Blogi

Tänä viikonloppuna aurinko on hellinyt uusia ylioppilaita ja muita koulunsa päättäneitä! Piipahdimme Viljan kanssa naapurin Leonan lakkiaisissa: näin ne Levonmäen Montessoriluokkalaiset kasvavat aikuisiksi! Perheen miesväki teki pienen juhlamatkan Edinburgiin esikoisemme Tuukan kolmekymppisten merkeissä.

Viime viikonloppuna lueskelin professori Aimo Ryynäsen viime vuonna julkaistun Pormestari -kirjan. Ryynänen puhuu vakuuttavasti suoran pormestarimallin puolesta. Hän kysyy: miksi pormestaria ei voitaisi valita suoralla kansanvaalilla, kun tasavallan presidenttikin valitaan? Niinpä: kuka haluaisi enää palata valitsijamieskäytäntöön? Näyttää kuitenkin siltä, että suoran vaalin mahdollistava laki ei ehdi hyvällä tahdollakaan seuraaviin kuntavaaleihin, mutta ainakin vuoden 2017 vaaleihin lakimuutoksen pitäisi jo ehtiä.

Tampere on ollut Pirkkalan ohella edelläkävijä pormestarimallissa. Odotettavissa on, että meillä käynnistyy syksyllä laajemminkin keskustelu pormestarin valintatavasta: pitäisikö pormestari voida valita myös valtuuston ulkopuolelta. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa jo tämän. Mielestäni nyt ei ole syytä lähteä kehittämään välimuotoja, ennen kuin on olemassa päätös suorasta vaalista. Henkilökohtaisesti olen edelleen sitä mieltä, että olkoon millainen guru tahansa ehdolla pormestariksi, asettukoon hän ehdolle kuntavaaleissa ja testauttakoon kansansuosionsa vaalien kautta.

Tampereella on käynnissä varsinaiset apulaispormestareiden vaihtoviikot. Nuoret ja lahjakkaat viedään käsistä, se on selvää, mutta jatkossa olisi varmaan hyvä tehdä jonkinlainen johtajasopimus nelivuotiskaudeksi. Toisin kuin AL:n Aki Taponen väittää, kyseessä ei todellakaan ole lohdutuspalkinto, vaan merkittävä luottamushenkilöpaikka. Jatkossa olisi hyvä, jos kaupungin palvelukseen siirtyvät voisivat odottaa siirtoa apulaispormestarikauden loppuun. Pertusta tulee kuitenkin erinomainen ”piällikkö” tapahtumatoimistoon ja onpa hänen nimensä ollut esillä myös Tampere -talon johtajaspekulaatioissa. Myös hallituksen pj Per Ashorn olisi erinomainen valinta Tampere -talon johtoon. Tärkeintä on, että kaikissa Tampereen kaupungin yhtiöissä noudatetaan hyvää hallintotapaa laittamalla paikat avoimeen hakuun: vain näin saadaan osaavin ja pätevin johtaja yhtiöön. Politiikka ei tee hakijaa epäpäteväksi, mutta muodolliset hakukriteerit on täytettävä, testit läpäistävä ja pätevimmäksi osoittauduttava. Näin toimimme Särkänniemessä vuosi sitten ja saimme parhaan mahdollisen toimitusjohtajan.

Pertun siirtyminen toisiin tehtäviin merkitsee uuden ”apon” valintaa. Mielestäni Olli-Poika Parviainen on itseoikeutettu Pertun seuraaja: hän on paitsi kulttuuripuolen substanssiosaaja, myös alalle kouliintunut lautakunnassa ja kh:n henkilöstöjaoston johdossakin. Lisäksi olisi luontevaa, että hän jatkaisi valtuustoryhmän johdossa Leena Kostiaisen tapaan. Saisimmehan näin loppuvaltuustokauden kokeilla käytännössä kuntaneuvostyyppistä mallia Tampereella. Se saattaisi tuoda linjakkuutta pormestarimalliimme niin, että valta ei lepäisi vain pormestarin hartioilla, vaan koko pormestarikunnan. Uskon, että tämä voisi tuoda aitoa kiinnostusta tehtävään eri poliittisissa ryhmissä ja sitä kautta halua rakentavaan yhteistyöhön, jolloin myös suhteellisuus voisi toteutua nykyistä paremmin.

Professori Ryynänen kantaa myös aiheellisesti huolta valtuuston – ja jopa valtuuston puheenjohtajan – vallasta pormestarimallissa. Kun pormestari ja apulaispormestarit valitaan valtuutetuista, kuntalaisten ääni tulee kuulluksi. Johtosääntöjä uudistettaessa on vielä muistettava tarkistaa niin delegointipykäliä kuin valtuuston puheenjohtajan paikkaa tässä kuviossa.

Hiljaa hyvä tulee, toivon mukaan myös hallitusneuvotteluissa! Urbaani sateenkaari olisi ollut hyvä pohja, mutta ei se punamultakaan huono olisi, jos se vihertäisi kunnolla!

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui eilen maanantaina juhlan merkeissä. Uudeksi lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestariksi valittiin Leena Kostiainen (kok). Tunnen Leenan jo niiltä ajoilta, kun hän toimi lastemme Montessoriopettajana Karosen koulussa. Olen vakuuttunut, että hänessä meillä on nainen, joka ilman suurempia vaikeuksia kykenee hyppäämään kesken kauden tehtävänsä jättävän ”apo” Kristiina Järvelän saappaisiin. Onnea ja menestystä molemmille uusiin tehtäviin!

Ihmeen hyvin valtuutetut jaksoivat istua pulpeteissaan pitkän kokouksen ajan, vaikka Keskustorilta kantautui Kiekkoleijonien villitsemän yleisön juhlinta. Yksi oli kuitenkin joukosta poissa, apo Perttu Pesä, joka oli tehnyt mittavan urakan juhlan saamiseksi Tamereelle. Myös pormestari Nieminen piipahti välillä juhlissa ja palasi valtuustosaliin kultamitali kourassaan. Kahvitauolla me muut kävimme kurkistelemassa kattoparvekkeelta runsaslukuisen yleisön menoa ja meininkiä.

Vastauspuheeni tarkastuslautakunnan pj. Heinivaholle herätti melkoisen ”äläkän” valtuuston TAYS-siivessä.

PUHE ARVIOINTIKERTOMUKSEN KÄSITTELYN YHTEYDESSÄ

”Arvoisa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kaupunginvaltuuston puolesta haluan kiittää tarkastuslautakuntaa vuoden 2010 arviointikertomuksesta. Lautakunta on tehnyt jälleen huolellista työtä ja kertomus antaa hyvän kokonaiskuvan valtuuston asettamien vuositavoitteiden toteutumisesta sekä kaupungin taloudesta ja hallinnosta.

Arviointikertomus keskittyy toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden arvioinnin lisäksi lautakunnan valitsemiin painopisteisiin. Muutama huomio näistä tarkastuskohteista.

Kaupungin talous kääntyi viime vuonna positiiviseksi johtuen voimakkaista toimenpiteistä, kuten veroprosentin ja kiinteistöveron korotuksesta, henkilöstösäästöistä ja tietotekniikkakeskuksen myyntituloista. Menojen kasvu oli 2,4 prosenttia, mikä oli hyvä saavutus ja kertoo siitä, että Tampereen toimintamallissa voidaan sopeuttaa toimintaa talouden reunaehtoihin.

Tarkastuslautakunta esittää myös laajemman katsauksen vuosien 2000 – 2010 taloudellisiin tunnuslukuihin. Se on mielenkiintoista luettavaa ja kertoo siitä, miten siirtyminen tilaaja-tuottajamalliin on muuttanut talouden tunnuslukuja. Esimerkiksi palvelujen ostot ovat kasvaneet merkittävästi ja lähestyvät jo henkilöstömenoja. – Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että tarkastuskertomus on hyvin ja selkeästi kirjoitettu, niin että talouden kiemurat avautuvat jopa tällaiselle sosiaalitantalle!

Sosiaaliasioista puheen ollen lastensuojelun tila on ollut usean vuoden ajan ongelmallinen Tampereella. Lastensuojelutarpeen selvittäminen on edelleen viivästynyt yli lain salliman kolmen kuukauden määräajan lähes puolessa tapauksista. Kun vielä kuluvan vuoden maaliskuussa vajaat 30% selvityksistä ylittää määräajan, vaarana on, ettemme tänäkään vuonna kykene toimimaan lain edellyttämässä määräajassa. Lastensuojelun prosessia on uudistettu ja lisärahoitusta myönnetty – ja jotain on saavutettukin, Vuosi sitten arvioin henkilöstösäästöjen heikentävän lasten ja nuorten palveluja etenkin ennaltaehkäisevien palvelujen osalta. Samalla arvioin, että lastensuojeluselvitysten jonoja purkamaan palkatut 6 sosiaalityöntekijää toisivat selkeän parannuksen tilanteeseen. Näin ei ole käynyt, sillä lastensuojeluselvitysten tarve on vain entisestään kasvanut kaupungissa. Huomio pätevien hakijoiden puuttumisesta vakansseihin on kiinnostava tieto kaupungissa, jossa yliopisto kouluttaa sosiaalityön ammattilaisia.

Jo vuosi sitten tarkastuslautakunta ehdotti sairaanhoitopiirin siirtoviivemaksukäytännöstä luopumista. Onhan tietty ristiriita siinä, että vaikka maksu selvästi ohjaa toimenpiteitä ja kannustaa kaupunkia hoitojonojen purkamiseen – ei sillä näytä olevan siirtoviivemaksuja alentavaa vaikutusta. Maksujen määrä on päinvastoin ollut kasvamaan päin. Arviointikertomuksen mukaan siirtoviivemaksujen perimisen periaatteissa ei ole tapahtunut muutosta vuoden 2010 aikana, ”koska kaupungin konserniohjauksen näkemys ei ole tavoittanut kaupungin edustajia”. Mielestäni kaupungilla tulee olla vain yksi ääni – myös silloin kun puhutaan sairaanhoitopiiristä.

Tarkastuslautakunta teetti laajan kokonaisselvityksen valtuuston strategian ja vuositavoitteiden toteutumisesta ikäihmisten palvelutuotannossa. Siinä arvioitiin vanhustenhuollon 18 hanketta. Arvioinnin perusteella kaupungin ikäihmisten palvelurakenteessa oli tapahtunut muutosta valtuuston määrittelemään suuntaan. Yksi huomio koskee vanhainkotihoidon ostojen vähentymistä. Osa ostopalveluyhteisöjen vanhainkotipaikoista on muutettu tehostetun palveluasumisen paikoiksi. Taannoin pormestarin asettamassa työryhmässä käytiin keskustelua, että vanhainkotipaikoille voisi olla edelleen tarvetta, sillä kaikki ikäihmiset eivät selviä kotona tai palveluasunnoissakaan ulkopuolisesta tuesta huolimatta.

Erityisen tärkeänä pidän huomioita toimeentulotuesta. Toimeentulotukihakemuksista peräti 90% käsitellään kirjallisten hakemusten perusteella. Kuten kertomuksessa todetaan, keskittämisen varjopuolena on, että sosiaalityöntekijöiden saavutettavuus on huonontunut olennaisesti. Kuten sosiaaliasiamies on kertomuksessaan todennut, asiakkaiden tulisi päästä määräajoin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheessa sosiaalityöntekijän puheille.

Hyvät valtuutetut

Arviointikertomuksen mukaan valtuuston asettamista vuositavoitteista 55% toteutui kokonaan ja 28% osittain, toteutumatta jäi 32% ja 7% tavoitteista oli sellaisia, joiden toteutumista ei voinut arvioida. Heikennystä tavoitteiden saavuttamisessa on tapahtunut vuoteen 2009 verrattuna jonkin verran. Lautakunnan mukaan kokonaisuutena tavoitteet toteutuivat ”melko hyvin”, kun ne edellisenä vuonna toteutuivat ”hyvin”.

Tarkastuslautakunnan arvio tytäryhtiöiden tavoitteiden vaihtelevasta tasosta on myös tärkeä. Tavoitteiden haasteellisuuteen tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Uutena myönteisenä piirteenä voi pitää tarkastuslautakuntien välistä seudullista yhteistyötä elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredean arvioinnissa. Tärkeä on myös havainto tekopohjavesihankkeen hitaasta etenemisestä ja sen kohtaamasta vastarinnasta. Hankkeen kustannukset ja vaikutukset tulisi todellakin päivittää ja sen pohjalta arvioida hankkeen jatkamisen edellytykset.

Kiitos vielä kerran tästä arviointikertomuksesta. Se lähtee nyt kaupunginhallitukseen vastattavaksi ja palaa sitten valtuuston käsittelyyn.

Takana tiivis iltapäivä ja ilta kaupunginvaltuustossa. Aluksi tiedonantotilaisuus valtuustolle vuoden 2012 toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohdista, minkä jälkeen ”normikokous” varsin lyhyine asialistoineen. Suomi-Venäjä -ottelu houkutteli välillä valtuutettuja ruudun ääreen käytävälle, itsekin ehdin katsomaan kokouksen päätyttyä Suomen upeat voittomaalit rankkarikierroksella.

Kansan Uutiset julkaisi loppuviikosta jutun Tampereen toimintamallista. Ylitulkinnan puolelle meni pahan kerran väite, että Vihreät tekevät pesäeroa Kokoomukseen. Ristiriitoja ei ole XL-ryhmien sisällä, eikä kupruja myöskään pormestarin ja minun väleissäni. Vaikeista asioista on voitava keskustella avoimesti. Tässäkään asiassa on tuskin yhtä totuutta: eri asemissa olevat ihmiset näkevät asiat eri tavoin.

Aamulehden Vapun päivänä julkaisema Puheenaihe -juttu ”Karkaako valta Tampereella virkamiehille” on herättänyt vilkasta keskustelua.

Karkaako valta Tampereella virkamiehille?

Jälkikirjoituksena haluan todeta vielä, etten haastattelussa väittänyt, että Tampereella olisi syytä epäillä väärinkäytöksiä. Tampereen toimintamallin kritiikki pienessä palstatilassa ”Turun taudin” käsittelyn kanssa saattoi synnyttää tässä suhteessa vääriä mielikuvia. Virkamiehet toimivat virkavastuulla, luottamushenkilöt edustavat yhä useammin nuorempia sukupolvia ja naisia.

Tampereen toimintamalli on tuonut kaivattua avoimuutta päätöksentekoon, mutta koen kyllä, että luottamushenkilöiden valta ei ole kasvanut toivotulla tavalla. Ainakaan apulaispormestareilla ja kaupunginvaltuustolla ei ole riittävästi valtaa. Tämä on asia, joka olisi korjattava johtosääntöjä uudistettaessa. Esitin huoleni vallan katoamisesta ”raskaiden verhojen taakse”.

Valtuuston puheenjohtajana puolustan valtuuston ja muiden luottamuselinten valtaa ja toivoisin, etten olisi tässä tehtävässä yksin. Olen esittänyt myös avointa kritiikkiä valtuuston puheenjohtajan/(puheenjohtajiston) ohittamiseen päätöksenteossa. Vain avoimella keskustelulla saadaan muutoksia aikaan, ei selän takana jurputtamalla.

Luottamushenkilön lauantaiaamun unet keskeytyvät aivojen alkaessa raksuttaa puheenjohtajan ”linjapuhetta” ensi viikonvaihteen Setlementtipäiville, jotka pidetään Tampereella. Tehtävä on mukavan haastava, olenhan ollut kymmenisen vuotta jo liiton hallinnossa. Otan ainakin kantaa liikkeen ja kirkon suhteeseen, jonka toivoisin olevan nykyistä kiinteämpi: tämä liike ei paukuttele ovia piispojen kannanotoille!

Myös monet äänestäjät miettivät kansanedustajaehdokkaiden suhdetta kirkkoon. Valitettavasti vain harvat Vihreät ehdokkaat profiloituvat positiivisesti suhteessa kirkkoon. Onneksi listoilta löytyy sentään julkikristittyjä, kuten Heikki Hiilamo, Jukka Relander ja Tuija Brax.

Kun meille alkoi tulla kotiin tiedusteluja mahdollisesta kirkkomyönteisestä ehdokkaasta, kysäisin omalta ehdokkaaltani Maija Kajanilta, mitä hän ajattelee kirkon asioista. Minulle olennaista on, että ehdokkaani ei suhtaudu kielteisesti Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, vaan kirjoittaa (lainaus sähköpostista Maijan luvalla):

”Kirkkokysymyksistäsi olen sitä mieltä, että kirkon verotusoikeutta vastaan minulla ei ole mitään. Jokainen joka ei halua jostain syystä kuulua kirkkoon, voi siitä erota. Huono puoli siinä on, että silloin tärkeään kirkon diakoniatyöhön tulee vähemmän rahaa. Arvostan monia kirkon toimintamuotoja paljon, osa niistä tosin on sellaisia, että hävettää vallan, että kunnat ja valtio eivät pysty niitä asioita hoitamaan. Kun eivät pysty, on hienoa, että kirkko osallistuu.Ymmärtääkseni uskonnonopetus on nyt varsin hyvissä kantimissa, se on paljolti kulttuuriperintömme opettamista ilman tunnustuksellisuutta. Opitaan myös muista uskonnoista ja monista muista maailmankatsomukseen liittyvistä asioista.”

Uskon ja kirkon kysymykset eivät ole vain yhden puolueen erityisoikeus. Diakonian uranuurtaja Otto Aarnisalo vertasi jo 1900 -luvun alussa ajatusta kristillisestä puolueesta tilanteeseen, jos joku perustaisi ”kristillisen makkarakaupan” ja joku ostaisi sieltä pilaantunutta makkaraa. Sitten Kristus saisi häpeän niistä pilaantuneista makkaroista. Kirkkoherra Ali Kulhia, jolta tarkistin tämän viitteen, totesi, että Aarnisalon pointtina oli luterilaisen regimenttiopin mukaisesti pitää selvät maalliset ja järjellä käsiteltävät asiat erillään hengellisistä asioista.

***

Kun reilut viikko sitten seurasin Ylen vaalipaneelia Raatihuoneella, asetelma tuntui olevan ”pappa vastaan nuoret”. Alle viisikymppisen Timo Soinin rehevä olemus ja kansanomaiset sutkaukset saavat hänet vaikuttamaan varttuneemmalta edustajalta ja kokeneemmalta vaikuttajalta kuin onkaan. Nuorten puheenjohtajien akateeminen virkamieskieli on omiaan synnyttämään aneemisen vaikutelman. Välillä toivoisi, että Kiviniemi löisi emännän nyrkkiään pöytään ja Katainen heristäisi sormeaan Soinille, mutta sitä he eivät tietysti voi asemansa vuoksi tehdä. Asema sitoo, tiedän sen omasta kokemusta kunnallispolitiikan puolelta.