Sosiaalineuvos

Kunnallispoliittisten ja järjestötoiminnan ansioideni perusteella TP Niinistö on myöntänyt minulle sosiaalineuvoksen arvonimen.

Olen toiminut Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1999 vuoteen 2017, jolloin en asettunut enää ehdolle kuntavaaleissa sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2009–2012. Kaupunginhallituksen jäsen olin 2007–2008 ja sen 2. varapuheenjohtajana 2013–2014 sekä kaupunginhallituksen suunnittelujaoston jäsenenä 2003–2004 ja sen 1. varapuheenjohtajana 2007–2008.  Toimin Tampereen Särkänniemi Oy:n pj:na v. 2010–2013 ja jäsenenä v. 2014–2016 sekä jäsenenä Seutuhallituksessa vv. 2009–2010 ja Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä 2013–2015. Aikaisemmilla valtuustokausilla toimin sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä Vuokratalosäätiön (VTS) hallituksen jäsenenä.

Riikka Lenkkerin maalaama virallinen muotokuva (2013) Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta (2009–2012)

Järjestötehtävistäni merkittävin on puheenjohtajakauteni Suomen Setlementtiliitossa v. 2011–2014; tätä ennen olin toiminut varapuheenjohtajana ja jäsenenä liittohallituksessa useita vuosia. Olen ollut myös Sosiaalityön tutkimuksen seuran puheenjohtaja kaksivuotiskauden 2005–2006 sekä kirkkovaltuutettu ja seurakuntaneuvoston jäsen Tampereella.

 Olen evankelisluterilaisen kirkon jäsen ja olen toiminut Martinus Säätiön hallituksessa aluksi puheenjohtajana ja sitten jäsenenä vuoden 2022 loppuun. Viimeinen kauteni Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien kirkkovaltuustossa päättyi vuoden 2022 lopussa. Tätä ennen olin toiminut jäsenenä kirkkovaltuustossa ja Messukylän srk:n seurakuntaneuvostossa vuoden 2010 loppuun sekä yhteisen kirkkoneuvoston varsinaisena jäsenenä vv. 2005–2006, ja sen jälkeen sen varajäsenenä. Olen toiminut Martinus-säätiön valtuuskunnan jäsenenä ja Tampereen Kaupunkilähetyksen hallituksessa. Vuosina 2004–2008 toimin varajäsenenä Kirkon tutkimuskeskuksen johtokunnassa.