Arvoisa kansleri, rehtori, yliopistolaiset, Tampereen yliopiston ystävät, alumnit, hyvät kutsuvieraat. Minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleiksi Tampereen Raatihuoneelle Tampereen yliopiston 50-vuotisen toiminnan kunniaksi järjestetylle juhlavastaanotolle.
Ladies and Gentlemen, my name is Irene Roivainen. I´m the Chair of the City Council and also a member of the university community. On behalf of the City of Tampere, I have great pleasure in welcoming you all to this reception at the Old City Hall. The city of Tampere was founded 231 years ago and the Old City Hall was built one hundred and eleven years later in 1890.
Tampereen yliopisto täyttää tänä vuonna sekä 85 vuotta että 50 vuotta. Yhteiskunnallinen korkeakoulu perustettiin 85 vuotta sitten ja viisikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun opinahjo siirrettiin Helsingistä Tampereelle syksyllä 1960. Viidessäkymmenessä vuodessa on alle tuhannen opiskelijan, 10 professorin ja 13 muun vakituisen opettajan YK:sta tai YKK:sta kehittynyt runsaan 15 000 tutkinto-opiskelijan, parin sadan professorin ja yhteensä parintuhannen opetus- ja muun henkilöstön yhteisöksi.
Kuten voimme lukea uunituoreesta Pertti Haapalan ja Mervi Kaarnisen toimittamasta juhlajulkaisusta Yhteiskunnallisen korkeakoulun, Tampereen yliopiston edeltäjän taustalla oli aatteellinen kannatusyhdistys, jonka intressinä oli työläis- ja maalaisnuorten valistaminen yhteiskuntatieteisiin nojautuen. Toinen mullistava ajatus oli, että akateemiseen opetukseen saivat osallistua muutkin kuin ylioppilaat.
The organisation at the background of the predecessor of the University of Tampere was an ideological association, with the aim of providing enlightenment to young people coming from a worker or rural background. This enlightenment was to be based on social sciences. The second revolutionary principle was that academic teaching should be open even to those who had not taken the matriculation exam.
Tämä YKK:n erityisluonne teki siitä poikkeavan tapauksen akateemisen eliitin silmissä. Tampereelle nämä taustaoletukset sen sijaan sopivat hyvin. Olihan Tampere kaupunki, joka oli koko historiansa ajan hengittänyt ulospäin. Tehdaskaupunki ja ympäröivä maaseutu tarvitsivat opiskelupaikkoja kasvavalle nuorisolle.
Tampere on kaupunki, johon modernin lumo on aina iskenyt täydellä voimalla. Elina Martikaisen tuoreessa Yrjö Silo -elämänkerrassa yliopiston tuloa verrataan rautatien tuloon 1800-luvun lopulla. Molemmat olivat edistyksen vetureita. Tampereella riitti kunnianhimoa ja ennakkoluulottomuutta: Suomen ensimmäisiä piti olla, kuten jäähalli, tai Pohjoismaiden korkeinta, kuten Näsinneula. Tai vähintäänkin Turkua edellä. Korkeakoulu oli yksi aikakauden suurhankkeista, johon kaupunki sitoutui investoinneillaan. Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan kunnat panostivat reilusti yliopistoonsa. 1960-luvun alussa yli neljännes korkeakoulun menoista maksettiin Tampereen ja ympäristökuntien avustuksella.
Tampereen tahtotila oli kova saada korkeakoulu kaupunkiin: varsinaista päätöstä edelsi ”akateemisen infrastruktuurin” rakentaminen – korkeakouluyhdistyksen, tieteellisen kirjaston ja kesäyliopiston perustaminen kaupunkiin. Valtion, kaupungin ja ympäristökuntien tuki mahdollisti YKK:n kehittymisen: viidessä vuodessa opiskelijamäärä viisinkertaistui, perustettiin uusia tiedekuntia ja keväällä 1966 YKK:sta tuli Tampereen yliopisto.
Kaupunki sitoutui ja sitoutti. Se istutti omat miehensä korkeakoulun päätöksentekoelimiin. Siinä missä Helsingin aikoina oli tarvittu vain yksi jäsen edustamaan kaupunkia, tarvittiin Tampereella neljä: kaksi akselin molemmista päistä.
Tampereen yliopisto säilyi yksityisenä vuoteen 1974 saakka. Valtiollistumisen myötä taloudellinen turvallisuus lisääntyi, mutta kaupungin rooli rahoittajana pieneni. Vaikka ratkaisu oli kaupungin ja maakunnan kannalta taloudellinen helpotus, merkitsi se samalla omaisuuden siirtymistä valtiolle.
Kaupungin ja yliopiston välit kärjistyivät opiskelijaliikkeen aktivoitumisen myötä. Käännekohta oli julkisuustaistelu, jossa yliopistolaiset torjuivat kaupungin aikeet siirtää yliopisto Hervantaan. Samoihin aikoihin opiskelijalehti Aviisi moitiskeli kaupunginjohtajia ja kaiveli heidän möhläyksiään. Yritykset laittoivat Aviisin ilmoitusboikottiin ja kaupunki lopetti tilaukset. Virkamiehet kuulemma kävivät ostamassa keskustorin kioskista Aviisin irtonumerot loppuun samana päivänä kun lehti ilmestyi.
The university of Tampere remained private until 1974. Becoming a state university made its economy more stable, while the role of the city as a financier decreased. The relations between the city and the university became somewhat hostile with the increasing activity of the student movement. The turning point was a publicity battle during which the University overturned the City’s intentions to relocate the University to Hervanta.
Tampereen yliopistolla on ollut alusta lähtien tärkeä rooli kaupungin elinkeinorakenteen monipuolistajana. Sen merkitys kasvoi ratkaisevaksi suurteollisuuden rakennemuutoksessa. Yliopistolla on ollut ja on edelleen tärkeä tehtävä kouluttaa ammattilaisia ja virkamiehiä kehittyvään maakuntaan.
Kaupungilla on ollut keskeinen rooli yliopiston tukijana myös valtiollistamisen jälkeen. Kuten rehtorina ja kanslerina toiminut professori emeritus Jorma Sipilä toteaa juhlajulkaisussa: esimerkiksi kiinteistökysymyksissä on toimittu hyvässä yhteistyössä ja kaupunki on myös rahoittanut tieteellisiä ohjelmia ja lahjoitusprofessuureja.
Kun yliopisto siirtyi valtion huostaan, siirryttiin Matti Parjasta lainatakseni: ”köyhyydestä orjuuteen”. Ympyrä sulkeutui, kun Tampereen yliopisto muuttui tämän vuoden alusta julkisoikeudelliseksi yhteisöksi. Parjanen epäilee tuoreessa Aikalaisessa, että nyt taidetaan taas siirtyä orjuudesta köyhyyteen. Toivon, ettei näin käy, vaan että Tampereella ja valtion suunnallakin ymmärretään jatkossakin tämän yliopiston merkitys.
Tampereen kaupungilla ymmärretään, että menestyksen salaisuudet ovat osaamisessa ja innovaatioissa. Olemme hyvin tietoisia siitä, ettei Tampereen kaupunki olisi Suomen vetovoimaisin kaupunki ilman Tampereen yliopistoa. Kaupunki puolestaan odottaa yliopistoilta merkittäviä tutkimustuloksia ja halua myös yliopistojen keskinäiseen yhteistyöhön. Kaupungin työllisyyden, taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää menestymistä kotimaisessa ja kasvavassa määrin myös kansainvälisessä kilpailussa. Kaupungin näkökulmasta tämä tarkoittaa kaupungin ja yliopistojen tiiviimpää yhteistyötä, minkä täytyy tarkoittaa myös aiempaa suurempia panostuksia yliopistotutkimukseen. Yhdessä meidän on vain löydettävä ne avainalueet, joilla uskomme olevan merkitystä tulevaisuuden Tampereen ja tulevaisuuden yliopiston menestykselle.
We are indeed conscious of the fact that without the University of Tampere, the City of Tampere would not be the city with the highest attraction power in Finland. Despite the competitive edge created by technological and biotechnological innovation, the city administration itself needs many new skills to improve its activity. The University could be a partner in this as well. In fact, fostering social innovation might also be the best way to look after the heritage of the former Civic College.
Tampere on viime vuosina keskittänyt tukeansa paljolti hankkeisiin, joilla paranamme kansainvälistä kilpailukykyämme innovaatioiden tuottamisessa ja kaupallistamisessa tekniikan ja biotieteiden alueilla. Yhteiskunnallinen tilanne ja Tampereen kaupungin omat välittömät tarpeet puhuvat kuitenkin sen puolesta, että jatkossa kaupungin on kehitettävä yhdessä yliopiston kanssa myös hankkeita, jotka tukevat kaupungin toimintamallin muutosprosessia ja parantavat osaamistamme kunnallisen palvelutuotannon järjestämisessä. Ehkäpä juuri sosiaalisten innovaatioiden rakentaminen vaalisi myös parhaiten Yhteiskunnallisen korkeakoulun henkeä ja perintöä.
Hyvät naiset ja herrat: vielä kerran tervetuloa. Nyt on aika nostaa malja Tampereen yliopiston menestykselle!
