Kategoria: Yleinen

Suvivirsi kajahti komeasti Sotkamon lukion ylioppilasjuhlissa toukokuun lopulla. Uudet ylioppilaat saivat valkolakkinsa, me viisikymmentä vuotta aikaisemmin lakitetut riemuylioppilaat osallistuimme heidän iloonsa.

Monen lukioaikaisen luokkakaverin kanssa emme olleet tavanneet viiteenkymmeneen vuoteen. Vaikka ulkoinen habitus olikin muuttunut niistä ajoista, tunnuimme edelleen tutuilta toisillemme. Illanvietossa oli ilo ylimmillään, kun lauloimme ja juttelimme keskenämme. Kolme opettajaamme kävi myös tervehtimässä meitä, me muistimme hyvin heidät, ehkä hekin jotkin meistä!

Juhlapäivä palautti mieleen kouluajat ja oman koulupolun. Tulin lukioon mutkan kautta tenttimällä ensin keskikoulun peruskoulun kokeiluluokalla. Tapasin juhlissa kaksi muutakin tämän reitin kautta tullutta ja muistelimme joka keväisiä tenttejä eri oppiaineissa. Kunnassa oli tuolloin yksityinen oppikoulu ja sen kunnallistamista vastustettiin aluksi, mutta taloudelliset realiteetit johtivat lopulta myös lukion kunnallistumiseen.

Muistan halunneeni pyrkiä oppikouluun, mutta kun koulukuljetuksia ei ollut, eivät vanhemmat halunneet lähettää kymmenvuotiasta asumaan ”kortteeriin” kirkonkylälle.  Sittemmin koulukuljetukset tai paikka asuntolassa mahdollistivat pitkämatkalaisillekin koulunkäynnin ilman ”kortteeria” sukulaisten tai tuttavien luona. Odotin itse vielä vuoden lukion kunnallistumista, jotta pääsin jatkamaan opintoja tentityn keskikoulun jälkeen. Varsinainen opintie tai kinttupolku!

Joidenkin kohdalla oli jo lakkiaiskeväänä selvää, mihin he suuntaavat opiskelemaan. Itselleni uratoiveet olivat epäselvemmät, joten lähdin ensin kavereiden perässä opiskelemaan Ouluun Diakoniaopistoon ja sieltä lopulta Tampereen yliopistoon yhteiskuntatieteitä; ensin maisteriksi, sitten lisensiaatiksi ja lopulta tohtoriksi.

Oli kiinnostavaa kuulla esittelyssä erilaisia elämäntarinoita. Suurin osa oli suorittanut akateemisen tai ammatillisen tutkinnon. Osa porukasta oli hajaantunut ympäri maata, osa oli jäänyt kotiseudulle esimerkiksi opetus- ja hoitoalalle. Mutta kesä toi edelleen monet meistä kotipaikkoihimme.  

Olimme vaikuttuneita uudesta lukiorakennuksesta, jota rehtori esitteli meille sanoin, kuvin ja kierroksella upeissa tiloissa. Nykyään lukioon hakeudutaan opiskelemaan ympäri maata, pitkälti Vuokatin urheilulukion ansiosta.

Me riemuylioppilaat pääsimme aikoinaan hyviin töihin, mitkä mahtavat olla nykynuorten uratoiveet Sotkamossa, mietin. Yhteiskunta on muuttunut, moni nuorista pohtii, kannattaako lukio käydä. Viidessäkymmenessä vuodessa lukioon hakeutuminen on tullut ehkä helpommaksi, mutta uusimpien tutkimusten mukaan sosiaalisella taustalla on edelleen vaikutusta nuorten koulutusvalintoihin. Maan hallituksen toimet eivät myöskään tällä hetkellä tue vaatimattomammista olosuhteista tulevien nuorten koulutuspolkua.  Vaihtoehtoina ovat toki ammatilliset opinnot, joiden kautta voi nykyään edetä halutessaan myös korkeakouluun. Tämä riemuylioppilas kiittää kotilukiotaan ja hyvinvointiyhteiskuntaa siitä, että sai käydä kouluja niin pitkälle kuin halusi. Joskus minusta on tuntunut, että olen tätä kiitollisuuden velkaa maksanut työssäni ja luottamustoimissani koko elämäni ajan. Gaudeamus igitur!

Edellisestä kirjauksesta on jo aikaa, omenapuut kukkivat pian!

Tämä kevät on ollut odotuksen aikaa. Ensin odotimme perheeseen kuudetta lastenlasta, tyttären perheen kolmatta lasta. Onnellisen odotuksen päätyttyä aloimme odottaa tietokirjojemme valmistumista.

Oma käsikirjoitukseni ”Koti lähiössä” palasi arviointikierrokselta viime vuoden lopulla, minkä jälkeen tein siihen vielä pieniä korjauksia ennen taittoa. Jyväskyläläinen SoPhi julkaisi huhtikuun lopulla kirjan verkkoversiona, mutta siitä otetiin painos itselleni ja kirjaa myyvälle Sosiaalityön tutkimuksen seuralle. Seura myy teosta eri tilaisuuksissa, mutta minultakin voi tilata kirjaa sen ”piikkiin” ja näin edistää sosiaalityön tutkimusta.

Puolisoni Paulin luonnonsuojelun pioneereja käsittelevä kirja julkaistaan alkusyksystä.

Oman kirjani pienimuotoisessa julkistamistilaisuudessa Kaukajärven kirjastossa totesin, että tämä kirja merkitsi minulle paluuta vielä hetkeksi väitöskirjani (1999) aiheeseen. Toisin kuin olin ensin ajatellut, en selvinnyt urakasta pelkällä uudempien tutkimusten ja lehtikirjoitusten läpikäynnillä, vaan näin tarpeelliseksi haastatella alan tutkijoita, muita asiantuntijoita ja asukkaita. Halusin antaa tilaa eri kertojien äänille.

Kulunut kevät on ollut viimeinen kevät Tampereen kaupungin yhtiöiden hallituksissa. Tampereen Vuokra-Asunnot Oy:n (TVA) viimeinen kokous oli jo ennen vappua, Tampereen Sarka Oy:n vanha hallitus päättää kautensa toukokuun lopulla. Eläkkeelle jääminen on ollut pitkä prosessi, seitsemän vuotta työuran päättymisen jälkeen on aika päättää työ myös kiinnostavissa luottamustehtävissä. Kiitos luottamuksesta Tampereen vihreä valtuustoryhmä!

Toukokuun lopussa on luvassa riemuylioppilasjuhlat Sotkamossa, odotan kovasti vanhojen kavereiden tapaamista. Sukuseuramme kokoontuu heinäkuun lopulla Tampereella, muutoin olemme suunnitelleet viettävämme kesää Sotkamossa ja Kokkolan ympäristössä, kun meille on tulossa nytkin kodinvaihtajia Italiasta. Espanjasta ja Irlannista. Toiveena on, että niillä vaihtopisteillä pääsisimme lähtemään syksyllä reissuun Italiaan, ehkä pidemmäksikin ajaksi. Neljäs italian kurssi kesäyliopistossa tänä lukuvuonna päättyi juuri, enää on vain tentti ohjelmassa. Etäopiskelu on ollut hyvä kokemus mukavassa ryhmässä, suosittelen.

Mustarastaan huilu kaikuu lähimetsässä, se on kevään merkki!

Nonna (mummo) ja nonno (vaari) palasivat pari viikkoa sitten kotiin lähes päivälleen kuukauden kestäneeltä Italian matkalta. Tämä oli jo viides noin kuukauden pituinen matka Italiaan viimeisten kolmen vuoden aikana. Tähän asti olemme lähteneet kirjoittamaan tietokirjojamme apurahojen turvin, nyt päätimme lomailla kertyneillä kodinvaihtopisteillä. Pisteet oli ansaittu kahden perheen yhteensä kolmen viikon vierailulla meillä viime kesänä. 

Kodinvaihto vei meidät kolmeen eri osoitteeseen ja asuinympäristöön. Ensimmäinen kotimme sijaitsi Roomassa Portuensen kaupunginosassa. Asuimme koulujen syyslomaviikon tilavassa kerrostalohuoneistossa poikamme perheen kanssa, tyttären perhe oli samaan aikaan kodinvaihdossa toisella puolen kaupunkia.

Perheen palattua kotiin matkustimme Sisiliaan pariksi viikoksi. Pieni viihtyisä asunto historiallisessa Noton vanhassa kaupungissa oli myös viihtyisä, sieltä oli helppo piipahtaa bussilla naapurikaupunkeihin, kuten Avolaan ja Syracusaan. Ennen Roomaan paluuta kävimme vielä Taorminassa ja vietimme reissun ainoat yöt hotellissa.

Rooman toinen kotimme oli taiteilijoiden ja opiskelijoiden suosimassa Pigneton kaupunginosassa. Miniloft-asunto kattoterasseineen pienessä pihapiirissä oli meille täydellinen, palvelut olivat lähellä ja matkaa lähimmälle metroasemalle oli alle puoli kilometriä.

Matkustaminen ei vaadi aina paljon rahaa, jos asunnosta ei tarvitse maksaa mitään ja jos suosii julkista liikennettä, junia ja busseja. Kodinomaisissa asunnoissa voi valmistaa ruokaa, niin ettei aina tarvitse mennä ravintolaan, vaikka sekään ei ole Italiassa kovin kallista. Lentomatkat eivät tosin ole ekoteko, mutta ehkäpä me seuraavan kerran lähdemmekin matkaan junalla. Tapasimme matkalla kaksi meitä vanhempaa suomalaisnaista, jotka olivat reilanneet ympäri Eurooppaa kuukauden ajan.

Asunnon vaihdossa kiehtovaa on ollut tutustua erilaisiin asuinympäristöihin. Meillä kesällä vierailleet perheet tulivat pakoon Etelä-Euroopan helteitä ja ihastuivat Suomen luontoon, me lähdimme syksyn koittaessa jatkamaan hetkeksi kesää ja kokemaan eteläeurooppalaista arkea urbaanissa ympäristössä. Perheen kanssa käytiin läpi tuttuja Rooman nähtävyyksiä, kahdestaan bongasimme kiinnostavia kirkkoja. Innostus opiskella italian kieltä vahvistui tälläkin reissulla, kun huomasimme, että vaatimattomallakin kielitaidolla pärjää ihan hyvin arjessa.

Täytyy myöntää, että etelän lämmöstä ja valosta oli melko ankeaa palata Etelä-Suomen kaamokseen. Onneksi eilen illalla satoi jo lunta, joten maisema alkaa vähitellen muuttua valoisammaksi. Kotiin paluuta ovat helpottaneet lasten perheiden ja ystävien tapaamiset ja keskittyminen töihin, kokouksiin ja tulevaan tietokirjaraatiin. Kuitenkin toivon, että ensi syksynä voisimme taas viettää pimeimmän syksyn Italian auringon alla. Kodinvaihto on jakamistaloutta ja vaihtoa ”ystävien” kesken, se vaatii luottamuksen opettelua, mutta onnistuessaan se palkitsee moninkertaisesti.

”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen”, laulaa Juice Syksyn sävelessä. Tältä tuntuu nyt minustakin, sillä takana on vauhdikas kesä ja työntäyteinen alkusyksy.

Tyttäremme Viljan innostamina kokeilimme tänä kesänä kodinvaihtoa. Meille saapui vaihtoon ensin perhe Italiasta pariksi viikoksi, myöhemmin espanjalainen perhe vajaaksi viikoksi lomailemaan ja Etelä-Euroopan helteitä pakoon. Oli melkoinen stressi saada koti siihen kuntoon, että vieraat voisivat asettua taloksi ja tietysti oli huoli, viihtyvätkö he meillä ja missä kunnossa koti on palatessamme. Kaikki sujui kuitenkin hienosti!

Vieraiden saapuessa me puolestamme pakkasimme kamat kassiin, vaihdoimme maisemaa ja matkustimme kotimaisemiimme Kokkolaan ja Sotkamoon. Helle otti voimille ainakin lakkasuolla rämpiessä, mutta hienoa oli seurata myös Kokkola Cupin otteluja, kun yksi lapsenlapsistamme, Niilo pelasi siellä TPV:n väreissä. Kesän yksi kohokohta oli vanhimman lapsenlapsemme Toivon ripillepääsy. Mutta työtä ja touhua riitti kesälläkin, sillä Paulin kotitalo laitettiin myyntiin ja alkoi sen tyhjennys. Haikein mielin hyvästelimme kesäkotimme syyskuussa, toivottavasti uudet asukkaat viihtyvät siellä ja osaavat nauttia talosta ja sen miljööstä.

Myös luottamustoimet vaativat tekemistä. Olin keväällä lupautunut jatkamaan kaupungin yhtiöissä vielä vuoden, kun kuvittelin, että kaikki sujuu vanhalla rutiinilla, mutta yllättäen puheenjohtajan pöydälle tulikin keskellä kesää Tampereen Sarkan toimitusjohtajan vaihdos. Onneksi asia saatiin hyvin maaliin hyvän hallituksen ja kaupungin tuella.

Ja jottei aika kävisi pitkäksi, sukuseuran hallitus valitsi minut puheenjohtajakseen tulevaksi kolmivuotiskaudeksi. Kun kesän aikana suoritin vielä kesäyliopistossa kaksi italian alkeiskurssia ja aloitin syyskuussa kolmannen, huomasin, että takki alkaa olla jo tyhjä syyskuussa ja alan olla loman tarpeessa. Nyt odottelen jo Italian auringon alle pääsyä kodinvaihtopisteillä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mukana ei kulje käsikirjoitusta, sillä keväällä löytyi vihdoin kustantaja, joka oli kiinnostunut sen julkaisemisesta, toivottavasti se onnistuu vielä tämän vuoden puolella.

Ikä ei ole vain numero, 70-vuoden iän saavuttaminen loppuvuodesta muistuttaa, että ehkä olisi jo aika hidastaa tahtia ja kiirehtiä hitaasti; festina lente, kuten latinan tunneilla opittiin.

Vuoden 2024 viimeiset päivät ovat käsillä, eikä minulla ole kovin pitkälle meneviä suunnitelmia.  Tänä syksynä, kun eläkkeelle jäämisestä on kulunut jo viisi vuotta, olen kuitenkin pohtinut mennyttä ja tulevaa elämää.

Muistan, kuinka kuvittelin eläkkeelle jäämisen merkitsevän totaalista elämänmuutosta. Aloimme valmistella talomme myyntiä, suunnittelimme muuttoa keskustaan kulttuuririentojen äärelle. Sitten tuli korona ja jäimme paikoillemme. Pelkäsin myös elämän muuttuvan yksitoikkoiseksi ja yksinäiseksi, mutta kiitos vilkkaan kokouselämän ja lastenlasten, aktiviteetteja on kyllä riittänyt!

Nyt olen taas uuden kynnyksellä. Ensi keväänä päättyvät tärkeät luottamustoimet kaupungin kahdessa yhtiössä, Sarkassa ja TVA:ssa, kun valtuustokausi päättyy, enkä asetu enää ehdolle kuntavaaleissa. Näiden lisäksi olen ensi vuonna jättämässä paikkani Setlementti Tampereen ja Roivainen-Roivas -Roivanen-sukuseuran hallituksissa. Mitä niiden tilalle?

Uusia merkityksiä elämään ovat tuoneet kirjoittaminen ja italian kielen harrastaminen. Kaksi vuotta sitten saamani Suomen Tietokirjailijat ry:n apurahan turvin olen voinut keskittyä hyvällä omallatunnolla tietokirjan kirjoittamiseen. Tänäkin vuonna olemme lähteneet pariin otteeseen puolison kanssa kirjoituslomalle Italiaan, tällä kertaa Bergamoon. Siellä ”Koti lähiössä”-käsikirjoituksen luonnos valmistuikin lokakuussa, nyt pitäisi kirjalle löytää kustantaja, jotta saisin viimeisteltyä tekstin julkaisukuntoon. Näinä aikoina markkinat tuntuvat ratkaisevan julkaisupäätöksen, ei pelkästään kirjan sisältö. Minusta on ollut kiinnostavaa palata väitöskirjan teemoihin, lukea uusia tutkimuksia, haastatella asiantuntijoita ja asukkaita. Tietokirjailijoista on tullut tärkeä viiteryhmä sitäkin kautta, että sain osallistua jo toistamiseen Tietokirjaraatiin Tampereen kirjafestareilla.

Olemme jatkaneet myös italian opintoja sekä työväenopiston kurssilla että klikkailemalla päivittäin kielenoppimissovelluksessa. On ollut mukavaa huomata Italian matkoilla, kuinka pienikin kielitaito lisää vuorovaikutusta paikallisten ihmisten kanssa.

Haaveilen, että voisin viimeistellä ikonin, jota maalasin kolmekymmentä vuotta sitten. Ja olisiko vihdoin aika liittyä kuoroon?

Mutta niin kuin viisi vuotta sitten, isoin kysymys liittyy talosta luopumiseen. Olemmeko valmiita lähtemään rakentamastamme kodista, jossa olemme asuneet kaksikymmentäkuusi vuotta? Miten tulisimme toimeen keskenämme pienemmässä asunnossa?

Tämä pimeä vuodenaika on lisännyt alakuloa. Myös maailmanmeno ja kotimaan politiikka pistävät välillä mielen matalaksi. Jouluikkunassamme loistavat rannikkoseudulla tutut Usko, Toivo ja Rakkaus, ne rohkaisevat uuteen vuoteen 2025.