Vastine Jukka Koo Saloselle 26.10.-11 AL

Kellot soivat Jukka Koo Saloselle

Jukka Koo Salonen esitti vaaliennustuksia (”Kellot soivat nyt napin painajille”, AL 25.10).. Ne jääkööt omaan arvoonsa, mutta toiseen asiaan haluan puuttua. Jukka Koo Salonen vihjaili, että Tampereen kaupungin virkamiehet olisivat korruptoituneita ja puolueet saisivat vaalirahoitusta ikään kuin palkkioksi Ranta-Tampellan tunnelista ja asemakaavoista. Väite on perusteeton ja vastuuton. Ihmettelen, miten Aamulehti sellaisen julkaisee edes mielipidesivulla.

Jukka Koo Salosen kirjoitus – kuten niin monet aiemmatkin – perustuu vihjailuihin, spekulointiin ja epäluulon kylvämiseen kaupungin johtavia virkamiehiä – joista osa on hänen entisiä esimiehiään – kohtaan. Hän puhuu kansan nimissä, vaikka ei ole saanut valtakirjaa keneltäkään. Hän ei perustele väitteitään tiedolla, vaan esiintyy ylimpänä tietäjänä. Hänen kirjoituksessaan oli jälleen aimo annos päättäjiä syyllistävää vihapuhetta.

Päätöksistä saa olla eri mieltä ja niitä on oikeus arvostella, lujastikin, mutta virkamiesten ja valtuuston enemmistön syyttäminen korruptiosta, kun oma mielipide on hävinnyt, on raukkamaista. Salonen ottaa syyttäjän ja tuomarin roolin, vaikka ei esitä ensimmäistäkään todistetta.

Olen ollut mukana Tampereen kaupungin ylimmissä päätöselimissä yli kymmenen vuotta ja havainnut monia ongelmia ja puutteita. Korruptiota en ole havainnut.

 

IRENE ROIVAINEN

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (vihr)