Kouluista, Kummolasta ja keväästä

Huomisen kaupunginhallituksen listalla on mm. vuoden 2010 tilinpäätös. Se on 38,6 miljoonaa ylijäämäinen, mitä voi pitää erittäin hyvänä tuloksena taloudellisen taantuman olosuhteissa. Suuren osan hyvästä tuloksesta selittää tulo- ja kiinteistöveron kertymä.

Hyvä tulos ei kuitenkaan tunnu parantuneena tilanteena kaikkien kuntalaisten elämässä. Sosiaaliasiamiehen raportti kertoo karua kieltään toimeentulovaikeuksien keskellä elävien kuntalaisten vaikeudesta päästä sosiaalityöntekijän vastaanotolle. Huomattava osa etenkin aikuissosiaalityön asiakkaiden toimeentulotukipäätöksistä tehdään kirjallisina ilman, että heidän elämäntilanneettaan avattaisiin perusteellisemmin. Saman havainnon olemme tehneet köyhyystutkimushankkeessamme yliopistolla.

Viime viikolla käytiin keskustelua Sammon koululaisten tulevasta koulupolusta. Vanhemmille suunnattu tilaisuus oli vetänyt salin täyteen väkeä. Paikalla ollut tuttavani kuvaili tilaisuutta farssiksi, kun tuottajaa edustava virkamies piti itsepintaisesti kiinni vain yhdestä ratkaisumallista ja kun se ei mennyt läpi, hankalaa tilannetta oltiin kaatamassa tilaajan ja valtuuston niskoille. Olisikohan vanhemmat syytä ottaa mukaan suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa? Käsitykseni on, että päätös oli tarkoitus tehdä virkamiestyönä ilman luottamushenkilökäsittelyä. Tiedossani oli apulaispormestari Järvelän rakentava vaihtoehto, joka kuuluukin saaneen tuulta alleen tilaisuuden jälkeen. Olisipa siinä ollut erinomainen tilaisuus ehdokkaille olla kuuntelemassa kaupunkilaisten ääntä, mutta taitaa monellakin karaokeillat ja oma äänen kuunteleminen mennä oikeiden asioiden edelle.

Kalervo Kummola veikkaili tämän päivän Aamulehdessä ihan asiantuntevasti eduskuntavaalin tulosta, mutta veti vähän kotiinpäin. Mahdollisia läpimenijöitä oli kokoomuksessa monta ensimmäisen kauden valtuutettua, mutta vihreistä ”Kale” ei keksinyt ketään muita kuin Oras Tynkkysen. Hyvä tavaton, meidän kaksi kaupunginhallituksen jäsentä: Maija Kajan ja Olli-Poika Parviainen tietysti. Muutenkin, kannattaisi kuunnella valtuuston kokouksia Radio Moreenista sillä korvalla, mitä ne ehdokkaat oikein puhuvat ja puhuvatko mitään. Jotkut ennakkosuosikit istuvat siellä kokouksesta toiseen tuppisuuna ja jotkut taas puhuvat, mitä sylki suuhun tuo.

Kiireetön viikonloppu takana. Säikähdimme Paulin kanssa vihreiden esittämää naimakieltoa: pitääkö tässä vanhan parin selibaattiin ryhtyä. Mutta huh huh, kyse oli taas näistä nuorten tempauksista samaan tyyliin kuin takavuosina, jolloin synnytyslakosta puhuivat naiset, joilla ei ollut aikomustakaan synnyttää.

Kevättä on rinnassa perheen kissoillakin. Viirun ja Leevin liittouman joukot ovat kerta toisensa jälkeen torjuneet takaportaille ehtineet naapurin ”Kattafin” joukot; toistaiseksi on säästytty suuremmilta miehistötappioilta.

Kunnossa kaiken ikää

Tällä viikolla minulla oli ilo ja kunnia olla avaamassa Kunnossa kaiken ikää -päiviä Tampere-talossa. Osallistujia oli runsaasti ympäri maata, valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuus jäädä seuraamaan ohjelmaa, vaikka sen terveysliikuntaan teemat olivatkin kiinnostavia. Itselläni alkutalvi on mennyt sairaalahoidon jälkeisen rapakunnon korjaamiseen. Odotan jo innolla kesää ja pyöräilykautta!

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen KKI -päivien avauspuheenvuoro Tampere -talossa 17.3.2011

Hyvät Kunnossa kaiken ikää -päivien osanottajat!

Tampereen kaupungin puolesta minulla on ilo toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tähän ajankohtaiseen ja varmasti runsaasti ajatuksia herättävään seminaariin.

Olemme jokaista meitä koskettavien teemojen äärellä. Terveys on asia, jonka varmasti useimmat suomalaiset sanovat yhdeksi tärkeimmäksi arvokseen. Liikunta taas on suomalaisten yleisin harrastus. Silti niiden välisen yhteyden huomaa usein vasta sitten, kun terveys brakaa ja liikuntaa tarvitaan kunnon kohentamiseen.

Omat vanhempani joutuivat liikkumaan koko pitkän päivän Sotkamon syrjäkylällä maatalon töissä ja metsätöissä. Ei heidän tarvinnut työpäivän jälkeen lähteä kuntosalille tai lenkille – monipuolinen fyysinen työ piti kunnon yllä, mutta toki myös aiheutti monenlaisia rasitus- ja kulumasairauksia. Nykyään harvalla meillä on enää sellainen työ, joka ylläpitää fyysistä kuntoa. Itsekin istun toimistopöydän ääressä tuolla yliopistolla tai kokouksissa kaupungintalolla suurimman osan päivää. Liikkumattomuus tai yksipuolinen fyysinen työ aiheuttavat useimmat rasitus- ja kulumasairaudet. Ellemme työpäivän jälkeen pakota itseämme lenkille tai liikuntaharrastuksiin, riski sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin tai tyypin 2 diabetekseen kasvavat. Ikääntymisen myötä haasteeksi asettuu myös tuki- ja liikuntaelinten kunnosta huolehtiminen.

Nämä kaikki ovat paitsi meidän omiin elämäntapavalintoihimme liittyviä asioita, myös yhteiskuntapoliittisia haasteita. Niin työikäisten sairauspoissaolot ja työkyvyttömyysluvut kuin ikäihmisten hoiva haastavat myös päättäjiä pohtimaan sitä, mikä oikeastaan on kustannustehokasta. Sairauksien ennaltaehkäisy on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta se kustannustehokkain vaihtoehto.

On kuitenkin syytä kysyä, missä määrin palvelujärjestelmämme tarjoaa mahdollisuuksia omasta terveydestä huolehtimiseen. Jos koululiikunnalta viedään resursseja, jos vapaa-aikatilojen taksapolitiikka vie lähiliikuntamahdollisuudet pois omalta asuinalueelta tai jos palvelut karkaavat kävely- ja pyöräilyetäisyydeltä automatkojen päähän, ei ole syytä osoittaa syyttävää sormea laiskasti liikkuvaan kuntalaiseen – vaan meihin päättäjiin.

Niinpä ehdotan, että lääkärien tulisi entistä enemmän kirjoittaa liikuntareseptejä kuntalaisille ja työnantajien tulisi entistä enemmän rohkaista hyötyliikuntaan, kuten työmatkapyöräilyyn. Kuntien tulisi kehitellä porkkanoita terveysliikuntaan – sellaisia ovat hyvät lähiliikuntapalvelut, kävely- ja pyörätiet, uimarannat, junnu-urheilun tukeminen ja vaikkapa eläkeläisten kuntosalisetelit.

Luulenpa, että kunnan kannattaisi antaa vaikka ilmaiseksi tiloja tanssiseuroille, eläkeläisten jumppakerhoille tai äijien höntsäporukoille – se satsaus tulisi takaisin säästöinä terveysmenoissa.

Tampereen kaupungin strategiassa kuntalaisten hyvinvoinnin painopiste on ennaltaehkäisyssä ja asiakaslähtöisyydessä sekä toimintakyvyn, yhteisöllisyyden ja moniarvoisuuden vahvistamisessa. Strategisena päämääränä on laadukkaat palvelut tasapuolisesti kuntalaisten saatavilla. Tavoitteena on osallisuuden ja yhteisöllisyyden kehittäminen.

Ennaltaehkäisy on tärkeä päämäärä, mutta hyvinvointi on laajempi kysymys kuin vain sairauden puuttuminen. Liikunnan edistäminen tulisi nähdä kokonaisvaltaisena hyvinvoinnin tuottajana. Tiedämmehän, että liikunta kohentaa mielialaa ja vireystilaa ja lievittää myös masennusoireita.

Toiseksi: liikunta tulisi nähdä yhteisöllisenä kysymyksenä ja sosiaalisen pääoman tuottajana. Toisin kuin kilpaurheilussa, terveyskunnon ylläpitämisessä korostuu yhdessä tekemisen ilo ja vuorovaikutus. Tällöin liikkuminen voi olla toimiva lääke myös yksinäisyyden ja stressin torjuntaan.

Kolmanneksi: mahdollisuudet liikuntaan tulisi olla kaikilla iästä, sukupuolesta, kunnosta ja lompakon paksuudesta huolimatta. Tässä on haastetta niin liikuntaseuroille kuin kunnille.

Arvoisat seminaarin osanottajat, olen iloinen että olette tänään Tampereella ja tässä tilaisuudessa. Toivotan teille oikein antoisaa seminaaria!

Myrskyn silmässä

Uutiset Japanin suurtuhoalueelta järkyttävät ja mykistävät: maailmanlopun meininkiä, jos mikä. Eikö ydinvoimaloiden rakentaminen tsunamialueille pitäisi kieltää kokonaan! Vihreät ovat Suomessa ainoa puolue, joka on vastustanut yksimielisesti ydinvoimaloiden lisärakentamista. Itse tulin vihreisiin nimenomaan ydinvoiman vastaisen liikkeen kautta, ja taas vakuutuin, että ydinvoima ei ole turvallinen ja kestävä energiaratkaisu.

Hiihtolomaviikolla alkanut keskustelu Suur-Tampereesta huipentui valtuuston kokouksessa käytyyn keskusteluun Pauli Ruoholahden valtuustoaloitteen pohjalta. Ruoholahden aloite ei ollut tosiasiassa niin radikaali kuin päälle päin näyttäisi, sillä arvio nykyisestä seutuyhteistyöstä on määrä tehdä joka tapauksessa vuonna 2012, jolloin arvioidaan myös selvityshenkilön käytön tarpeellisuus. On selvää, että Suur-Tampere mahdollistaisi tehokkaamman maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun kuin nykymalli, mutta vaarana on myös palvelujen liiallinen keskittäminen, mikä ei etenkään huono-osaisten ja huonojalkaisten osalta ole hyvä kehityssuunta. Julkisuudessa on arvosteltu minunkin varovaisia arvioitani. Seutuhallituksen jäsenenä olen ymmärtänyt. että lopputuloksen ohella myös rakentava prosessi ympäristökuntien kanssa on tärkeää. Kaulus Tampereen ympärillä vain kiristyy, jos alamme sanella muille, kuinka edetään. Mutta kenties valtiovalta voisi määrätä pakkoavioliiton kuntien välille, kun työssäkäyntiaste keskuskaupungissa ylittää tietyn prosenttirajan.

Valtuuston kokous oli yllättävän vaisu vaalien läheisyyteen nähden, mutta ehtiihän sitä vielä huhtikuun 11. päivän kokouksessa vielä politikoidakin. Ehkäpä myöskään radio ei ole paras väline vaalityöhön näinä aikoina.

Olin torstaina jakamassa ansiomitaleja luottamushenkilöille. Kuunnellessani 30-vuotiskultamitalistien Irja Tulosen, Seppo Salmisen, Seppo Kovalan ja Matti J. Mäkelän muisteluksia, vakuutuin siitä, että politiikka on kestävyyslaji, jossa vain sitkeimmät sissit jaksavat paahtaa vuodesta toiseen vaivojaan säästelemättä. Viime kuukausina on herätelty keskustelua luottamushenkilöiden kokouspalkkioista ihan aiheesta. Niiden tarkistamisen aika on ennen seuraavan valtuustokauden alkua, sillä omia palkkioitaan ei ole syytä lähteä nostamaan.

Hiihtolomaa seurannut viikko oli täynnä kokouksia, mistä johtuen jouduin tekemään viikonloppuna varsinaisia töitäni. Kevätaurinko houkutteli kuitenkin välillä pitkille kävelylenkeille, eikä aikaa jäänytkään elokuville, kuten suunnittelin. Perjantai-iltana meillä oli kuitenkin ilo osallistua Tampere-talon Chaplinin Nykyaika -näytäntöön Sirkka-Liisa Virtasen kutsuvieraina. Mykkäelokuvan sanoma ei ollut menettänyt merkitystään ja elävä musiikki teki esityksestä hyvin autenttisen tuntuisen.