Tekijä: Irene Roivainen

Ensi maanantain kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen listalla on mm. sote–uudistuksen eteneminen ja kuntademokratian loppuraportti.

Sote-lakiesityksen mukaan viisi sote-aluetta järjestää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Tuottamisvastuussa olevat 19 kuntayhtymää vastaavat puolestaan palvelujen tuottamisesta.  Pirkanmaa kuuluu Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kuntien kanssa (täydennettynä Jämijärvellä, Karvialla ja Punkalaitumella) ns. Keskiseen alueen. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja palvelujen tuottamisesta vastaavien kuntayhtymien vuoden 2017 alussa.

Tuottamisvastuualueen valmistelu on käynnistynyt kaksivuotisella projektilla, jonka tavoitteena on valmistella tuottamisvastuualue ja määritellä perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen tuleva organisoituminen. Erityisen kiinnostavaa on, kuinka keskitetyn, alueellisen ja paikallisen tason toiminnat, ts. palveluverkko rakennetaan. Kaupunginhallituksen suunnittelukokous antaa maanantaina askelmerkit jatkovalmisteluun.

Maanantain ”suko” on viimeinen kokoukseni kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana. Kaupunginvaltuusto valitsee uudet toimielimet 19.tammikuuta. Tilalleni kaupunginhallitukseen nousee jo valtuustoryhmämme jo kaksi vuotta sitten tehdyn päätöksen mukaan Anna-Kaisa Heinämäki.

Kun vuonna 2007 ryhdyin Vihreiden pormestariehdokkaaksi, seurasi sitä kaksi vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä, neljä vuotta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja sitten vielä nämä kaksi viimeistä vuotta kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana. Kahdeksan vuotta ”vallan kammareissa” on enemmän kuin tarpeeksi. Jatkan edelleen vaikuttamista kaupunginvaltuustossa ja sairaanhoitopiirin hallituksessa.

Olen kuitenkin huojentunut, että joka maanantainen urakka on takanapäin. En usko kaipaavani esityslistojen lukemista sunnuntai-iltapäivisin, mutta hyviä keskusteluja ja ihmisiä kaupunginhallituspöydän ääreltä jään kaipaamaan. Nelosten koalitio: Kokoomus, Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat toimineet hyvässä yhteistyössä koko kaksivuotiskauden.

Kaupunginhallituspöydässä tapahtuu muitakin muutoksia, suurimpana ehkä valtuuston 2. varapuheenjohtajan vaihtuminen, jos kokoomuksesta valtuuston pienimpään ryhmään loikannut Yrjö Schafeitel korvaa ex-meppi Satu Hassin. Harmi, olisivat valinneet edes yhteistyöhakuisen Timo Hanhilahden (kesk.).

On siis sopiva aika lähteä näistä ”vallan kammareista”. Muotokuva valtuustosalin aulassa ja sosiaalineuvoksen titteli muistuttavat tehdyistä vuosista. Nähtäväksi jää, mihin tätä kokemusta voin käyttää tulevaisuudessa. Eläkeikään on aikaa, nyt keskityn omiin töihini, valtuustossa vaikuttamiseen ja omaan hyvinvointiin. Huomasin vuodenvaihteessa, että työpöydälläni oli korkkaamatta kahden vuoden liikunta- ja kulttuurisetelit: Tampereen teatterit ja Tampere-talo saavat minusta vakituisen kävijän.

Ryhdyn siis ”vapaarouvaksi”.

 

 

Eilen pidetty vuoden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous kesti ainoastaan kolme tuntia. Perinteisessä valtuustonpuheenjohtajan katsauksessaan Sanna Marin totesi valtuuston istuneen kolmetoista kertaa kuluneen vuoden aikana, yhteensä lähes 63 tuntia. Melkoinen urakka, jonka päälle olisin toivonut perinteisen joulujuhlan raatihuoneella, enkä pelkkää mehuglögiä ja piparia kokouksen jälkeen.

Pormestari Ikonen kiteytti omassa puheenvuorossaan hyvin toimintaympäristön muutoksen: vuosi sitten ideoitiin vielä seutukaupunkia, nyt kehitellään sote -alueita. Sen suhteen pakka tuntuu olevan vielä levällään ja näkemykset tuntuvat eriävän esimerkiksi sairaanhoitopiirin ja kaupungin välillä. On ehkä käytännöllistä, muttei kovin demokraattista, että suunnittelupöytiin nimetään edustajat ns. asemavaltuutuksella. Se merkitsee poliittisesti varsin yksipuolista aseveliakselia. Seuturyhmään sain silloisena valtuuston puheenjohtajana  läpi myös vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustuksen, nyt se ei enää onnistunut.

Tampereen yliopiston toteuttamaa tutkimusta toimintamallin uudistuksesta on raportoitu kaupunginhallitukselle, loppuraportti esitellään valtuustolle tammikuussa. Toimintamallia on uudistettu jo kesästä alkaen konsernihallinnossa. Sen seurauksena konsernihallintoon jäi vain yksi konsernijohtaja, kolme muuta alennettiin johtajiksi. Näin saavutettiin ehkä  linjakas hallinto, mutta samalla saatiin yksi byrokratiaporras lisää ja konsernijohtajalle keskitettiin huomattavan paljon valtaa. Onkohan nyt tavoitteena räätälöidä samanlainen päällystakki myös apulaispormestareille? Itse näkisin, että heidän valtaansa tulisi pikemminkin kasvattaa myös kaupunginhallituksen pöydän ympärillä.

Vuoden loppua kohti tullessa rauha on palautunut demariryhmään. Yhtenäisyys takaa sen, ettei ryhmä menetä paikkoja vihreille. Kiinnostavaa kuitenkin on, nostetaanko joku naisnelikon edustajista kaupunginhallitukseen? Ja seuraavatko demarit muiden koalitioryhmien esimerkkiä eivätkä nimeä kaupunginhallitukseen yhtiöiden hallituksissa istuvia? Näin tekevät kokoomus, vasemmistoliitto ja vihreät ennakoidessaan tulevaa Kuntalakia ja sen jääviyssäädöksiä.

Nelosten koalitio on toiminut hyvässä yhteistyössä, pienissä ryhmissä käy kuhina juuri tulevien paikkajakojen tiimoilta, Perussuomalaiset pyörittävät puherulettia, mutta puhuvat pääasiassa puuta heinää, kuten eilisessä kokouksessakin, ihmettelen, eikö kollega Rostila saa rotia siihen porukkaan!

Haasteita riittää ensi vuodelle: korkea työttömyysaste on saatava taittumaan, sote pakettiin ja ratikkahanke eteen päin. Sitä ennen ollaan loman tarpeessa. Hyvää Joulun aikaa ja tulevaa vuotta!

Suomen Setlementtiliitto valitsi viime lauantaina uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja Pekka Haaviston. Onnea erinomaisesta valinnasta setlementtiliike, parhainta menestystä Pekka!

Olen toiminut viime vuodet Setlementtiliiton puheenjohtajana, sitä ennen varapuheenjohtajana ja liittohallituksen jäsenenä. Tulin liiton hallintoon ”Uusi yhteistyö”-tutkimushankkeen kautta kymmenisen vuotta sitten. Tuo hanke perehdytti minut myös setlementtityön pioneeri Jane Addamsiin. Nykyinen ja tulevakin liittohallituksen jäsen Piia Puurunen valmistelee hänestä väitöskirjaa. Olimme välittämässä professori Simo Koskisen kanssa yhteisötyön käsitettä myös sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen nimikkeeksi.

On ollut ilo työskennellä dynaamisessa kansalaisjärjestöissä osaavien asiantuntijoiden kanssa. Liiton toimitusjohtaja Pentti Lemmetyisen aikana Setlementtiliitosta on kehittynyt merkittävä järjestötoimija. Liitolla on tällä hetkellä kuusi toimialaa. Konserniin kuuluu myös Setlementtiasunnot, jonka johdossa aloitti viime keväänä idearikas Kimmo Rönkä.

Tarja Halosen presidenttikaudella liittohallitus sai aina tähän aikaan vuodesta kutsun Mäntyniemeen joululounaalle. Halonen toimi liiton puheenjohtajana ennen presidenttikauttaan. Elämäni tähän asti ainoa Linnan kutsu tuli myös TP Haloselta vuonna 2008 Setlementtiliiton täyttäessä 90-vuotta.

Jätän Setlementtiliiton hallinnon kiitollisina ja haikein mielin. Osallistun kuitenkin vielä tutkimusyhteistyöhön Uusi paikallisuus-hankkeessa ja IFS Nordicin puitteissa. Ensi syksyn liittokokoukseen Vaasaan saamme vieraaksi sosiaalityön professori  Barbara Levy Simonin Columbian yliopistosta NY:sta, tapasin hänet viime keväänä IFS:n maailmankonferenssissa Vancouverissa.

Setlementtiliike on opettanut minulle olennaisen yhteisösosiaalityöstä. Mutta ennen kaikkea se on opettanut ystävyyttä erilaisten ja eri tavalla ajattelevien ihmisten kesken. Kiitos setlementtiystävät!

Tampereen heikko taloustilanne näkyy paitsi korkeana työttömyysasteena myös heikentyneenä taloudellisena huoltosuhteena. Vuonna 2013 tamperelaisista 9,7 prosenttia sai toimeentulotukea vähintään kerran vuodessa. Lapsiväestön osuus toimeentulotukea saaneista kotitalouksista oli 13,9 prosenttia. Pitkittyneesti pienituloisten, eli henkilöiden jotka ovat kuuluneet pienituloisiin kotitalouksiin tilastovuoden lisäksi kahtena vuotena kolmen edellisvuoden aikana, määrä on kaksinkertaistunut 2000- luvulla. Taloudellinen huoltosuhde onkin heikentynyt Tampereella ja se oli vuoden 2012 lopussa 126 eli sataa työllistä kohti oli 126 työtöntä tai työvoiman ulkopuolella olevaa.

Talousarviossa on varauduttu köyhyysohjelman käynnistämiseen, tästä on maininta Talousarviokirjan sivulla 76. Pormestari Ikonen mainitsi ohjelman samoin kuin siihen kytkeytyvän Aktiivipassin jo Talousarvion esittelytilaisuudessa 27.10. . Tänä aamuna Aktiivipassi sai kannatusta monissa ryhmäpuheenvuorossa. Pekka Salmi (sd.) kytki Aktiivipassin kehittämisen joukkoliikenteeseen, Vihreän varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio kiinnitti perustellusti huomiota lapsiköyhyyden keskeisyydestä Köyhyysohjelmaa toteuttaessa. Erityiskiitos kuuluu kuitenkin apulaispormestari Mikko Aaltoselle (vas.), joka Köyhyystyöryhmän puheenjohtajana lupasi viedä Aktiivipassia pilottina eteen päin johtamassaan lautakunnassa. Pormestarin Talousarvioesitykseen on nyt varattu 100 000 euroa Aktiivipassin toteuttamiseen ensi vuonna.

Köyhyystyöryhmän jäsenenä kiitän vielä pormestari Ikosta  köyhyysohjelman nimeämisestä, tämä on osoitus siitä, että hän on edelleen myös hyvä sosiaalipoliitikko! Kiitos apulaispormestari Mikko Aaltoselle määrätietoisesta Köyhyystyöryhmän esitysten eteen päin viemisestä, kiitos Nelosten koalitiolle näihin tavoitteisiin sitoutumisesta.

Myös KD: n Leena Rauhala antoi tukensa Köyhyysohjelmalle, SKP:n Jari Heinonen esitti puheenvuorossaan määrärahan tuplaamista. Vaikka itsekin olisin mielellään pitänyt suurempaa resurssia toivottavana, on kuitenkin mielestäni riittävää, että etenemme huolellisen valmistelun ja pilotoinnin kautta. Olennaista on, että hankkeeseen sitoudutaan jatkossakin.
——-

Joissakin puheenvuoroissa on viitattu myös sosiaalityöhön. Kiinnitimme Köyhyysohjelmassa huomiota myös sosiaalityöntekijän vastaanotolle pääsyyn. Budjettikirjan mukaan (s.98) ensi vuonna eläkkeelle jäävistä suurin ryhmä ovat sosiaalityöntekijät. Tulevaisuudessa on kiinnitettävä huomiota riittävistä henkilöstöresursseista sosiaalityössä, samoin kuin sosiaalityön asiantuntijuuden säilyttämistä sosiaalityön johtotehtävissä. Tämä on erityinen haaste sote-uudistusta toteutettaessa, kun palvelurakenteen uudistuvat.

Täällä on käytetty hyviä puheenvuoroja myös vanhustenhoidosta. On tietysti tärkeää, että vanhukset voivat asua kotona mahdollisimman pitkään, jos heidän kuntonsa sen sallii ja se lisää heidän hyvinvointiaan. Kodista ei kuitenkaan saisi muodostua ikäihmiselle vankila. Etenkin muistisairaat vanhukset tarvitsevat usein tehostetussa hoivaa kuin kotona voidaan tarjota. Kaikilla yksinasuville vanhuksilla ei ole läheisiä paikkakunnilla. Talousarviokirjassa huomio kiinnittyy siihen, että tulevaisuudessa tarjotaan yhä lisääntyvässä määrin tehostetun hoidon paikkoja. Tämä on tärkeä kehityssuunta.

Profesori Marja Jylhä on puhunut usein vanhainkotimaisen asumisen puolesta. Nykyretoriikka saa laitokset kuulostamaan kauheinta paikoilta ja kodin onnelalta. Totuus lienee jossain välimaastossa: hyvä laitos voi olla koti ja pahimmillaan kodista voi muodostua laitos. Kotona tarjottavia palveluita ollaan lisäämässä, se on toki tärkeää, mutta tulevaisuudessa ikäihmisten asumisessa pitäisi lisätä yhteisöllisempiä asumismuotoja. Ikäihmisten suurin ongelma on yksinäisyys, sitä ei korjata lääketieteellisin toimenpitein, vaan sosiaalisella vuorovaikutuksella. Kaupunki voisi tukea tulevaisuudessa hoivakonsepteja, joissa tämä näkökohta on esillä. Näin koti olisi aidosti koti, eikä laitos.

Tänä syksynä minulla on ollut tilaisuus olla ottamassa kantaa sote-lakiuudistukseen sekä kaupungin että sairaanhoitopiirin kokouspöydässä. Olen ollut myös valmistelemassa oman yksikköni lausuntoa luonnoksesta, itseasiassa pari kohtaa siitä välittyi myös Tampereen kaupungin lausuntoon. Päällimmäiseksi huoleksi on jäänyt, kuinka sosiaalityö saadaan näkyväksi terveydenhuoltopainotteisessa lakiluonnoksessa.

Vaikka terveydenhuollon puolellakin on epäselvyyttä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastuunjaosta ja hierarkiasta, sosiaalityön osalta tunnutaan olevan täysin hakusessa siinä, mitä lasketaan kuuluvan perussosiaalityöhön ja mitä erikoisosaamista vaativiin sosiaalipalveluihin.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa oli joku aika sitten esillä raportti erikoislääkäreiden koulutuksen haasteista: huolta kannettiin erityisesti siitä, että joillekin lääketieteen erikoisaloille, kuten geriatriaan, psykiatriaan tai naistentauteihin  on vaikeampaa saada jatko-opiskelijoita kuin ”koville” lääketieteen aloille. Sosiaalityön erikoistumiskoulutuksesta Tampereen yliopistossa vastaavana professorina huomioni kiinnittyi kuitenkin sivuseikkaan. Lääkäreiden erikoistumiskoulutuksella on selkeä rakenne ja toteutustapa sairaalaorganisaatiossa, opetus on hyvin resursointi ns. EVO-rahoituksen  ja lahjoitusprofessuurin turvin.

Tekeillä on sosiaalityön tehtävärakenneuudistus, jonka yhteydessä on mahdollisuus korjata koulutuksellinen epäsuhta sosiaali-ja terveydenhuollon välillä.

Erikoisalaprofessoreina olemme esittäneet sataprosenttisia vakansseja opetuspainotteisille tehtävillemme, mutta EVO-rahoituksen puuttuessa olemme jääneet pitkälle yliopistojen hyväntahtoisuuden varaan. Tänään erikoisalakoulutuksen työvaliokunnan kokouksessa joimme kuitenkin juhlakahvit kahden vakinaistetun sataprosenttisen erikoisalaprofessorin nimityksen kunniaksi, Itä-Suomen yliopisto näyttää hyvää esimerkkiä muille sosiaalityön yksiköille, kuinka kokeneita opettajia kohdellaan. Meitä on muutama, joilla tilanne on toinen. Olen toiminut kuusi vuotta määräaikaisena sosiaalityön professorina, mutta saan vain puolikkaan professorin palkasta, toisen puolikkaan samasta työstä teen lehtorin palkalla. Näin yliopisto säästää joka kuukausi kahden palkkaluokan verran henkilöstökustannuksissa.

Mikäli Erva-alueet toteutuvat suunnittelulla tavalla, niiden johtoon tarvitaan sosiaalityön supervirkamiehiä-ja naisia. Juuri sellaisia koemme kouluttavamme valtakunnallisesti sosiaalityön yliopistoverkostossa. Olisikin kohtuullista, että tämä koulutus pääsisi vastaavaan asemaan kuin erikoislääkärikoulutus. Tällä hetkellä sosiaalityön ammatillisista lisensiaatintöistä ei saada tulospisteitä, mikä vaikeuttaa koulutuksen tuloksellisuuden arviointia. En tiedä, mikä on on tilanne erikoislääkäreiden koulutuksessa, mutta se näyttää kuitenkin olevan kannattavaa yliopistoille.

Huomasin jokin aika sitten, ettei erikoistumiskoulutuksesta saavutettu työkokemus myöskään meritoi professuureihin. Opetus-ja hallintopainotteinen profiili ei ole kilpailukykyinen pelkästään kansainvälistä julkaisutoimintaa painottavissa rekrytoinnissa. Jos kymmenen vuotta sitten tehtävään ei päässyt ilman professorikokemusta, nyt paikan saa ilman tuota kokemusta.

Huippuyliopistot tarvitsevat huippututkijansa, mutta niin kauan kuin yliopistot kouluttavat lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, opettajia ja toimittajia, tarvitaan myös koulutuksesta vastaavia ammattikäytännöt tuntevia professorejakin. Opetuskokemuksen aliarviointi on johtamassa siihen, että kokeneet yliopisto-opettajat menettävät mahdollisuutensa urakehitykseen. Uusimmassa Acatiimi -lehdessä kokenut professori kertoo oppituolin katoamisesta altaan opetuspainotteisessa tehtävässä. Vallalla näyttää olevan kehitys, jossa pitkän työkokemuksen ja näytöt ohittavat imaginaariset nuoruuden lupaukset ja hankitun pätevyyden  sopivuus tehtävään. Kysyä sopii, kuinka työuransa loppupuolella olevat jaksavat työskennellä motivoituneina eläkeikään saakka? Mutta ehkäpä se ei ole tarkoituskaan. Joka tapauksessa koulutuksen nykysuuntaus vaarantaa tulevaisuuden osalta yliopistojen kouluttamia ammattilaisia, tästäkin pitäisi soteuudistuksessa puhua.