Hyvässä hoidossa

Näissä kuntavaaleissa näkyy korostetusti valmistautuminen soteen, vaikka päätöksiä ei siitä vielä ole, ja vaalitkin ovat vasta aikaisintaan ensi keväänä. Soten tuloa ennakoi kasvatuksen ja varhaiskasvatuksen teemojen korostuminen vaaliteemoissa, vaikka hyvinvoinnin teemoja ei voida tulevaisuudessakaan ulkoistaa kokonaan ”suuremmille hartioille”.

Lasten päivähoito tai kuten nykyään sanotaan, varhaiskasvatus, on tietysti tärkeä asia. Lasten subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon olen ollut taistelemassa Vihreän valtuustoryhmän kanssa takavuosina myös Tampereen kaupunginvaltuustossa. Varhaiskasvatuksen myötä hoivan rinnalle ovat tulleet pedagogiset painotukset. Silti olen edelleen sitä mieltä, että pienimpien lasten kohdalla pitäisi säilyttää myös mahdollisuus lasten kotihoidontukeen ja sen kuntalisään. Tämä periaate liittyy hoivan monimuotoisuuteen, sitä olin vaatimassa jo 1990-luvun alussa vaunumarssilla.

Päivähoidon monimuotoisuus on edelleen tärkeä asia. Monissa kaupunginosissa on pulaa päivähoitopaikoista, vanhemmat joutuvat kuljettamaan jälkikasvuaan pitkienkin matkojen päähän. Tässä tilanteessa joustavuutta tarjontaan saadaan yksityisten ja yhteisöjen tuottamista palveluista, kotihoitoa unohtamatta.

Omat lapseni ovat olleet päivähoidossa heti vanhempainvapaan (tai äitiysloma se taisi siihen aikaan olla) päätyttyä. Määräaikaiset työsuhteet ja asuntovelka eivät mahdollistaneet silloin kotiin jäämistä lapsia hoitamaan. Muistan itkeneeni eräänkin kerran bussipysäkillä eroahdistustani, kun lapsi oli jäänyt itkemään päiväkodin pihalle. Meillä kokeiltiin myös kolmeperhehoitoa, mutta onneksemme kaksi nuorinta lasta pääsi sittemmin kunnalliseen Montessori-päiväkotiin, josta avautui myös koulupolku Montessoriluokille.

Neljän pienen pojan mummona katselen asioita uudesta vinkkelistä. Kun perheessä on yksi lastentarhanopettaja ja kaksi opettajaa, arvata saattaa, että kasvatuksen merkitys ymmärretään ja sitä arvostetaan. Tästä huolimatta tai juuri tästä syystä, nuoret vanhemmat ymmärtävät myös loman merkityksen lapsen hyvinvoinnille.

Tosiasia kuitenkin on, että monet lapset joutuvat tänäkin kesänä olemaan loma-ajan hoidossa, kun heidän vanhemmillaankaan ei ole lomaa. Isovanhemmat saattavat asua kaukana tai heillä ei ole muuten tilaisuutta auttaa lastenhoidossa.

Kun omat lapseni olivat pieniä, he joutuivat olemaan kesäaikaan vieraassa päiväkotiryhmässä, mutta loman alettua meillä oli tapana matkustaa mummoloihin. Nyt meillä isovanhempina on hyvä tilaisuus jatkaa tätä perinnettä kutsumalla lastenlapset omaan kotiimme lomailemaan.