Hallintosäännöstä

Hiukan olen ihmetellyt sitä, että hallintosäännön uudistus ei valtuustossa tai ryhmien välillä ole herättänyt suurempaa keskustelua. Ehkä se johtuu siitä, että isoimmat muutokset linjattiin jo edellisellä kierroksella, kun pormestarin valtaa siirrettiin konsernijohtajalle. Tämä uudistus jatkaa samalla linjalla, joskin vähäisemmin muutoksin.

Yleisenä kommenttina on kuitenkin sanottava, että olemme siirtyneet näillä uudistuksilla aika lailla erilaiseen pormestarimalliin kuin 2007. Me olemme nyt kaksipäisen kaupungin johtajuuden tiellä: pormestari vastaa poliittisesta ja strategisesta johtamisesta, konsernijohtaja viranomais- ja operationaalisesta johtamisesta.

Se voi olla hyväkin tie. Voidaan kuitenkin kysyä, onko tällainen jako käytännössä mahdollinen, vai johtaako se siihen, että konsernijohtaja tekee väistämättä myös strategisia linjauksia. Ehkä poliittiset ryhmätkin ovat tätä epäilleet, koska hallintosääntöön on otettu aika merkittävä kohta: Kaupunginhallitus tekee konsernijohtajan kanssa johtajasopimuksen – vaikka konsernijohtaja on pormestarin alainen.

On mielenkiintoista verrata Tampereen hallintosääntöä Helsingin uuteen hallintosääntöön. Helsinkihän siirtyy nyt myös pormestarimalliin, joka yleisesti ottaen on hyvin saman tapainen kuin Tampereen malli. Myös siinä, että siellä pormestari vastaa nimenomaan poliittisesta ja strategisesta johtamisesta ja kansliapäällikkö operationaalisesta johtamisesta.

Aika merkittävä ero on kuitenkin siinä, että kansliapäällikkö on Helsingissä määräaikainen virkamies. Valtuusto valitsee hänet 7 vuoden määräajaksi tehtäväänsä.

Toinen tärkeä ero on siinä, että valtuustolle on annettu Helsingissä isompi valta johtavien virkahenkilöiden valinnassa. Valtuusto valitsee kansliapäällikön lisäksi toimialajohtajat ja tarkastusjohtajan.

Olennainen ero on siinäkin, että apulaispormestarit – joita Helsingissä tulee olemaan neljä – ovat paitsi lautakuntien puheenjohtajia, myös kaupunginhallituksen jäseniä. Tätä olen kannattanut myös Tampereella, sillä se tekisi johtamisesta linjakkaampaa.

Esimerkiksi näistä asioista olisin suonut valmistelun yhteydessä laajempaa keskustelua. Samoin olisi voitu keskustella enemmän siitä, miten valtuuston valtaa voidaan lisätä. Esimerkiksi valtuuston puheenjohtajan roolia isojen asioiden, kuten kaupunkistrategian ja valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden valmistelussa voitaisiin korostaa. Myös kaupunkilaisten ja päättäjien vuoropuhelussa valtuuston puheenjohtajistolla voisi olla näkyvämpi rooli.

Mutta ehkä uudella valtuustolla on intoa palata mm. näihin asioihin.

 

 

 

 

Näillä mennään

Perusteellisen pähkäilyn jälkeen olen päätynyt siihen, etten jätä paikkani valtuustossa vielä nyt, vaan vasta toukokuussa. Tässä perustelut:

Toisin kuin oletin, lähes kaikki valtuutetut jatkavat kevääseen. Lehtitietojen mukaan ainoastaan kokoomuksen Riitta Koskinen on ilmoittanut jättävänsä paikkansa joulukuussa, toki Riitan seurassa olisi ollut mukava jäädä emeritaksi.

Vihreän valtuustoryhmän johto väittää tarvitsevansa osaamistani. Luulen, että liioittelevat, ryhmä toimii varmasti mainiosti ilman minuakin, mutta puhuivat ympäri.

Kunnallinen luottamustoimi on mandaatti palvella kuntalaisia vielä  yli valtuustokaudenkin kevään vaaleihin asti. Perustellusta syystä tehtävän voin jättää aikaisemminkin.

Työelämän epävarmuus ei vähene luottamuspaikan jättämisellä, vaikka poliittinen kokemus ei takaa myöskään varmuutta työyhteisössä. Huippuyliopistoon kuuluu myös korkeatasoinen opetus ja hyvä hallinto mukaan lukien reilu henkilöstöpolitiikka.

Kaupunginvaltuusto on tärkeä yhteisö, jossa voi kokea kumppanuutta ja solidaarisuutta  erimielisyyksistä huolimatta. Samaa henkeä toivoisin työyhteisöihinkin.

Valtuuston agendalla on kiinnostavia asioita hallintosääntöuudistuksesta Eteläpuiston kaavaan. Niihin voin vielä vaikuttaa.

Eroaikeissa

Kädessäni on paperi, jossa kaupunginvaltuutettuja pyydetään marraskuun loppuun mennessä ilmoittamaan, mikäli he aikovat jättää paikkansa valtuustossa tämän vuoden lopussa. Vaalithan ovat poikkeuksellisesti vasta keväällä ja sitä myöten optio valtuustopaikkaan siihen asti. Kuntalaisten mandaatti valtuustopaikkaan on vuoden loppuun, sanokoon uusi kuntalaki mitä tahansa. Olen myös oman luottamushenkilöurani mitoittanut vuoden loppua ajatellen, kun en enää ole lähdössä ehdolle vaaleihin. Silti huomaan harkitsevani. Kun vuonna 1999 nousin varapaikalta valtuustoon ja seuraavissa vaaleissa sain yli 900 ääntä, oli urani nousukiidossa. Pian istuin kaupunginhallituksessa, pormestariehdokkaanakin, neljä vuotta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja vielä sen jälkeen kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtajana. Viimeiset kaksi vuotta olen lasketellut hallitusti poliittista uraani rivivaltuutettuna. PSHP:n hallituksen jätin puolitoista vuotta sitten, kun työtilanteeni kävi kestämättömäksi jäädessäni yksin vastaamaan valtakunnallisen sosiaalityön erikoisalakoulutuksen läpiviemisestä.

Ajattelin, että raskaan tuplaroolin sijasta keskittyisin pelkästään työuraani ja jatkaisin erikoisalaprofessuurissa eläkeikään asti. Yllättäen jouduin kuitenkin ajamaan erikoisalakoulutuksen alas, eikä työyhteisöni näytä taipuvan määräaikaisen professuurin jatkamiseen, vaan esittää minulle lähtöruutuun eli yliopistolehtoraatiin palaamista. Tällä työkokemuksella tätä en voi ymmärtää.

Mietin, onko kysymys ikään, sukupuoleen, tutkimukselliseen suuntautumiseen vaiko peräti poliittiseen taustaan liittyvästä syrjinnästä. Vai kaikesta tästä? En ole koskaan ajatellut tai pitänyt oikeana sitä, että pelkästään poliittisella kokemuksella pääsisi uralla eteenpäin, mutta ei poliittisen uran pitäisi myöskään olla este työuralla.  Vaikuttaa siltä, että kunnallispoliittinen kokemukseni on ollut pelkkä haitta ja rasite työurallani. Itse olen pyrkinyt toimimaan työyhteisössäni politikoimatta ja kollegoita kunnioittaen riippumatta heidän poliittisista mieltymyksistään. Tampereen kaupungin keskeisenä päättäjänä minulla on ilmeisesti ollut vääränlaiset verkostot. Yliopiston kolmas tehtävä – vaikuttaminen yhteiskunnassa – näyttää olevan kuollut kirjain aikana, jolloin sitä entistä enemmän tarvittaisiin.

Harkitsen vielä, jätänkö paikkani valtuustossa nyt vai jatkanko kevään vaaleihin asti.

Tampere3, puhe kaupunginvaltuustossa 21.11.2016

(Puheen historiaosuus perustuu Tampereen yliopiston 50-vuotisjuhlavastaanotolla vuonna 2010 pidettyyn puheeseen)

Yliopistolaisena muistelen hieman historiaa kotiyliopistoni näkökulmasta. Totean heti kärkeen, että olen pohjaesityksen kannalla.

Tampereen yliopiston edeltäjä YKK siirrettiin Helsingistä Tampereelle syksyllä 1960. Tuolloin taustalla oli aatteellinen kannatusyhdistys, jonka intressinä oli työläis- ja maalaisnuorten valistaminen yhteiskuntatieteisiin nojautuen.

Yliopiston tuloa on verrattu rautatien tuloon 1800-luvun lopulla. Molemmat olivat edistyksen vetureita. Ehkäpä Tampere 3 voisi samassa hengessä verrata ratikan tuloon.

Tampereen yliopisto säilyi yksityisenä vuoteen 1974 saakka. Valtiollistamisen myötä taloudellinen turvallisuus lisääntyi, mutta kaupungin rooli rahoittajana pieneni. Tampere 3:n myötä siirrytään jälleen uuteen vaiheeseen perustettavan säätiön myötä.

Tampereen yliopistolla on alusta lähtien ollut tärkeä rooli kaupungin elinkeinorakenteen monipuolistajana. Tämä rooli vahvistuu entisestään Tampere 3:ssa. Kaupunki on tähänkin asti toiminut aktiivisena kumppanina niin kiinteistökysymyksissä kuin tieteellisten ohjelmien kuin lahjoitusprofessuurienkin rahoittamisessa.

Kaupungin työllisyyden, taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää menestymistä kotimaisessa ja kasvavassa määrin myös kansainvälisessä kilpailussa. Tampere on viime vuosina keskittänyt tukensa paljolti hankkeisiin, joilla parannamme kansainvälistä kilpailukykyämme innovaatioiden tuottamisessa ja kaupallistamisesta mm. tekniikan ja biotieteiden alueilla. Yhteiskunnallinen tilanne ja Tampereen kaupungin omat välittömät tarpeet puhuvat kuitenkin sen puolesta, että jatkossa kaupungin on kehitettävä myös hankkeita, jotka tukevat kaupungin toimintamallin muutosprosessia ja parantavat osaamistamme kunnallisen palvelutuotannon järjestämisessä.

Tästä syystä Tampere 3 on ajankohtainen ja tarpeellinen hanke. Harmillista, että se on joutunut vastatuuleen. Tässä salissa otamme pykälän otsikon ja päätösesityksen mukaisesti kantaa Tampereen kaupungin osallistumisesta perustajajäsenenä uuden yliopistosäätiön rahoitukseen. Kolmen erilaisen toimintakulttuurin yhteensovittaminen on haastava tehtävä. Vaikka ymmärrän ne monet huolet, jotka hallintomallin liittyvät, katson, että meidän ensisijaisena tehtävänä näissä pulpeteissa ole nyt ensisijaisesti varmistaa hankkeen eteen päin meno.

 

 

Puhe budjettikkouksessa 14.11.2016

Pyrkimys rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta ei ole uusi juttu, muistan sen olleen agendalla jo 1990-luvulla, kun tulin mukaan tamperelaiseen kuntapolitiikkaan, silloinkin työttömien perheiden lasten päivähoito-oikeutta pyrittiin rajaamaan. Silloinkin piti muistuttaa siitä, että oikeus päivähoitoon on lapsen oikeus, vaikka päivähoito-oikeus edistää myös vanhempien työnhakumahdolkisuuksia. Nykyisen Suomen hallituksen mielenkiinnon kohteena ei taida kuitenkaan olla naisten työllistyminen, vaan paluu hellan ääreen.

Kun vuosi sitten  otimme tässä salissa kantaa tähän asiaan, kuvittelin, ettei siihen tällä valtuustokaudella tarvitse palata uudelleen. Mistä tämä halu rajoittaa subjektiivista päivähoito-oikeutta? Siitäkö, ettei nollamaksuluokkaan kuuluvat perheet käyttäisi tätä päivähoito oikeutta kuin rajoitetusti? Siksikö, etteivät maahanmuuttajaperheet rasittaisi päivähoitoa? Tämäkö on PerSujen esityksen takana? Esim. maahanmuuttajalasten kohdalla Suomen kielen oppiminen ja integroituminen yhteiskuntaan olisi ensi arvoinen asia.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta voisi verrata peruskoulu-uudistukseen 1970-luvulla, joka takasi kaikille yhtäläiset oikeudet koulutielle varallisuudesta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta. Valtuutettu Rostila (PS) tuntui sillä kannalla, ettei sillä niin väliä, jos osalla lapsista pn vain puolikas oikeus varhaiskasvatukseen, mitä sanoisimme, jos koulussakin otetaan tällainen puolikasajattelu käyttöön?

Oma ajatteluni lähtee siitä, että perheet osaavat kyllä itse arvioida päivähoidon tarpeensa. Ja tapauksissa, joissa he eivät sitä kykene tekemään, on lapsen etu olla päivähoidossa, hyvässä hoivassa.

Näillä näkymin tämä on viimeinen TA-kokoukseni. Pragmaattisesti ajatellen päivähoidon rajaus voi kuulostaa järkevältä, mutta kysymyksessä on iso periaatteellinen linjanmuutos universalismista tarveharkintaiseen residualismiin. Tämä ratkaisu ei ole myöskään sukupuoli-ja sukupolvisokea, vaan se kohdistuu nimenomaan naisiin ja lapsiin.

Vetoan kaikkiin valtuutettuihin, erityisesti naisiin tässä salissa, ettei kukaan meistä olisi tätä oikeutta rajaamassa. Kuntalaisia  pyydän painamaan tarkasti mieleensä äänestystuloksen tässä asiassa, sillä äänestyshän tästä on tulossa.