Viime lauantaina juhlimme Montessoritoiminnan 20 -vuotistaivalta Tampereella. Perheemme kaksi nuorinta lasta kävivät Iso-Heikkilän Montessoripäiväkotia ja sen jälkeen alakoulua Annalassa ja Karosessa.
Perheemme tutustui Montessoripedagogiikkaan ensimmäisen kerran 1980 -luvun alkupuolella teoriassa, kun Pauli kirjoitti kirjaa Vaihtoehtoinen elämäntapa. Luvussa Ihmiseksi kasvamisen yhteisöjä on alaluku Pedagogisia herätysliikkeitä, jossa hän esittelee Steiner-koulun ja Freinet-pedagogiikan ohella myös Montessoripedagogiikkaa Käytännössä Montessorikasvatuksessa minua on puhutellut sen lapsilähtöisyys ja lapsen yksilöllisen kehityksen huomioiminen herkkyyskausien kehyksessä. Olin aina hyvin vaikuttunut siitä, kuinka lastemme kehitystä havainnoitiin, dokumentoitiin vihkoihin ja havaintoja huomioitiin kasvatuksessa. Toinen kiehtova piirre oli arjen askareiden luonteva yhdistäminen laboratoriomaiseen työskentelyyn Montessori-välineillä. Ehkä kuitenkin eniten sykähdytti iltapäivällä eteiseen tullessa se, ettei vastassa ollutkaan korviavihlova hälinä, vaan hiljaisuus. Olen vakuuttunut siitä, että työrauha varmisti stressittömän ympäristön lapsille ja keskittymiskyvyn kehittymisen. Arvokasta oli myös se, että lapset saattoivat siirtyä päiväkodista suoraan tuttuun koululuokkaan. Tietysti oma lukunsa ovat leirikoulumatkat Italiaan ja niihin liittyvät muistot. Luulenpa, että meidänkin perheen rakkaus Italiaan syntyi niillä matkoilla.
Italialainen Maria Montessori (s.1870) oli ennakkoluuloton nainen, jonka haaveammattina oli tulla insinööriksi, mutta joka päätyi opiskelemaan lääketiedettä, toista tuon ajan miehistä alaa. Hän suuntautui kurssinsa ainoana naisena kehityksessään viivästyneiden lasten hoitoon ja kasvatukseen. Sensaatio oli se, että toivottomina pidetyt tapaukset oppivat hänen opastuksellaan lukemaan ja kirjoittamaan. Myöhemmin Montessori havaitsi kehittämänsä menetelmän ja välineiden helpottavan kaikkien lasten oppimista.
Meillä ei olisi Tampereella montessoripäiväkoteja, kouluja ja gaalailtaa ilman omia maria montessorejamme: Hanna Hjeltiä, Eeva Närhiä, Leena Kostiaista, Kirsi Nummista ja muita. Kätilönä ja kummitätinä hääräsi syntyvaiheessa Seija Pettrsson kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa, sillä uuttahan oli se, että Montessoripäiväkoti aloitti Tampereella kunnallisena päiväkotina. Iso-Heikkilän päiväkoti perustettiin ensimmäisenä vuonna 1991, sittemmin Hikivuoren koululla aloittivat montessoriluokat vuonna 1994. Näiden jälkeen montessori on tullut Jussinkylän ja Orimuksen päiväkoteihin sekä Johanneksen kouluun.
Nyt Länsi-Tampereelle kaavaillaan kunnallista Montessori-päiväkotia. Hanke on mukana pormestari Niemisen pormestariohjelmassa, jonka mukaan kaupungin läntiseen osaan tulisi myöhemmin myös Montessorikoulu. Montessoriväellä on pullat muutenkin hyvin uunissa, sillä lasten ja nuorten palvelujen toimialan apulaispormestarina istuu Karosen koulun entinen Montessoriopettaja ja rehtori Leena Kostiainen.
Tämä aika tarvitsee Montessoripedagogiikkaa vaihtoehtona yksiniittisille koulutusputkille, joissa helposti unohdetaan oppijan yksilölliset piirteet ja kehitysedellytykset. Täyteen mittaansa kasvaminen, lahjojensa ja itsensä löytäminen ei ole vain huippulahjakkaiden etuoikeus, vaan , kuten jo Maria Montessorin aikana, jokaisen ihmisen perusoikeus. Kasvaakseen persoonaksi ihminen tarvitsee yhteisöä, jossa voidaan kohdata erilaisuus rikkautena ja haasteena. Montessoriryhmät ja -luokat ovat olleet tätä kaikkea meidän lapsillemme ja heidän kauttaan meille vanhemmillekin.
