimme, nekin vaativat hyvää huolenpitoa ja kunnostusta, vanhempiemme jättämää perintöosaa on tietenkin vaalittava.

Vuosi on kulunut, eikä me taideta raaskia luopua tästä kodistamme vielä vähään aikaan, kun jalka vielä nousee ketterästi portaissa ja kun pihan hedelmäpuut ovat taas aloittamassa kukintaansa!