Kaatuneitten muistopäivän puhe Messukylässä 21.5.2023

Hyvät Kaatuneitten muistopäivän osanottajat,

Toukokuun 3. sunnuntaita on vietetty aina vuodesta 1940 lähtien sankarivainajien muistopäivänä. Aikaisemmin Kaatuneitten muistopäivää kutsuttiinkin tällä nimellä. Tätä muistopäivää vietettiin ylipäällikkö Mannerheimin käskystä sekä päättyneen sodan että kaikkien vuonna 1918 vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden vainajien muistolle

Täällä Tampereella perustettiin heti talvisodan puhjettua vuonna 1939 sankarihaudat Kalevankankaan hautausmaalle kaupungin ja seurakunnan yhteistyön tuloksena. Messukylä oli vielä tuolloin oma pitäjänsä, Bertel Strömmerin suunnitteleman sankarihautausmaan sankarihautoihin ja perhehautoihin on haudattu yhteensä noin sata näissä sodissa kuollutta vainajaa.

Kun neljätoista vuotta sitten puhuin tässä samassa tilaisuudessa, maailma oli toinen. Sotaa käytiin kyllä silloinkin eri puolilla maailmaa, mutta se tuntui olevan kaukana meistä. Helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muutti tapamme katsoa maailmaa, sota on tullut lähelle ja on koskettanut meitä.

Talvi- ja jatkosodissa kuoli lähes 95 000 suomalaista. Näiden lukujen lisäksi tulevat kymmenet tuhannet haavoittuneet, sodassa kadonneet tai vangiksi joutuneet. Nämä lähihistoriamme tosiasiat ovat olleet vaarassa unohtua rauhan vuosina, sota Ukrainassa ovat palauttanut ne uudelleen mieliimme. Tämän päivän aikaisempi nimi sankarivainajien muistopäivä muistuttaa meitä tätä maata puolustaneiden työn merkityksestä, kaatuneitten muistopäivä muistuttaa myös niistä menetyksistä, joita koettiin kodeissa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Menetyksistä kun isät ja veljet tai lottina palvelleet sisaret eivät palanneet sodasta, lapset jäivät orvoiksi, vaimot leskiksi, perheet vajaiksi. Kun työt pelloilla, tehtaissa ja toimistoissa jäivät kotirintaman vastuulle. Sota ajoi kokonaisia karjalaiskyliä evakkoon eri puolille Suomea. Nämä menetykset ovat vaikuttaneet seuraaviin sukupolviin näihin päiviin saakka. Ehkäpä toisaalta näiden sotien muisto on näkynyt myös tavassa, jolla suomalaiset ovat omistautuneet ukrainalaisten pakolaisten auttamiseen.

Sosiaalinen media on avannut yhden väylän tähän muistelutyöhön. Perhealbumien kuvia on jaettu sotilaspukuisista nuorista miehistä, jotka eivät palanneet koskaan sodasta kotiin. Ukrainan sodan myötä on alettu jakaa myös toisenlaisia kuvia, jotka ovat avanneet näkökulman tulevaisuuteen, kuvia varusmiespalveluun lähtevistä nuorista, kun on herännyt huoli, että myös meidän omat poikamme ja tyttäremme joutuvat kohtaamaan sodan kauhut. Huoli sodan mahdollisuudesta koskettaa varmasti kaikkia vanhempia ja isovanhempia.

Pitkä yhtäjaksoinen rauhanaika on saattanut tuudittaa meidät ajatukseen, että sota ei uhkaa meitä. Nyt ymmärrämme, että rauha ei ole itsestäänselvyys.

Talvi- ja jatkosota kasvattivat eri kansanosien yhteishenkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Muistelun ja muistamisen lisäksi tämän päivän tehtävä on alusta alkaen ollut myös kansallisen sovun ja yksimielisyyden edistäminen. Turvallinen ja vakaa yhteiskunta vaatii meiltä kaikilta rauhantahtoa niin sanoissa kuin teoissa.  Kristittyinä ymmärrämme, että siihen eivät kuulu vihapuhe, erottelu meihin ja muihin eikä rajojen sulkeminen hätää kärsiviltä. Eikä huoli rauhan säilymisestä saa kuitenkaan koskea vain omaa maatamme, vaan koko maailmaa. Kuten namibialaisessa rauhanrukouksessa virressä 603 rukoillaan:

Isä Jumala
nyt katso maamme puoleen
silmin sääliväisin.
Herra, armahda meitä.

Isä, täällä on
niin paljon väkivaltaa,
paljon taisteluita.
Herra, armahda meitä.

Isä, tiedät sen:
maan kansain katseen alla
emme paljon paina.
Herra, armahda meitä.

Isä, pyyhi pois
maan piirin syntivelka.
Poista tuomiomme.
Herra, armahda meitä.


Isä, tyynnytä
jo riidat kaikkialta.
Anna rauha meille.
Herra, armahda meitä.

Koti lähiössä

Sain joulukuussa Suomen Tietokirjailijoiden apurahan ”Koti lähiössä” -kirjan kirjoittamista varten. Palaan siis väitöskirjani ”Sokeripala metsän keskellä. Lähiö sanomalehden konstruktiona” aihepiiriin, väitöksestä tulee nyt helmikuussa kuluneeksi 24 vuotta!

Julkisessa keskustelussa lähiöt ovat usein leimautuneet huonoiksi asuinalueiksi, viime vuosina tähän keskusteluun ovat antaneet lisämausteensa jengien välienselvittelyt Ruotsin lähiöissä. Luin äskettäin ruotsalaisen toimittaja Diamant Salihun kirjan ”Tills alla dör” (Kunnes kaikki kuolevat) (2021/2022), jossa kuvataan Ruotsin lähiöiden ongelmia pääasiassa Tukholman maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä Rinkebyssä, Husbyssä ja Tenstassa. Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen havainto, että esimerkiksi Rinkebyssä väkivaltaisuuksia edelsi monien palvelujen ja paikallishallinnon katoaminen alueelta: työnvälitys, posti ja pankki sulkivat ovensa. Samalla lapsille ja nuorille suunnatuista palveluista katosi budjetissa kolmannes. Kirjan kirjoittanut toimittaja toteaa: ”Kun yhteiskunta poistui alueelta, kenttä jäi avoimeksi muille voimille. Vaarana oli rinnakkaisyhteiskunnan syntyminen”.

Tampereen Hervanta leimautui aikoinaan niin, etteivät sen asukkaat kehdanneet aina kertoa kotisosoitettaan. Hyvät palvelut ja liikenneyhteydet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, Hervanta on nykyään kaupungin monikulttuurisin asuinalue, josta pääsee ratikalla keskustaan.

Perheemme on asunut Kaukajärven lähiössä 1980-luvun loppupuolelta lähtien, aluksi kerrostalossa, viimeiset 25 vuotta omakotitalossa metsän reunassa. Monien muiden lähiöasukkaiden tapaan arvostan lähiluontoa, hyviä palveluja ja tuttua naapurustoa. Kun tänäänkin kävelin kotiin kerrostalovaltaisen alueen läpi, en voinut kuin ihastella sitä, etteivät alueen vuokratalot erotu ainakaan negatiivisesti ympäristöstään. Se on mielestäni tulosta asumismuotoja sekoittavasta asuntopolitiikasta. Asuinalueiden eriytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma, sitä on syytä vastustaa ja ongelmiin puuttua ajoissa.

Iloitsen mahdollisuudesta keskittyä lukemiseen ja kirjoittamiseen. Olen kiinnostuksella lukenut uusimpia lähiötutkimuksia, esimerkiksi Lotta Junnilaisen väitöskirja (2019) ”Lähiökylä” on hieno tutkimus vuokratalolähiön asukkaiden kokemasta yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. En aio kuitenkaan harrastaa vain nojatuolimatkailua ja ihastella ikkunasta talvimaisemaa, vaan jalkaudun välillä kentälle tutustumaan lähiöihin niin Tampereella kuin muissakin suurissa kaupungeissa.  

Kirkkovaltuustoaloitteita ja kauden päätös


Eilisiltainen kirkkovaltuuston kokous oli viimeinen kokoukseni, sillä en ole ehdolla meneillään olevissa vaaleissa. Tässä kokouksessa sain vastauksen tammikuussa jättämääni valtuustoaloitteeseen kaava-asioiden valmistelun kehittämisestä. Aloite lähti liikkeelle viime vuoden lopulla käsittelyssä olleesta Ilkon kaava-asiasta. Huolellisesti laaditussa vastauksessa pidetään mahdollisena säännöllisten kiinteistö- ja kaavoituskatsausten pitämistä valtuustolle ja katsauksen toimittamista ympäristötoimikunnalle. Korostin omassa vastauspuheenvuorossani katsausten käsittelyä valtuuston kokouksissa pykäläasioina, ympäristötoimikunnan statusta lausunnonantajana sekä valtuutettujen roolin vahvistamista kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa.

Uutena aloitteena jätimme Riitta Niemistön kanssa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

VALTUUSTOALOITE TAMPEREEN EV.LUT.SEURAKUNTIEN KIRKKOVALTUUSTOLLE TASA-ARVON VAHVISTAMISEKSI PÄÄLLIKKÖ- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ

Jo useampana vuotena on huomiomme henkilöstökertomusten tarkastelussa kiinnittynyt sukupuolten tasa-arvoon. Vuoden 2021 henkilöstökertomuksessa Taulukkoon 4 on koottu tiedot päätoimisen henkilöstön jakautumista tehtäväryhmiin sukupuolen mukaan vuosina 2011 ja 2021.

Kymmenessä vuodessa naiset ovat ohittaneet lukumääräisesti miehet seurakuntapapistosta niin, että viime vuonna tehtävissä oli naisia 36 ja miehiä 30, kuitenkin johtavissa tehtävissä naisia oli vain 5 ja miehiä 14. Miesten suhteellinen osuus näissä tehtävissä on kymmenessä vuodessa vähentynyt tämän tehtäväryhmän kaventumisen vuoksi, mutta tällä vauhdilla tilanne ei korjaannu seuraavallakaan kymmenvuotiskaudella, ellei tasa-arvoa oteta määrätietoiseksi strategiseksi tavoitteeksi. Papin viran avaamisesta naisille on 34 vuotta ja nuorimmatkin lehtorina työuransa aloittaneet teologit ovat eläköitymässä, joten tämän ei enää pitäisi eroa selittää.

Rekrytoinnissa johtotehtäviin tavoite pitäisi olla, että tasavahvojen hakijoiden joukosta tulisi valita tasapuolisesti eri sukupuolia. Nykyinen sukupuolijakauma kertoo karusti, että näin ei ole toimittu, vaan tasavahvojen hakijoiden kohdalla on suosittu miehiä ja naiset eivät pääse urapoluillaan etenemään. Itsestään selvänä tavoitteena pitäisikin olla, että tasavahvojen hakijoiden kohdalla suositaan aliedustettua sukupuolta kunnes tilanne korjaantuu eli kunnes ylimmissä tehtävissä sukupuolijakauma on samankaltainen kuin urapolun alkupäässä.

Voisiko osa ratkaisua olla henkilöstön koulutus ja urapolut? Naisvaltaisten diakonia- ja nuorisotyön sekä kasvatusalan työntekijöiden pitkäkestoisten koulutusten kehittäminen on tässä mielestämme avainasemassa, kun pohditaan rekrytoimista toimialojen päällikkö- ja johtotehtäviin. Emme tarkoita tällä pelkästään akateemista jatkokoulutusta, vaan myös lyhyempikestoisia koulutuksia, jotka pätevöittävät näihin tehtäviin. Tiedossamme ei ole, että tällaisia koulutuspolkuja olisi tällä hetkellä tarjolla.

Tampereen yliopisto on ollut mukana tämän vuoden elokuussa päättyneessä Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Naiset tasa-arvoisesti uralle NAU! hankkeessa, jonka ”uraohjausprosesseissa on kehitetty sukupuolitietoista uraohjausajattelua”. Tätä kohti tulisi edetä seurakunnissakin.

Edellä todetun perusteella esitämme, että Tampereen seurakuntayhtymä ryhtyy toimenpiteisiin naisten osuuden kasvattamiseksi johto- ja päällikkötehtävissä. Rekrytointien ohella olisi selvitettävä ja kehitettävä koulutus- ja urapolkuja etenkin naisvaltaisilla työaloilla.

Tampereella 17.11.2022

Irene Roivainen

Kirkkovaltuutettu 2003–2006, 2007–2010, 2019–2022

Riitta Niemistö

Kirkkovaltuutettu 2015-

Pieni kommentti isoon asiaan

Edellisestä merkinnästä on kulunut pitkä aika. Omenapuut ehtivät kukkia, tuottaa uuden sadon, joka on korjattu talteen talven varalle. Perinteinen Lappiin suuntautunut ruskaretki on antanut voimaa taas tulevan syksyn varalle. Koronakin tuli vihdoin sairastettua, onneksi se oli lievä, kiitos neljännen rokotteen.

Helmikuun lopulla alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan aiheutti minussa eksistentiaalisen kriisin ja veti mielen apeaksi pitkäksi aikaa. Alussa sitä oli aivan shokissa, luottamus kansainvälisiin instituutioihin horjui. Kuinka keskellä Eurooppaa voi alkaa täysimittainen sota, joka tuhoaa Ukrainan kaupunkeja, tappaa niiden asukkaita  ja häätää miljoonia maanpakoon? Sitten tuli suru ja mielen täyttivät lopunajan ennusteet: millainen on lasten ja lastenlasten tulevaisuus? Vähitellen sitä sopeutui uuteen epävarmuuden aikaan.

Lapset ja heidän perheensä ovat olleet hyviä maadoittajia tässä tilanteessa. Tänä kesänä tähyilin lapsuuden kotini pihamaalla Sotkamossa itätaivaalle ja pohdin, kuinka lyhyt matka siitä olikaan Venäjän rajalle. Koko elinikäni se on ollut rauhan raja, kunpa se säilyisi sellaisena ja rauha saataisiin pian Ukrainaan.

Hyvät ajat tuudittivat uskomaan, että elämä jatkuu ilman sodan uhkaa. Nyt jos koska on aika toimia rauhan, demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta kaikkialla. Kun demokraattinen päätöksenteko pettää tai kun olemme välinpitämättömiä, hulluus voi saada vallan Euroopassakin.

Varaudun syksyyn suunnittelemalla patikointiretkiä kansallispuistoihin, varaamalla aikaa lukemiseen ja kirjoittamiseen ja viidennen lapsenlapsen syntymään. Elämä voittaa, pidetään huoli siitä!

Ilkon alueen tonttikaupat, puhe kirkkovaltuustossa 11.11.2021

Puheenvuoro kirkkovaltuustossa Ilkontie 18 tonttien myynnistä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja virkahenkilöt

Tämä ei ole ryhmäpuheenvuoro, vaikka olenkin saanut näkemyksilleni tukea valtuustoryhmästäni ja myös sen ulkopuolelta.

Ilkon alue ja siihen liittyvien tonttiasioiden valmistelu oli tässä valtuustossa esillä tämän vuoden alkupuolella. Tuolloin annoimme yksimielisesti kiinteistöjohtajalle mandaatin valmistella asiaa eteenpäin. Nyt ensimmäinen osa tuosta valmistelutyöstä on loppusilausta vaille valmis. Näiden neljän omakotitalotontin osalta kyseessä on ns. vahva kaava, jonka pohjalta tontit esitetään myytäväksi tarjouksiin perustuvilla kaupoilla. Samaan aikaan valmisteilla on laajempi Ilkon kurssikeskuksen alueen kaavoituskokonaisuus, johon otamme kantaa tuonnempana.

Ilkon alueen kehittäminen on ollut agendalla jo ennen tätä valtuustokautta. On hyvä huomata, että tänään käsittelyssä olevien tonttien kaava vahvistui alun perin jo vuonna 2017, silloin vain tontteja oli yksi vähemmän. Jo tuolloisessa kaavassa oli merkintä geologisesti arvokkaasta alueesta (ge-1). Luulenpa, etten ole ainoa kirkkovaltuutettu, joka tuosta merkinnästä ei tiennyt vuoden alussa, kun asia oli esillä täällä valtuustossa. Kiitos aktiivisen ympäristöväen, olemme tästä asiasta tulleet tietoisiksi tämän prosessin aikana.

Ilkontie 18 omakotitontit ovat siis pieni osa isoa kokonaisuutta, eli Ilkontien varren ja Pitkäjärven ympäristön täydennysrakentamista. Ilkontie 18 itäpuolella on käynnissä 14 omakotitalon rakentaminen seurakuntayhtymän maalle. Siinä yhteydessä on noussut huoli siitä, miten rakentaminen tärvelee arvokasta Pitkäjärveen laskevaa rotkometsää ja heikentää sen luontoarvoja.

Ilkontie 18 länsipuolella on valmisteilla Ilkon kurssikeskuksen kaavamuutos, joka toisi viisi kerrostaloa aivan geologisesti arvokkaan jyrkänteen reunalle. Kangasalan kaupunki on kaavoittanut myös Ilkontien länsipäähän sekä kerrostaloja että pientaloja, osin geologisesti arvokkaan ja maakunta- ja yleiskaavassa merkityn harjualueen päälle ja jopa Pitkäjärven rantaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Kangasalan kunta selvittää myös uuden tieyhteyden rakentamista Pitkäjärven ja Kaukajärven välisen kannaksen yli Saarenmaantielle.

Nyt on siis kyse ”vain” neljän tontin myymisestä omakotirakentamiseen, mutta on nähtävä kokonaisuus. Koko jylhä ja maakunnallisesti arvokkaaksi määritelty Pitkäjärven rotkolaakso on rakentamispaineiden alla ja uhkaa muuttua erämaisesta järvestä omakoti- ja kerrostalojen ja niiden myötä autoliikenteen piirittämäksi.

Ympäristönsuojelijoiden huoli on aiheellinen. Asutuksen myötä järven ja rantametsien luonne muuttuu. Nyt alue on liito-oravien, harvinaisten sammallajien, monien lintulajien, lähteiden ja jylhien metsien täyttämä viheralue, ja sen myötä myös asukkaiden tärkeä virkistysalue. Asutuksen laajentaminen järven rantaan ja kalliojyrkänteiden laelle karkottaa eläin- ja kasvilajeja, tuhoaa lähteikköjä, lisää järveen päätyviä hulevesiä ja heikentää alueen luonto- ja virkistysarvoa.   

Ilkko on Pirkanmaan 30 lajistollisesti arvokkaimman kalliokohteen joukossa.  Näiden neljän tontin keskellä kulkee maakuntakaavan ja Vatialan yleiskaavan määrittelemä geologisesti arvokas alue, jossa ympäristön tuhoaminen on kielletty. Tonttien rakentaminen vaikeuttaa ihmisten pääsyä virkistysalueelle, sillä juuri tällä kohden on yleiskaavassakin esitetty polku Pitkäjärven metsään ja maisemapolulle. Ilkontie 24:n tontin rakentaminen tuhosi jo osittain maisemapolun ja kalliojyrkännettä tasattiin jopa tontin rajojen ulkopuolelle mennen.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta minun on kuitenkin todettava, että olemme näiden tonttien osalta myöhässä, eikä meillä vastuullisina päättäjinä ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä nämä pitkälle valmistellut omakotitalojen tonttien myynnit. Kuten jo totesin, kyseessä on vahva kaava, valitusaika on ollut jo mennyt. Tämä valtuusto on vuoden alussa antanut kiinteistöjohtajalle mandaatin valmistella tonttien myyntiä ja nyt kaupat ovat loppusilausta vaille valmiit, puuttuu vain valtuuston päätös. Nytkö ryhtyisimme perumaan aikaisempia päätöksiä, mitätöimään valmistelua ja torppaamaan kauppoja? Eikö se olisi epäreilua myös tonttien ostajien näkökulmasta? Mielestäni tämä ei olisi linjakasta päätöksentekoa, kun myös YKN on yksimielisesti hyväksynyt päätöksen ja lisännyt päätökseen tärkeitä kirjauksia ympäristön huomioimisesta, joita voimme tänään tukea. Tiedän, että moni valtuutettu on kantaansa tarkoin miettinyt: päätösesityksen hylkääminen merkitsisi kauppojen peruuntumista ja prosessin uudelleen käynnistämistä.

Ilkon alueen täydennysrakentaminen on herättänyt paljon vastustusta niin alueen asukkaissa kuin luonnonsuojelijoissa. Seurakuntayhtymälle on esitetty vetoomuksia tonttien myynnistä pidättäytymiseksi tai sen varmistamiseksi, että tonttien rakentaminen ei heikennä alueen luontoarvoja. Seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta, kiinteistö- ja yhtymäjohtaja ovat asiaan huolella paneutuneet, kiitos siitä. Ymmärrän luonnonsuojelijoiden huolen, mutta valtuutettuina olemme tänään ja tässä ota tai jätä -tilanteessa näiden neljän omakotitontin osalta.  Sen sijaan valmisteilla olevaan Ilkon kurssikeskuksen kaavaan voimme vielä vaikuttaa – ja siinä tulee varmistaa, että Ilkon arvokkaalle kallioalueelle ei rakentaminen ulotu.

Pidän isona ongelmana sitä, ettei yhteinen kirkkovaltuusto pääse tällä hetkellä osallistumaan riittävästi niiden asemakaavojen valmisteluun, jotka tällaisten myyntipäätösten taustalla ovat. Ilkon kaavakokonaisuuden valmistelu on ollut jopa kymmenen vuotta kestänyt prosessi. Sen aikana kaavoituksen tavoitteet ja yksittäisten alueiden kaavojen sisältö ovat muuttuneet monilta osin. Juuri näiden neljän tontin osalta tosin vain vähän, kolme tonttia on muuttunut neljäksi, mutta kokonaisrakennusoikeus on pysynyt samana. Alueen muissa osissa muutokset ovat olleet paljon suurempia. Esimerkiksi kurssikeskuksen osalta pientalokaava on muuttunut kerrostalokaavaksi.

Ajattelenkin, että olisi hyvä ottaa käytäntöön lähetekeskustelu, jossa YKV:lle esiteltäisiin jo alkuvaiheessa kaavamuutosten tavoitteet ja YKV pääsisi ottamaan kantaa kaavan tavoitteisiin. Olennaisten muutosten yhteydessä lähetekeskustelu voitaisiin käydä uudelleen. Tämä on tärkeää siksikin, että isot kaavahankkeet, kuten Ilkon alueen kaava, kestävät yli valtuustokausien. Nykyinen valtuusto ei ole ollut käynnistämässä tätä kaavamuutosta, jonka perusteella nyt ollaan myymässä Ilkontie 18 tontit.

Tampereen ev.lut seurakuntayhtymä on ympäristöohjelmassaan sitoutunut päätöstensä ympäristövaikutusten huomioimiseen.  Siksi olisi tärkeää, että Ilkon asemakaavan kaltaiset luontoon ja kulttuuriympäristöön merkittävästi vaikuttavat kaavamuutokset kävisivät lausunnolla myös seurakuntayhtymän ympäristötoimikunnassa.

Kävimme tällä viikolla puolisoni kanssa katsomassa Ilkon aluetta, onhan se meidän vanhaa kotiseutuamme. Nyt puheena olevat neljä omakotitalotonttia sijaitsevat pienellä metsäkaistaleella, jota ympäröi molemmilla puolilla pientaloasutus. Ymmärrän luonnonsuojelijoiden tavoitteen laajasta luonnonsuojelualueesta, käsittääkseni viheraluetta jää riittävästi sen toteuttamiseen, vaikka hyväksymmekin tonttien myymisen.

Nyt esillä olevien tonttien osalta seurakuntayhtymän kiinteistötoimi on käynyt keskustelua niin Kangasalan kaupungin edustajien kuin tontin ostajien kanssa. Eri osapuolet varmasti tiedostavat alueen luonnon herkkyyden ja ovat sitoutuneet minimoimaan luonnolle aiheutuvat haitat. Kun tontit on myyty, vastuu siirtyy seurakuntayhtymältä uusille omistajille ja valvonnan osalta Kangasalan kaupungille.

Yhteinen kirkkovaltuusto voisi korostaa yhteistä ympäristövastuutamme liittämällä myyntipäätökseen ympäristöarvoja ja rakentamisen ohjausta korostavan ponnen. Esitän seuraavaa, Kangasalan kaupungille osoitettua pontta liitettäväksi päätökseen:

”Hyväksyessään Ilkontie 18 omakotitonttien myymisen yhteinen kirkkovaltuusto esittää Kangasalan kaupungille, että alueen rakentamista ohjataan erityisen tarkasti Pitkäjärven, alueen metsäluonnon ja Ilkon geologisesti arvokkaan kalliojyrkänteen luontoarvoja vaalien ja myös alueen virkistyskäyttö turvaten.”