Uskollista äänestäjää etsimässä

En ole näissä vaaleissa jalkautunut kaduille ja toreille kampanjoimaan kuin pari kertaa. Ikävä on tullut aikoja, jolloin vaalikopit oli pystytetty Keskustorille, kahveja keitettiin ja syötävää tarjoiltiin ohikulkijoille, ja juttu luisti. Nyt on toisin: maskit naamalla tuskin näkee ohi pyyhältäviä kaupunkilaisia, eivätkä hekään taida erottaa kovin hyvin ehdokkaita.

Viime viikonloppuna lähdin kuitenkin tervehtimään Vihreän liiton puheenjohtajaa Keskustorille, takavuosina olimme tavanneet Maria Ohisalon kanssa yliopistoyhteyksissä. Puheenjohtajan kampajakierros jatkui Hervantaan, itse suuntasin kotilähiöön Kaukajärvelle jakamaan Vihreiden vaalilehteä muutaman muun ehdokkaan kanssa.

Siinä S-Marketin edessä seisoessamme joku ohikulkija pysähtyi juttelemaankin, suurin osa paineli ohi kauppaan tai kaupasta, olihan koulujen lopettajaispäivä. Parissa tunnissa saattoi kuitenkin tehdä pikapäätelmiä tämän kaupunginosan äänestäjäprofiilista: yksi rouva sanoi potevansa huonoa omaatuntoa vaihdettuaan kepun persuihin, toinen kivahti vihaisena, että vihreitä on muutenkin liikaa. Mutta oli niitäkin, jotka antautuivat keskusteluun aluksi ehkä kriittisellä mielellä, mutta kun saivat kertoa asiansa ja kokivat tulleensa kuulluksi, mieli olikin muuttunut.

Jäin pohtimaan erilaisia äänestäjätyyppejä. Eräs vanhempi naisihminen näytti pahoittavan mielensä tarjotusta vaalilehdestä: hän oli äänestänyt samaa ehdokasta vuosikausia, eikä vaihtaisi toiseen. Jokainen ehdokas olisi onnellinen tällaisesta uskollisesta kannattajasta, mutta tällainen lojaalius taitaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Tämä aika suosii markkinahenkistä basaaritouhua, jossa puolueet ja ehdokkaat kilpailutetaan keskenään, äänestäjä tietää olevansa kuluttajana kuningas. Tässä toimintaympäristössä ehdokkaat koettavat sitten sukkuloida saadakseen äänet itselleen: joskus se tapahtuu selkeän profiloitumisen kautta, joskus epäpyhemmin osaoptimoimalla ja leimaamalla muita ehdokkaita ja puolueita.

Uskollisen äänestäjän ja kuluttajaäänestäjän välimaastoon toivoisin kolmannen tyypin: kumppanin. Siinä puoluetta ja ehdokasta ei katsottaisi etäältä, vaan antauduttaisiin hänen kanssaan vuoropuheluun ja vuorovaikutussuhteeseen ainakin yhden vaalikauden ajaksi. Vaalien välissä vaihdettaisiin ajatuksia, rohkaistaisiin ja annettaisiin palautetta, ja kampanjoinnin aikana tuettaisiin kullekin sopivin tavoin. Tällaisesta itse tykkäisin.

Ennakoäänestyksen päätyttyä haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua tämän kampanjan aikana. Vaalipäivä on ensi sunnuntaina.

Nainen parhaassa iässä?

Miten inhoankaan ilmaisua: taitaa ”Parasta ennen -päiväys” olla ohi! Se mikä sopii maitokaupan hyllylle, ei sovi ihmisten luokitteluun, sillä tavallisesti tuo luonnehdinta kohdistuu naisiin.

En vielä edellisissä kuntavaaleissa pohtinut isommin ikääni: olin työssäkäyvä nainen ja perheenäiti. Nyt pohdin. Varmasti eläkkeelle jääminen käynnisti tämän pohdinnan, mutta syynä on myös ehdokkuus sadan ehdokkaan listalla, jolla meitä eläkeikäisiä on vain viisi. En valita, muut ehdokkaat ja toimiston väki kohtelevat meitä senioreita ystävällisesti ja palvelevat auliisti!

Galluppien mukaan Vihreät ovat tällä hetkellä suosituin puolue paitsi nuorten, myös jo viisikymppisten joukossa. Se on hieno uutinen! Mutta herättääkö nuorekas puolue luottamusta myös yli kuusikymppisissä? Jäin pohtimaan asiaa, kun juttelin Tampereen Keskustorilla ikäiseni naisen kanssa, joka etsi Vihreiden listalta nuorta ehdokasta, koska ”nuorissa on tulevaisuus”. Vanhemmat ehdokkaat edustivat hänen ajatelussaan ilmeisesti mennyttä maailmaa vailla tulevaisuuden toivoa. Onneksi Vihreässä puolueessa vaikuttavat edelleen liikkeen pioneerit Satu Hassista Heidi Hautalaan, Pekka Haavistoon, Osmo Soininvaaraan ja Pekka Sauriin.

En ole kovin aktiivisesti seurannut puolueiden vaalitenttejä, mutta puoluejohtajien puheenvuoroissa minua on jäänyt kiusaamaan ikäihmisten saama vähäinen huomio. Huolipuhe kohdistuu tällä hetkellä sinänsä aiheellisesti nuorten hyvinvointiin ja heidän mielenterveyskysymyksiinsä. Korona-aika on koetellut kuitenkin ankarasti myös vanhuksia. Havahduin tähän kuunnellessani Merete Mazzarellan ”Syksystä syksyyn”- äänikirjan, jossa hän kuvaa taitavasti koronavuotta oman ja lähipiirinsä kokemusten kautta.

Tapasin loppuviikosta Tesomalla entisen valtuustokollegan ja ”akka-akselin” voimahahmon Anneli Kivistön (sd.). Annelilla on ikää minua enemmän ja takanaan 40 vuotta kuntapolitiikassa. Hän kertoi lähteneensä vielä ehdokkaaksi näihin vaaleihin, kun joku ystävä kutsui häntä ”kokemusasiantuntijaksi”. Hienosti ajateltu: ihminen, joka on toiminut läheistensä auttajana ja avustajana vuosikaudet ja tuntee ikääntymisen merkit jo itsessäänkin, on totisesti hyvä kokemusasiantuntija myös päättäjänä! (Annelin haastatteluvideon voi katsoa Facebookista Tillikadun Teoksen sivulta).

Hyvässä valtuustossa on eri ikäisiä jäseniä. Pitkän poliittisen uran tehneet voivat olla suuri voimavara nuoremmille jäsenille, onhan heille karttunut paitsi käytännön kokemusta valtuustotyöstä, myös runsaasti sosiaalista pääomaa verkostojensa kautta.

Unohdetaan ”Parasta ennen”-puhe, itse ainakin uskon ja uskottelen olevani ”nainen parhaassa iässä”.

Omakotitaloasumisesta ja ekologisesta omastatunnosta

Viime keväänä näihin aikoihin laitoimme omakotitaloamme myyntikuntoon. Koko kevät oli tehty pientä pintaremonttia, kirjoja kannettu kassitolkulla Pispalan kirjastoon ja lopulta oli jo lähdetty katselemaan uutta kotia kaupungin keskustasta. Ajattelimme, että pihan hedelmäpuiden kukkiessa olisi hyvä aika aloittaa markkinointi. Korona jylläsi kyllä taustalla, mutta se saataisiin kyllä aisoihin, uskoimme. Aikuiset lapsemme toppuuttelivat ja kyselivät, missä heidän lastensa mummola olisi sitten tulevaisuudessa? Hui hai, tottakai siellä, missä mummo ja vaarikin. Mutta sitten koitti aamu, jolloin ”mie romahin” ja aloin itkeä hillittömästi: onko meidän pakko myydä tämä talo? Puoliso järkyttyi nähtävästi niin harvinaisesta tunnereaktiostani, että lupasi heti kättelyssä, ettei asiasta tarvitse puhua ainakaan vuoteen.

Ja täällä me asumme edelleen vähän yli 20-vuotiaassa puutalossa Kaukajärvellä. Näihin seiniin olemme sijoittaneet rahamme, viimeinen asuantolainan eräkin maksettiin vähän ennen eläkkeelle jäämistä. Meitä huoletti, kuinka eläkkeemme riittäisivät asumiskuluihin, ainakin sähkölasku oli luvattoman korkea talvisaikaan. Mutta sitten teimme taas rohkean ratkaisun ja teimme vielä yhden investoinnin velkarahalla ja siirryimme maalämpöön; nyt eivät sähkölaskut enää pelota.

Myönnän, että ekologinen omatunto on kolkuttanut jo vuosien aijan, sillä hiilijalanjälki on ollut suuri juuri omakotitalossa asumisen vuoksi. Kun hetki sitten laskin hiilijalanjälkeäni ympäristo.fi-sivustolla, asuminen selittää edelleen suuren osan jalanjäljen suuruudesta, mutta se on huomattavasti suomalaisten keskiarvoa pienempi, mihin olen kovin tyytyväinen.

Hiilijalanjäljen mittaaminen on tarpeellista toteuttaa säännöllisin väliajoin, mutta samalla on hyvä muistaa eri elämän- ja asumismuotojen mahdollistaminen suomlaisessa yhteiskunnassa. Ekologisuuden ohella on vaalittava myös sosiaalista elämää ja yhteisöllisyyttä. Kun kesä koittaa, suuntaamme taas lapsuuskoteihimme, nekin vaativat hyvää huolenpitoa ja kunnostusta, vanhempiemme jättämää perintöosaa on tietenkin vaalittava.

Vuosi on kulunut, eikä me taideta raaskia luopua tästä kodistamme vielä vähään aikaan, kun jalka vielä nousee ketterästi portaissa ja kun pihan hedelmäpuut ovat taas aloittamassa kukintaansa!

Kuntavaalit ovat pian!

Kuntavaalit pidetään 13.6.2021, ennakkoäänestys on jo sitä ennen 26.5.-8.6.. Vihreillä on ennätysmäärä ehdokkaita näissä vaaleissa. Helsingissä Vihreät tavoittelevat pormestarin paikkaa ja Tampereellakin tuo tavoite on paljon realistisempi kuin vuonna 2008, jolloin olin itse vihreiden pormestariehdokkaana.

Neljän valtuustokauden jälkeen keväällä 2017 päätin olla asettumatta enää ehdolle kuntavaaleissa: työ oli siirtymässä Porin yliopistokeskukseen pariksi vuodeksi, ja Kajaanissa oli sairas äiti, jonka luona halusin käydä kolmen viikon välein. Nyt kun olen jo eläkkeellä, ja äitikin on saateltu viimeiselle matkalle, huomaan, että minulla on aikaa ja tarmoa uusiin haasteisiin.

Julkaisimme puolisoni Pauli Välimäen kanssa pari kuukautta sitten yhteiset poliittiset muistelmamme ”Virastotalon valtaus”, jota voi tilata verkkokaupasta osoitteesta https://tillikadunteos.vilkas.shop/

Mutta jotta elämä ei olisi pelkkää muistelua, on jatkettava työtä paremman tulevaisuuden puolesta.

Vaalikoneet avautuvat näinä päivinä. Jossakin niistä kysyttiin ehdokkaan tavoitteita tulevalle vaalikaudelle. Tällä kokemuksella politiikassa, työ- ja perhe-elämässä koen tärkeäksi vaikuttaa elämänkaaren eri vaiheissa olevien kuntalaisten hyvinvointiin, olipa sitten kyseessä varhaiskasvatuksen ryhmäkoot, pienten koululaisten turvallinen koulumatka tai ikäihmisten kunnollisen hoivan mahdollistaminen. Sotea odotellaan, mutta sitä ennen ja sen jälkeenkin riittää tekemistä kunnallisessakin hyvinvointityössä.

Kaupunkiin on saatu ratikka, kävimme koeajolla tällä viikolla! Uusia asuinalueita rakennetaan ratikkareittien varrelle. Uusien asuinalueiden rakentamisessa pitäisi varmistaa, etteivät asuinalueet eriydy liikaa sosiaalisesti, lisäksi olisi turvattava yhteys luontoon eri puolilla kaupunkia. Vihreiden ajatus ”Viidentoista minuutin kunnista”, joissa luonto, työt ja palvelut ovat vartissa saavutettavissa, edustaa näitä ajatuksia.

Vaalislogan ”Huomenna Tampere on vihreä” ei ole enää utopiaa. Olen käytettävissä tuon huomisen rakentamisessa. Mikäli haluat äänestää minua, ehdokasnumeroni on 120, vaalityötäni voi tukea lahjoituksella Tampereen vihreiden sivulta löytyvän ehdokasgallerian kautta.

Väkivalta ei kuulu demokratiaan!

Loppiaisena hyökättiin Yhdysvaltain kongressitaloon Washingtonissa. Lehtitietojen mukaan varapresidentti Mike Pence saatiin pois istuntosalista noin minuutti ennen kuin väkivalloin murtautuneet mellakoitsijat tunkeutuivat sinne. Valtaajien tarkoituksena väitetään olleen ”vangita ja murhata Yhdysvaltain hallinnon viranomaisia” (HS 16.1.-21). Mellakkaan osallistujien tähtäimessä oli kylteistä päätellen myös kongressin puhemies Nancy Pelosi.

Kuluneella viikolla ex-pääministeri Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskuntatalon läheisyydessä Helsingissä. Monet kansanedustajat ovat tuominneet teon. Näitä kahta tapahtumaa yhdistää hyökkäys demokratiaa ja demokraattisesti valittua instituutiota vastaan, mikä on tuomittavaa.

Näin kuntavaalikeväänä moni ehkä miettii, miten tämä näkyy vaalitoreilla ja ehdokastilaisuuksissa, mikäli niitä voidaan järjestää koronatilanteen vuoksi.

En ollut koskaan ajatellut, että joutuisin kuntapoliitikkona väkivallan kohteeksi. Olin ehtinyt olla puoli vuotta Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kun kotiovellemme ilmaantui yhtenä heinäkuisena iltana kookas mies, joka uhkasi tehdä ruumiita, ellei hänen asioitaan hoideta. Olin tavannut miehen edellisenä syksynä vaalitorilla ja tiesin hänen henkilöllisyytensä. Keskustelu sujui rauhallisesti, lupasin viedä hänen asiaansa eteenpäin. Ilmoitin asiasta seuraavana aamuna poliisille, koska vieras sanoi tietävänsä kaikkien valtuutettujen koti- ja mökkiosoitteet. Seuraavana iltana mies palasi myöhään ovellemme, kun olimme jo menossa nukkumaan. Kun sanoimme, ettemme ota vieraita vastaan, hän jäi ajelemaan pyörällä paikoitusalueelle, tutki auton rekisterikilpiä ja postilaatikkoa. Valvoimme puoleen yöhön ja tarkkailimme pihaa. Aamulla huomasimme, että pihassa olleen automme ja serkkuni auton renkaat oli puhkottu. Ilmoitimme asiasta poliisille. Olen tästä kirjoittanut aiemmin blogissani ”Häirikkö kotiovella” (31.7.2009).

Asia järkytti ja pelkäsin lähteä työmatkalle. Sain tietää, että sama henkilö oli käynyt vaatimuksineen myös kaupungin virastotalolla. Vartiointia lisättiin valtuuston yleisölehterillä, mutta jännitin seuraavassa kokouksessa, miten toimisin varoittaakseni selin lehteriin istuvia valtuutettuja, jos lehterillä alkaisi tapahtua jotakin. Onneksi mitään sellaista ei tapahtunut. Poliisi tarttui viimein asiaan, kun pormestarikin sitä vaati. Paljon myöhemmin saatiin vihdoin päätös lähestymiskiellosta – ja sittemmin tieto, että tämä henkilö oli kuollut. Vakuutusyhtiö ei korvannut euroakaan satojen eurojen rengasrikoista, kun näyttöä vahingonteosta ei ollut.

Tämä tapaus on palannut viime päivinä mieleeni. Vihapuheesta on lyhyt matka vihatekoihin. Vaalit lähestyvät, ehdokkaiden on voitava kampanjoida rauhassa, valtuutettujen on voitava tehdä työtään turvassa niin vihapuheelta kuin väkivallan uhalta. Kuulin, että vastaavaa oli tapahtunut aikaisemminkin eräiden kaupunginvaltuutettujen kohdalla, mutta asia oli pidetty salassa.

Mielestäni tällaisista kokemuksista on puhuttava avoimesti. Pelolle ei pidä antaa valtaa. Kuten Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden on todennut: demokratia on pyhä asia. Demokratiaa on puolustettava kaikilla tasoilla, myös Tampereen vaalitorilla!