Marssi köyhyyttä vastaan. Puhe Tampereen keskustorilla

Hyvät tamperelaiset ja muualta tulleet,

minulla on ilo ja kunnia tuoda tähän tilaisuuteen Tampereen kaupungin tervehdys. Tuon terveiset myös Suomen Setlementtiliiton liittohallituksen kokouksesta Turusta.

Tampereen keskustori on historiansa aikana ollut suurten tapahtumien näyttämö. Tällä torilla on esimerkiksi jaettu kaupunkilaisia kahteen leiriin, kuten vuonna 1918 sisällissodan aikana, kun torilla seisotettiin punavankeja odottamassa kohtaloaan. Vastakkainasettelun aika ei tunnu olevan edelleenkään ohi. Keskustelu päihteidenkäyttäjien oikeudesta oleskella torilla kertoo siitä, että huono-osaisuus ei saisi näkyä kaupungin keskeisellä paikalla, Poissa silmistä, poissa mielistä. Järjestyshäiriöitä ja rikollista toimintaa emme kukaan hyväksy, mutta eihän näillä ihmisen pojilla ja tyttärillä ole paikkaa, mihin päänsä kallistaisivat. Ja sitten vielä joillakin on kanttia leimata nämä lähimmäisemme ”ihmisroskiksi”.

Yksi tamperelaista köyhyyttä ja syrjäytymistä selittävä tekijä on korkea työttömyysaste. Vaikka vuoden 2009 15,6 työttömyysprosentista on tultu alaspäin, ovat työttömyysluvut edelleen korkeat. Myös pientuloisia on Tampereella huomattavasti enemmän kuin seutukunnassa ja koko maassa. Samoin tuloerot ovat Tampereella suuremmat kuin muualla. Osittain tämä johtuu siitä, että seutukunnan ihmiset muuttavat kaupunkiin esimerkiksi ympäristökunnista puuttuvien vuokra-asuntojen vuoksi. Tampereella on myös onnistuttu vähentämään asunnottomuutta viime vuosina.

Tutkimme pari vuotta sitten, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuotena, Satu Ylisen ja Jari Heinosen kanssa tamperelaisten köyhyyskokemuksia ja haastattelimme köyhyydessä eläviä yksinhuoltajia, vanhuksia ja yksineläviä miehiä, kuulimme monta elämänkohtaloa ja -tarinaa. Naisten tarinoissa pysäytti niiden ylisukupolvisuus. Se, että köyhyys vaikuttaa lapsiin ja naisten koko elämänkulkuun. Yksinhuoltajaäidit sinnittelevät pienten lasten kanssa muutaman euron päiväbudjetilla. Yksi haastateltu kertoi seuraavasti:

”Mä saatan laskea, että on nyt tän verran rahaa, et meil on seitsemän euroa per päivä. Niin sit mä en osta sen seitsemän euron yli. Sit jos tulee joku, et täytyy ostaa just joku pesuainepaketti, niin se saattaa viedä neljä euroo siitä yhdestä päivästä.” Vaikeat valinnat kaupassa, häpeä siitä, ettei lapsille voida tarjota kunnollisia vaatteita, harrastuksia, leluja ja laitteita. Apua ei saatu sosiaalitoimistosta, vaikka omat laskelmat osoittivat, että toimeentulotukea olisi pitänyt saada. Väsyttiin lippusten ja lappusten kiikuttamiseen virastoon, kun luvassa oli eioota. Pätkätyöt eivät ennusta näille naisille myöskään hyvää vanhuuden turvaa, kuten saatoimme todeta köyhyydessä elävien vanhempien naisten haastatteluissa. Nämä vanhukset eivät edes hakeneet apua, se oli vierasta heidän sukupolvelleen. Tingittiin jopa lääkehankinnoista ja yritettiin pihistää pienestä toimeentulosta vielä omille vaikeassa elämäntilanteessa eläville lapsillekin. Palvelujärjestelmän pitäisi olla niin lähellä ihmisten arkitodellisuutta, että huono-osaisuus huomattaisiin ja apua tarjottaisiin silloinkin, kun ihminen ei sitä osaa pyytää.

Pari vuotta sitten toteutettu palveluverkon keskittäminen heikensi kaupunkilaisten pääsyä sosiaalityöntekijän vastaanotolle. Lautakunta äänesti asiassa ja enemmistön kanta voitti: alueelliset sosiaalitoimistot ajettiin alas ja palvelut keskitettiin keskusta-alueelle. Näin saatiin ehkä jonot hetkeksi kuriin ja toimeentulotukimenot tasaantumaan, mutta on tilastollinen harha, että köyhyys olisi tästä kaupungista hävinnyt.

Sosiaalityön johdolta saamieni tietojen mukaan toimeentulotuen hakijoiden määrä ei ole kasvanut kaupungissa, mutta toimeentulotukimenot ovat kasvaneet runsaalla 10 prosentilla. Asumismenojen ohella tätä kasvua selittää täysin tulottomien suhteellisen osuuden lisääntyminen Tampereella kuten muissakin suurissa kaupungeissa. Tämä tarkoittaa sitä, että syrjäytyneiden ydinjoukko kasvaa myös Tampereella. Toimeentulotukimenojen kasvua suurissa kaupungeissa selittää myös lasten asiakkuuden lisääntyminen.

Kun kysytään lääkkeitä köyhyyden poistamiseen, tarvitaan toimenpiteitä niin valtakunnan kuin kunnan tasolla. Kunnallisella tasolla palvelujärjestelmää on kehitettävä niin, että apua saadaan vaikeassa elämäntilanteessa jonottamatta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että toimeentulotukimäärärahoja ja työntekijöitä sosiaalityön asiakastyössä on lisättävä. On myös jalkauduttava virastoista ihmisten arjen keskelle. Vaikka joku muu väittäisi toista, tunnelirahoja ei voitaisi käyttää köyhyyden korjaamiseen. Sopimukset valtion kanssa on pidettävä ja investointeja on tehtävä, jotta kaupunki pysyy elinvoimaisena, mutta samalla on pidettävä huolta, että investointitaso pysyy kohtuullisena ja ettei tingitä käyttötalousmenoissa peruspalveluista. Kaupungilla, jolla on varaa mittaviin hankkeisiin on oltava varaa huolehtia myös huono-osaisista asukkaistaan. Yhteisön sivistys mitataan sillä, kuinka se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia jäseniään.

Hyvät ystävät,

Seurakunnat ja järjestöt ovat kaupungille elintärkeitä yhteistyökumppaneita. Ne ovat kuitenkin joutuneet kantamaan vastikkeetta vastuuta myös korjaavasta työstä, joka kuuluisi kaupungin hoitaa. Seurakuntien diakoniatyöstä on autettu kaupunkilaisia silloin, kun jono sosiaalitoimiston luukulle ei ole vetänyt. Myös ilman Mustaa Lammasta moni jäisi vaille välitöntä apua. Kun nyt etsitään päivätoimintapaikkaa keskustasta päihteidenkäyttäjille, toivon, että se saadaan vihdoin toteutettua yhteistyössä kaupungin kanssa.

Ihmisroskia ei ole olemassakaan. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa lähdemme siitä, että meillä kuntalaisina ja kansalaisina oikeus avun saamiseen silloin, kun olemme vaikeassa elämäntilanteessa. Muiden yhteisöjen tarkoitus on täydentää tätä järjestelmää, ei korvata sitä. Pidetään siis huolta siitä, että tämä eetos säilyy edelleenkin suomalaisessa yhteiskunnassa ja täällä Tampereella.