Politiikan viikkokatsaus vk 21

Kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen esityslistalla oli maanantaina niin kuntauudistusta, seutukunnan vesihuoltoasiaa kuin ratikkalinjauksiakin. Ensimmäinen asia etenee maan hallituksen toimesta, toisen ratkaisevat kehyskunnat (organisoitumistapaa lukuun ottamatta), mutta ratikasta me pääsimme linjaamaan.

Pohjaesitys oli hyvin laadittu ja perusteltu, eikä se synnyttänyt tässä vaiheessa juurikaan keskustelua. Olennaista on, että ratkaisimme nyt itään päin suuntautuvan linjan (Hervanta–Sammonkatu-Itsenäisyydenkatu), länsipuolen ratkaisut ovat ymmärrettävästi kytköksissä tunneliratkaisuun. Henkilökohtaisesti kannatan Paasikiventie –vaihtoehtoa jo pelkästään Särkänniemen vuoksi.

Tärkeä kannanotto on myös varautuminen TAYS–linjaan jo tässä vaiheessa. Paitsi henkilökunta, myös sairaalassa asioivat hyötyvät tästä ratkaisusta. Olen vakuuttunut siitä, että raitiotielinjojen varsille syntyy paljon kaupunkimaista asutusta. Ratikkalinjaukset tulevat kaupunginhallituksen ja –valtuuston päätettäviksi kesäkuussa, johon mennessä autopuolue ehtii varmasti herätä vastustamaan hanketta.

Kaupunkiseudun selvitystyön ohjausryhmä kokoontui tänään toteamaan, että selvitystyö etenee tavoiteaikataulussa. Kuulimme professori (emeritus) Pentti Meklinin alustuksen kaupunkiseudun elinvoimasta ja siihen kytkeytyvistä haasteita. Selvitystyössä on pohjustettu jo nyt hyvin seutukunnan kuntien yhtäläisyyksiä ja eroja. Keskuskaupungin veroaste on toistaiseksi seutukunnan alhaisin, mutta Tampereen huoltosuhde kehyskuntiin nähden on sille epäedullinen mm.  keskittyneen vuokra-asuntotuotannon vuoksi. Nämä ja mm. seutukunnallisten investointien rahoitus ovat kysymyksiä, joihin saadaan varmasti ratkaisuehdotuksia syksyyn mennessä.

Aamulehti uutisoi alkuviikosta luottamushenkilöiden kokouspalkkioista: sijoituin viime vuoden tilastoissa komeasti hopeasijalle. Valtuuston puheenjohtaja saa vuosipalkkion ja osallistuu asemansa vuoksi myös kaupunginhallituksen ja joidenkin muiden toimielinten työhön, näistä kaikista maksetaan kokouspalkkio. Muusta työstä, kuten ryhmäkokouksista ja iltoihin ja viikonloppuihin sijoittuvista edustusmenoista ei makseta korvausta. Suon siis mielihyvin seuraajalleni 2000 euron vuosipalkkion korotuksen.

Mielestäni valtuuston puheenjohtajuus voisi olla Tampereen kokoisessa kaupungissa puolipäivätoimi, hyvinkin sen verran siihen vapaa-aikaa joutuu käyttämään. On hyvä muistaa, että valtuuston puheenjohtajan vuotuiset luottamushenkilöpalkkiot vastaavat pormestarin kuukauden ja apulaispormestarin 1,5 kk palkkaa.