Lähtiessäni kolme tuntia sitten ryhmäkokouksesta, kuulin, että Irja Tulonen oli valittu kokoomusryhmässä yksimielisesti apulaispormestariksi Anna-Kaisa Ikosen siirtyessä valtiosihteerintehtäviin.
Hyvä valinta, kokematonta ei voi laittaa jäljelle olevalle puolitoistavuotiskaudelle. Tulosella on paitsi kokemusta apon tehtävistä, myös toimialan tuntemusta. Anna-Kaisa on sosiaalipoliitikko, jonka asiantuntemukselle olisi toki ollut käyttöä kotikaupungissakin. Vaihtoruletin pyöriessä on aika laittaa apojen asema erityistarkkailuun ja pohtia, miten sitä vahvistettaisiin pormestarijärjestelmässä.
Ryhmänjohtajien valitseminen apoiksi sitouttaa jo varmasti tehtävään. Leena Kostiainen on ensimmäinen ryhmänjohtaja-apo, Olli-Poika Parviainen seuraava, sillä päätimme tänään, että hän jatkaa Vihreän ryhmän puheenjohtajana siirtyessään loppuvuodesta Perttu Pesän tilalle. Lisäksi tarvitaan vahvaa sitoutumista, ettei nelivuotiskausia jätettäisi jatkossa kesken. Positiivisesti ajatellen Tampereen pormestarimalli pätevöittää selvästi haastavampiinkin tehtäviin.
Virkistävän pitkän kesäloman jälkeen on tuntunut hyvältä olla viikko töissä. Kävimme Paulin kanssa reppuselkäturisteina Italiassa: patikoitiin Cinque Terren maisemissa, nautittiin kaupunkikulttuurista Genovassa, Milanossa, Firenzessä ja Bergamossa. Junilla matka taittui nopeasti ja halvalla. Kesäämme kuului myös totuttuun tapaan ”körttijuhlat”, tällä kertaa entisessä opiskelukaupungissani Oulussa ja mustikanpoimu Sotkamossa. Tietysti olen myös lukenut dekkareita ja kaunokirjallisuutta: Outi Pakkasta, Virpi Hämeen-Anttilaa ja Siri Hustvedtia.
Norjan tragedia järkytti valoisia kesähetkiä. Viattomien nuorten ihmisten kylmäverinen surmaaminen satutti siksikin, että Vilja on opiskellut kevään poikaystävänsä Kallen kanssa Oslon lähellä. Nyt he ovat vielä kesätöissä Lofooteilla ja odottavat meitä hakemaan heidät kotiin! Tietysti haemme.