Sivuraiteella

 

Olen innokas junalla matkustaja, tänäkin vuonna olen kulkenut raiteita pitkin töihin Poriin ja äitiä tervehtimään Kajaaniin. Kun sattuneesta syystä olen kuluvan kevään aikana pohtinut työuraani, näyttäytyy sekin matkana akateemisen työyhteisön pääraiteelta erilaisille sivuraiteille.
Ensimmäinen virkani Tampereen yliopistossa oli toimia sosiaalipedagogiikan yliassistenttina 2000- luvun alussa. Romaanisen kielialueen sosiaalipedagogiikka oli tärkeä, mutta lyhyeen loppunut avaus, koska se ei mahtunut sosiaalityön valtavirran suunnitelmiin.
Toinen laaja vastuualueeni oli vastata sosiaalityön erikoistumiskoulutuksesta Tampereen yliopistossa kahdeksan vuoden ajan. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta tämä tutkintoperustainen erikoisalakoulutus ajettiin alas ja korvattiin uudella ja ketterämmällä erikoisalakoulutuksella. Tohtorikoulutuksen rinnalla tällaiset ammatilliset koulutusohjelmat kuuluvat jo lähtökohtaisesti akateemisen yhteisön marginaaliin. Toisin kuin muut yliopistot, Tampereen yliopisto ei tässä vaiheessa vakinaistanut professoriaan, vaikka kelpoisuuteni professuuriin oli todettu kahdessa avoimessa haussa vähän tätä ennen.

Ja edelleen, nykyinen ja pian päättyvä Porin tehtäväkin näyttäytyy yhtenä sivuraiteena, kun päätehtäväni on kouluttaa ammattikorkeakoulun väylän kautta tulevia opiskelijoita maistereiksi ja suoraan työelämään. Harvemmin nämä opiskelijat hakeutuvat jatko-opintoihin, vaikka kykyjä ja taipumuksia heillä voisi ollakin.
Olen kuvannut katkonaista urapolkuani siksak-käyränä. Määräaikaisena työntekijänä olen ottanut vastaan aina uuden haasteen ja lähtenyt viemään hanketta eteenpäin. Kaikkia tehtäviäni on luonnehtinut opetuspainotteinen profiili, tutkimusta on tehty, jos sille on jäänyt aikaa; tutkimuksen suuntakin on välillä vaihtunut tehtävän vaihtuessa.
Sivuraiteen erottaa pääraiteesta se, että se johtaa syrjäkulmille, pois keskuksen silmistä ja mielestä. Sivuraiteelle lähdetään kuitenkin aina pääasemalta viemään yhteistä näkyä ja strategiaa eteen päin. Nämä pari vuotta Porissa ovat osoittaneet minulle, kuinka tärkeää työtä yliopistokeskuksissa tehdään eri yhteisöjen yhdyspinnoilla. Pieni työyhteisö on myös oma ekolokeronsa, jossa on työrauha ja hyvä yhteistyö eri tutkinto-ohjelmien välillä.
Olen vastuuopettajana koettanut vastata siitä, että opiskelijat saavat perusvalmiudet tutkimuksen tekemiseen. En jaksa uskoa, etteikö tälle olisi tarvetta jatkossakin, vaikka huippuretoriikka saattaa houkutella uskomaan, että huiput pärjäävät omillaan. Yliopiston tulos syntyy tutkimusrahoituksen ohella suoritetuista tutkinnoista, suoritetut tutkinnot tehokkaasta ohjauksesta.
Pendelöinti pääaseman ja sivuaseman välillä jatkuu vielä tämän kevään ajan. Vanha interreilaaja on omimmillaan. Olen ilmoittanut, etten tällä kokemuksella palaa yliopistonlehtorin tehtävään, jota en ole koskaan 100-prosenttisena hoitanut; näihin tehtäviin on jonossa nuoria, määräaikaisissa työsuhteissa olevia päteviä naisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


− kuusi = 1

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>