Emännöin ensimmäistä suurempaa tilaisuutta raatihuoneella viime perjantaina Sara Hildénin 30-vuotisjuhlavuoden vastaanotolla. Tilaisuuteen oli kutsuttu 200 kutsuvierasta, aivan niin paljon väkeä ei ollut kuitenkaan paikalla. Ohessa puheeni suomenkielinen osuus.
Arvoisat kutsuvieraat
Olen iloinen, että voimme viettää pienen juhlahetken Sara Hildénin museon kunniaksi juuri täällä Raatihuoneella. Onhan tänne koottu näyttävä kokoelma suomalaista klassista taidetta, Suomen taiteen kultakauden aarteita. Juuri täällä, suomalaisen taiteen juurilla, on meidän hyvä juhlia erästä Suomen hienoimmista kansainvälisen modernin taiteen museota.
Sara Hildénin taidemuseo avasi ovensa Tampereen Särkänniemessä 30 vuotta sitten 11. helmikuuta vuonna 1979. Museon perustamisen teki mahdolliseksi tamperelaisen liikenaisen, Muotitalo Hildénin omistajan Sara Hildénin tekemä lahjoitus.
Kuka oli Sara Hildén? Vanhat tamperelaiset muistavat hänet hyvin, mutta nuorille polville hän on tuttu vain museon nimen kautta. Sara Hildén syntyi vuonna 1905 ja teki merkittävän uran tamperelaisena liikenaisena, joka perusti Muotitalo Hildénin ja myi naisten takkeja, leninkejä ja muita muotivaatteita.
Sara Hildén oli määrätietoinen liikenainen, mutta hänen sydämensä oli omistettu kulttuurille. Hänestä tuli 1940-luvulta lähtien keskeinen vaikuttaja tamperelaisessa kulttuurielämässä. Hän kuului Tampereen Teatterikerhon perustajajäseniin. Hän seurasi kirjallisuutta ja keräsi keramiikkaa, veistoksia ja kuvataidetta. Hänen kodistaan muodostui paikka, jossa kirjailijat, taiteilijat ja teatterilaiset tapasivat toisiaan.
Sara Hildén oli pitkään naimisissa taidemaalari Erik Enrothin kanssa. Miehensä kautta hän seurasi modernia taidetta ja tutustui taidepiireihin läheisesti. Sara Hildén ei halunnut myydä miehensä taideteoksia, vaan jo 1950-luvulla otti tavoitteeksi oman taidekokoelman luomisen.
Saran ja Erikin suhde oli läheinen – ja myrskyisä. Minulla on ilo valottaa sitä hieman lukemalla teille Sara Hildénin museon pitkäaikaisen johtajan Timo Vuorikosken tähän tilaisuuteen kirjoittamasta tervehdyskirjeestä otteen:
Timo Vuorikoski kirjoittaa:
”Kun aloitin työni Sara Hildénin taidemuseon johtajana 30 vuotta sitten, samalla alkoivat päivittäiset puhelinkeskustelut Sara Hildénin kanssa ja tiheästi toistuneet vierailut hänen kotonaan Näsilinnankadulla.
Totta kai puhuimme museosta, kokoelman kartuttamisesta, näyttelyistä, museon asemasta osana Tampereen kaupunkiorganisaatiota, taidepolitiikasta, kaikista niistä intrigeistä ja juonimisista, jotka luonnostaan kuuluivat diskurssiin nimeltä nykytaide. Sara Hildénillä oli näistä asioista selvät vahvat mielipiteensä. Ja tietenkin puhuimme myös vaatekaupan tilasta ja kuinka ollakaan – rahasta.
Kun nämä viralliset kysymykset oli kahvin ohessa käsitelty ja talvinen päivä rupesi hämärtymään, keskustelu siirtyi vaivihkaa Erikiin. Saara muuttui taidemaalarin vaimoksi. Hain esiin kirjeitä, joita Erik oli lähettänyt Saaralle 1940-luvun lopulla heidän seurusteluaikanaan ja luin niitä ääneen. Luin kirjeitä, joita Erik oli kirjoittanut Saaralle Espanjasta 1950-luvulla. Ulkona syttyivät katuvalot, Sara Hildén istui sohvalla. Tiukan nenän takana silmäkulmassa oli kyynel. Ja välillä hän nauroi helakasti kuin nuori tyttö ja totesi Erikin kirjoittaneen silkkaa roskaa, eivät asiat niin olleet.
Nuo 1950-luvun alun päivät olivat olleet täynnä työtä. Kun Erik oli ollut koko päivän ateljeessa maalaamassa ja Saara oli ollut aamuvarhaisesta lähtien liikkeessä, he molemmat olivat illalla kotiin tullessaan puhkiväsyneitä. Erik teki lihapullia, hän oli siinä hyvä. Hetken kuunneltiin radiota. Sitten mentiin nukkumaan.
Saara halusi antaa Erikille kaiken mitä tämä taiteilijana tarvitsi. Erik oli Saaran sankari. Hän sai ateljeen, parhaat materiaalit, auton, moottoriveneen, ulkomaanmatkoja niin paljon kuin halusi. Eikä siinä vielä kaikki. Saara halusi rakentaa Erikin maalauksille museon. Siksi maalauksia ei saanut myydä.
Kunnes kaikki romahti.
Sara Hildénin läheinen ystävä professori E.J.Vehmas ehdotti tuolloin, että Sara Hildén rupeaisi keräämään muiden taiteilijoiden teoksia unohtaakseen Erikin. Loppu on suomalaista kulttuurihistoriaa.”
Näin muisteli Timo Vuorikoski.
Kun Sara Hildénin ja Erik Enrothin avioliitto päättyi eroon 1960-luvun alussa, antautui Sara Hildén määrätietoisesti nykytaiteen keräilyyn. Hänestä tuli eräs Suomen merkittävimmistä taidemesenaateista. Hän tuki uransa alussa olevia taiteilijoita, vaikka hankki myös modernismin mestareita. Hän kiersi Venetsian biennaaleissa, Pariisissa, Lontoossa, Baselissa ja muissa Euroopan taidekaupungeissa. Hän teki hankintoja yhteistyössä Ateneumin taidemuseon asiantuntijoiden kanssa kuunnellen heidän mielipiteitään. Silti sanotaan, että lopulliset ostopäätökset hän teki aina itse. Jokaisella taululla täytyi olla hänelle itselleen merkitys.
Kun neuvottelut Sara Hildénin säätiön ja Tampereen kaupungin välillä johtivat vuonna 1975 sopimukseen, jonka tuloksena syntyi Sara Hildénin taidemuseo, Ateneumissa olleet teokset siirrettiin Tampereelle. Säätiö jatkoi taidehankintoja, museoon siirtyi niin modernismin klassikoita kuin nykytaiteen kiinnostavia nimiä. Tänään Sara Hildénin taidemuseon kokoelmiin kuuluu noin 4500 teosta.
Sara Hildén kuoli vuonna 1993 arvostettuna kulttuuripersoonana.
Tampereen kaupunki iloitsee siitä korvaamattoman arvokkaasta ja tärkeästä taidekokoelmasta, jonka olemme saaneet osaksi Tampereen kulttuuriomaisuutta. Sara Hildénin museon kokoelmien avulla pystymme esittelemään kansainvälisten suurten taiteilijoiden taidetta tamperelaisille ja täällä vieraileville. Olemme saaneet Tampereelle kansainvälisesti tunnettujen modernistien ja nykytaiteilijoiden mittavan kokoelman. Sen merkitys on itsessään suuri, mutta sen avulla on ollut mahdollista rakentaa kansainvälisesti kiinnostavia modernin nykytaiteen näyttelyitä. Vuosikymmenten aikana Sara Hildénin museo on järjestänyt 114 näyttelyä, joista 35 on ollut kansainvälisiä näyttelyjä. Museossa on vieraillut yli 1,5 miljoonaa kävijää. Kaupunkimme kannalta merkittävää on ollut yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa. Näin museo on toiminut tärkeänä taidekasvatuksen välineenä.
Julkisten menojen keskittyessä tulevina vuosina peruspalveluihin, kulttuuri kaipaa yksityistä tukea, sellaista jota Sara Hildén aikanaan edusti. Siksi on tärkeää että kaupunki hoitaa hyvin Sara Hildénin perintöä, kannustavaksi esimerkiksi tuleville taiteen tukijoille.Sara Hildenin museo on osaltaan luonut kaupungille omaa identiteettiä. Se on ollut onnistunut investointi siinä missä Jäähalli, Näsinneula tai Tampere Talo. Museon arkkitehtuuri ja sijainti olivat Sara Hildénin omia toiveita, joita jälkipolvienkin on kunnioitettava; niin suuri arvo hänen lahjoittamallaan kokoelmalla on. Sara Hildénin taidemuseon perustamisen aikoihin Tampereen toivottiin haastavan Helsingin ylivoimaa taidekentällä. Näin tapahtuikin. Sara Hildén ja Tampereen taidemuseon historialliset näyttelyt, samoin kuin Muumilaakso vetivät suuria yleisömääriä Tampereelle 90-luvun alussa. Valitettavasti tämä kehitys on pysähtynyt kaupungissa 2000 luvulla. Tampereella onkin luotava uusi, tulevaisuuteen tähtäävä museostrategia pikaisesti.
Haluankin kiittää Tampereen kaupungin puolesta Sara Hildénin säätiötä, sen hallitusta ja museon johtoa sekä sen erittäin ammattitaitoista henkilöstöä tekemästänne arvokkaasta ja hyvästä työstä. Sara Hildén on tunnettu brändi taidemaailmassa. Pienenä museona olette ylläpitäneet kunnianhimoista laatua ja tuoneet kiinnostavia näyttelyitä Tampereelle, mistä yhtenä esimerkkinä on tänään avattava amerikkalaisen Alex Katzin maalausten näyttely.
Kohottakaamme malja Sara -rouvalle ja Sara Hildénin taidemuseolle!
