Kategoria: Yleinen

Markku Leppänen on katsellut tarkkaan ruutunsa takaa, kun on saanut selville, ettei Tampereen kaupungin virallista johtoa ole kutsuttu Linnan juhliin. Kieltämättä Tampereella hieman odoteltiin kutsuja, sillä Tasavallan Presidentti vieraili täällä kolme kertaa kuluneena kesänä. Valtiovierailunkin hoidimme mielestäni oikein hyvin, ainakin kuninkaalliset tuntuivat tykkäävän, lahjatkin saatiin jälkikäteen postissa ja kiitoskirjeet.

Itse pääsin viime vuonna yllättäen Linnan juhliin Setlementtiliiton varapuheenjohtajana: hienoahan siellä oli olla. En halua spekuloida sitä, minne posteljooni Petskin on tamperelaisten kutsut pudottanut. Tasavallan Presidentillä on oikeus kutsua ketä hyväksi katsoo. Ja on hienoa, että hän viihtyy Tampereella, tervetuloa vain jatkossakin!

Eilisessä kaupunginhallituksen suunnitelujaoston kokouksessa kolmas sektori voitti kolme nolla, sillä suja päätti vetää Tilakeskuksen myyntilistalta kolme kohdetta: Rajaportin saunan, Kurpitsatalon ja mm. A-killan toimipaikkana palvelevan Uramonkadun kiinteistön. Rajaportin saunasta valtuustoryhmät olivat päässeet yksimielisyyteen valtuustosopimuksen yhteydessä. Kurpitsatalon pelasti tässä vaiheessa se, että jo aiemmin oli sovittu, että sen kohtaloon palataan kaavoituksen yhteydessä. Suuriman uhan alla oli Uramonkadun kiinteistö, josta äänestettiin. Sekin vedettiin pois listalta. A-kilta on paikkansa ansainnut. Muutoin pitkä realisointilista arvokohteineen meni melko lailla mukisematta läpi. Itse olisin pelastanut kaikki Teiskon koulut ja muutaman keskustan arvokohteen. Mutta minulla ei ole päättäjän statusta kokouksessa, olen valtuuston puheenjohtajana sujassa vain äänekäs yhtiönainen.

Viime keskiviikon valtuuston kokouksen jälkeen lähdin kolmen päivän lähiopetusjaksolle, josta palasin eilen illalla. Kiireisen työviikon jälkeen en useinkaan jaksa lähteä kirkkoon, mutta ensimmäistä adventtisunnuntaita kirkossa en voinut jättää väliin, etenkään kun tänään juhlittiin Messukylän kirkon 130-vuotispäivää.

Lauantaina meillä oli lähiopetusjaksolla tilaisuus kuulla Aulikki Kananojan luento paikallisesta sosiaalipolitiikasta. Aulikki on toiminut mm. Stakesissa, Helsingin kaupungin sosiaalijohtajana ja Sosiaalityöntekijöiden liiton puheenjohtajana. Luento perustui Kananojan, Vuokko Niirasen ja Harri Jokirannan toimittamaan teokseen kunnallisesta sosiaalipolitiikasta, joka peräänkuuluttaa paikallisten erityispiirteiden huomioimista hyvinvointipalvelujen toteuttamisessa.

Tätä oppia pitäisi juurruttaa Tampereellekin. Virkamiehet ovat suuressa viisaudessaan valmistelleet ratkaisua, jossa aikuissosiaalityö toteutettaisiin jatkossa keskitetysti. Janhusen Mervi (vihr.) käytti tästä hyvän puheenvuoron valtuuston budjettikokouksessa. Käytännössä hanke tarkoittaisi alueellisten sosiaaliasemien alasajoa. Onneksi lautakunta (tetola) ja valtuusto kykenivät toistaiseksi torppaamaan suunnitelman ja palauttamaan asian uudelleen lautakunnan valmisteltavaksi.

Alueellisten sosiaali- ja terveysasemien perustaminen oli 1980-luvun innovaatio, jolla sosiaalipalvelut tuotiin lähelle asukkaita ja terveyspalvelujen yhteyteen. Keskittäminen olisi siis paluuta 25 vuoden takaiseen aikaan, mutta ainoastaan sosiaalipalvelujen osalta. Mikähän möly siitä syntyisikään, jos kaikki lastenneuvolat keskitettäisiin yhteen ja samaan paikkaan? Mutta köyhiltä ja huono-osaisilta saa viedä palvelut, koska eivät he tule oikeuksiaan peräämään. Tällaiset neronleimaukset ovat mahdollisia vain siksi, että sosiaalityöllä ei ole kaupungin organisaatiorakenteessa tarpeeksi vahvaa asemaa. Kun toimintamallia kehitettiin ennen pormestarikautta kj Rantasen aikana, muistan todenneeni, että hammashuollollakin on oma ”maitohampaansa” kaaviossa, mutta ei sosiaalityöllä. Eikä sitä ole edelleenkään. Aulikki Kajanoja puhui myös yhteisöllisyyden vahvistamisen puolesta. Mielestäni näinä aikoina alueellista palvelurakennetta tarvitaan myös yhteisöllisyyden kehittämiseen kaupunginosissa. Siitä hyötyisivät myös huono-osaiset ihmiset.

Keskittämisideoiden taustalla ovat ainakin osittain tilasäästöt. Laitan nyt toivoni pian sosiaalipolitiikasta tohtoriksi väittelevään apulaispormestari Anna-Kaisa Ikoseen, että hän keskustelujemme jälkeen palauttaisi aikuissosiaalityön keskittämissuunnitelmat lähtöruutuun. Kun tilakysymykset alkavat määritellä palveluverkkoa kouluista sosiaaliasemiin, on syytä huomata, että häntä on alkanut heiluttaa koiraa, eikä toisin päin.

Tilakysymykset ovat esillä myös huomisessa kaupunginhallituksen suunnittelujaostossa. Lupasin taannoin Pispalan päihdepäivässä, että luettelo myytävistä kiinteistöistä saataisiin luottamushenkilökäsittelyyn, nyt se vihdoin on esillä. On tietysti järkevää, että kaupunki kohtuullisessa määrin realisoi kiinteistöomaisuuttaan, mutta osa kohteista on sellaisia, että niiden myyntiä on tarkasteltava laaja-alaisemmin sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutusten kannalta. Tällaisia ovat esimerkiksi A-killan toimitalo Uramonkadulla, Kurpitsatalo ja Rajaportin sauna. Enkä ole ihan vakuuttunut siitäkään, onko lähtökohtaisestikaan oikein myydä kaupungin arvokiinteistöjä pois ja sijoittaa virastot mahdollisimman halpoihin tiloihin. Kaupungilla on julkisyhteisönä oma kiistämätön arvonsa ja paikallishistoriallinen imagonsa, jota markkinavoimat eivät saisi säädellä kovinakaan aikoina.

Säästövimma on iskenyt myös yliopistoihin. Sosiaalityön yliopistoverkoston erikoistumiskoulutus, jossa toimin yhtenä osa- ja määräaikaisena professorina, uhataan ajaa alle kymmenen vuoden toiminnan jälkeen. Opetusministeriön aikaisemmin verkostoille korvamerkityt rahat tulevat nyt suoraan yliopistoille, mistä seurauksena verkostot eivät ilmeisesti tule saamaan niille kuuluvaa osuutta täysimääräisenä. Tiedot eri laitosten tulosneuvotteluista eivät lupaa hyvää. Kyseessä on lakisääteinen koulutus, jossa osa opiskelijoista jatkaa vielä kolme vuotta, joten äkkijarrutuksen ei pitäisi olla mahdollinen.

On sitä aikoihin eletty, kun yli 20 vuoden yliopistouran jälkeen saa pelätä palkkarahojensa karkaavan yliopiston pääomien kartuttamiseen. Henkilökohtainen on poliittista ja poliittinen henkilökohtaista.

Talousarviokokous on valtuuston raskain päivä ainakin tunneissa mitattuna. Joskus on istuttu yli puolenyönkin, mutta eilen asiat saatiin nuijuttua pöytään heti 18.30 jälkeen. Valtuustosopimuksen hieromisen aikana oli purettu jo pahimmat paineet, eikä edes skp:n Jari Heinosella riittänyt paukkuja kuin lounasaikaan asti, jolloin hän poistui kokouksesta.

Valtuustosopimuksessa mukana olevien ryhmien puheenjohtajien puheista saattoi kuitenkin löytää painotuseroja. Esimerkiksi siinä missä kokoomuksen Riitta Koskinen korosti investointien tason pitämistä korkeana, puhui demareiden Pekka Salmi tulopohjan parantamisen puolesta verotusta kiristämällä. Salmen mukaan valmius sopimukseen henkilöstöjärjestöjen kanssa on olemassa, mutta sen hintana on työsuhdeturvan takaaminen. Vihreiden Olli-Poika Parviaisen mukaan kiinteistöverossa olisi ollut korottamisen varaa; hän peräänkuulutti ekotehokkaiden palvelujen, kuten sähköisen asioinnin perään. Vihreiden ekojalanjälki näkyykin budjetissa mm. ilmasto- ja energiaohjelman toteuttamiseen varattuna 160 th eurona. Marjatta Stenius-Kaukonen puhui työllistämistoimien, kuntalaisten peruspalvelujen ja henkilöstön aseman puolesta. Ja pienempien ryhmien painotukset vielä tähän lisättynä. Toisin kuin jotkut olivat odottaneet, XL näytti olevan hyvässä hapessa edelleen. Kuitenkin demareiden ja vasemmistoliiton mukaantulo merkitsi joidenkin painotusten ohella työrauhan vahvistumista valtuustotyössä. Toivoa sopii, että se kestää koko valtuustokauden loppuun.

Pormestarin ja ryhmäpuheenvuoroihin kului koko aamupäivä, vasta sen jälkeen alkoi yleiskeskustelu, joka jatkui suhteellisen vaisuna iltaan saakka. Napinaa valtuustosopimusta vastaan ei kuulunut mistään suunnalta, mutta joistakin yksittäisistä purskahduksista saattoi päätellä, ettei sopimus ollut kaikille mukanaolijoillekaan ihan mieluinen.

Kun lopulta päästiin äänestämään, käsissäni oli 40-sivuinen esityspumaska, jota läpikäydessä ääni meni käheäksi ja hiki nousi pintaan. Jari Heinosen sinänsä hyvät esitykset Aktiivipassista ja sosiaalityöntekijöiden vakansseista jouduttiin äänestämään säästötalkoissa nurin. Se oli tietysti odotettua, mutta näin Heinonen sai ryhmälleen paremman medianäkyvyyden. Nurin menivät myös persujen esitykset, joista osa hipoi jo sopivuuden rajoja.

Pitkää päivää seuraa euforian ja ekshaustion sekoitus. Sain lauantaina viimeisteltyä omalta osaltani tieteellisen yhteisartikkelin setlementti- ja sosiaalityön uranuurtaja Jane Addamsista, nyt odottelen kuopiolaisen kollegan Piia Puurusen päivityksiä. Tänään on edessä siis uudet haasteet niin poliittisella kuin työrintamallakin. Mitä jos alkaisi jouluun laskeutumisen jo ennen adventtia? Tai kävisi talvilevolle, kuten muumipeikot?

Svenska dagen Raatihuoneella jäi kokematta perjantaina. Olin lupautunut emännöimään tilaisuuden, puhe oli tehtynä ja juhlavaatteet työhuoneella, mutta sairastuin kesken työpäivän. Onneksi Kristiina Mickelsson lupautui hoitamaan tilaisuuden puolestani. Harmittaa toki, sillä olisin mielelläni tavannut Tampereen ruotsinkielistä väkeä ja myös suurlähettiläs Molanderin, jonka kanssa minulla oli tilaisuus keskustella Ruotsin kuningasparin vierailun yhteydessä. Vaikka Tampere ei ole virallisesti kaksikielinen kaupunki, toivoisin, että ruotsin kieli olisi näkyvämmin esillä esimerkiksi museoidemme esittelymateriaaleissa.

Onko tämä nyt sitä? Uskon, ettei: lihaksia ja päätä särkee ja huonovointisuus vaivaa, mutta kuumetta ei ole paljon. Päivä on mennet punkan pohjalla.

Rieväkylän Ritu syyttää vihreitä demareiden poissulkemisyrityksestä valtuustosopimusneuvotteluissa. Myös Moron Aki Taponen arvailee, että ”vihreiden johtotroikka”: Pesä, Välimäki ja allekirjoittanut olisi tällaisten pyrkimysten takana. Toki toimittaja voi aina heitellä koepalloja, mutta huti tuli tällä kerralla. Valtuustoryhmämme neuvottelijoina toimi puheenjohtajistomme: Olli-Poika Parviainen, Niina Rissanen ja Kirsikka Siik. Olen varma että he toimivat asiapohjalta, eikä vanhalla kaartilla, Pertulla, Paulilla ja minulla ole ollut osaa eikä arpaa neuvotteluprosessissa.

Arvailun asemesta tutkiva journalisti voisi selvittää, mikä todella muuttui valtuustosopimuksessa, niin että vasemmisto lopulta lähti siihen mukaan. Väitän, että tosiasiassa ei mikään, tai oikeastaan vain heikkeni euroissa laskettuina. Kun ensimmäisen neuvottelukierroksen jälkeen demareiden Pekka Salmi ja vasemmistoliiton Marjatta Stenius-Kaukonen olivat ehtineet jo antaa julkilausuman, etteivät he ole sopimuksessa mukana, oli heidän enää vaikea perääntyä kasvojaan menettämättä. Ilman demareiden vpj. Atanas Aleksovskia sopua ei olisi syntynytkään: hänen ja muutaman muun maltillisen demarin ansiosta istuttiin uudelleen sopimuspöytään.

Olen todella tyytyväinen, että sopimus syntyi. Minulle olisi sopinut, että myös skp ja persut olisi saatu mukaan sopimukseen. Ihan vaan työrauhan vuoksi. Olen pormestarikampanjasta lähtien vaatinut, ettei mitään valtuustoryhmää suljeta päätöksenteon ulkopuolelle, koska hallitus-oppositio – asetelma ei sovi kuntaparlamentarismiin. Näinä vaikeina aikoina valtuuston pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä kuluttaa energiaa turhanpäiväiseen nahisteluun. Demarit ovat toiseksi suurin valtuustoryhmä, siksi erityisesti heidän panostaan tarvitaan yhteistyössä. Vihreillä ei ole mitään syytä kilpailla demareiden kanssa, sillä olemme samoilla linjoilla heidän kanssaan monissa asioissa, vaikkapa joukkoliikenteen kehittämisessä.

Totta on, että olen ollut kriittinen valtuustosopimusprosessia kohtaan. Kahden kuukauden jauhamisessa on puolensa, mutta reilua olisi ollut alkuunsa esittää neuvottelun reunaehdot. Sitten olisi neuvoteltu ja sitouduttu ensin valtuustosopimukseen ja sen pohjalta pormestarin budjettiesitykseen. Linjakkuutta olisin siis toivonut, en ryhmien ulosjäämistä neuvotteluista.

Hyvää isänpäivää!