Kategoria: Yleinen

Annan tukeni Vihreän valtuustoryhmän muutosesitykselle ja ponnelle. Vireillä on myös kansalaisaloite, johon kerätään parasta aikaa nimiä, tavoitteenaan 4000 nimeä. Allekirjoitin valtuustoaloitteen  epäröimättä entisenä Särkäniemen hallituksen pj:na, sillä katson, että myös Särkkänniemi Oy:n etu on, että delfinaarion asemaa selvitetään. Asia kuuluu kuitenkin Särkäniemi Oyn hallituksen toimivaltaan.

Valtuustoaloitteeseen annettu vastaus on huono, se antaa ymmärtää,että vihreät olisivat hörhöjä, jotka haluavat palauttaa laitostuneet delfiinit vapauteen mereen. Niinhän ei esitetä, vaikka joissakin olosuhteissa sekin saattaisi onnistua. Turha on spekuloida myös aloitteentekijän motiiveilla, politiikkaahan tekevät myös muutkin valtuutetut tehdessään valtuustoaloitteitaan.

Päätös asiasta kuuluu siis yhtiön hallitukselle, mutta omistajaohjauksen kautta voidaan suunnata yhtiöntoimintaa. Eihän omistajaohjauksen tarvitsisi Särkänniemen tapauksessa rajoittua kävijämääriin ja osinkojen tulouttamiseen, vaan myös eettisiin näkökohtiin..

Särkänniemen hallitustyöskentelystä ei voi tässä salissa muuten puhua, mutta sen verran voin todeta, että aika ajoin delfiinien hankinta on Särkänniemen agendalla. Sosiaalisessa mediassa on arvailtu, miksi en ehdottanut valtuustoaloitteen saaman vastauksen palautusta kaupunginhallituksessa. Juuri siksi että nämä edellä kuullut esitykset ovat valmistuneet vasta kaupunginhallituskäsittelyn jälkeen. Kaikki kunnia siis aloitteentekijöille.

Olen vakuuttunut siitä, että delfiinit ovat hyvässä hoidossa Särkänniemessä. Delfinaario on kuitenkin aikansa ilmiö, nyt on korkea aika tarkastella asiaa kriittisesti. Vai hankimmeko vielä menneiden aikojen hengessä myös eläintarhan ja pari leijonaakin? Kuten ne ensimmäiset Tampereella, Tam ja Pere.

Kokousrumba alkoi jo elokuun alussa, mutta kirjaukset ovat jääneet tekemättä. Heikkenevä kuntatalous ja sote ovat tämän syksyn pääpuheenaiheita. Tampereen ennätyksellisen korkea työttömyysaste (17,9%), valtionosuuksien heikennys ja uudet miljoonien eurojen lisävelvoitteet ilman korvamerkittyä rahaa asettavat päättäjät vaikeaan tilanteeseen: leikatako lisää vai korottaako veroja. Eilen kaupunginhallitus kävi lähetekeskustelua palveluverkkouudistuksen logiikasta, jossa osa palveluista keskitetään ja osa järjestetään lähipalveluina.  Karttaharjoitukset saavat kuitenkin jäädä sikseen, kunnes soteuudistus on selvä. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä, toimitaanko maakunta-, kuntayhtymä- vaiko isäntäkuntamallilla. Käytäväpuheissa soten ennustetaan kaatuvan oman mahdottomuuteensa. Kun päätöksentekijänä istuu kahdella tuolilla sekä kaupunginhallituksessa että sairaanhoitopiirin hallituksessa, olo on välillä melko jakomielinen.

Meneillään on monia tärkeitä hankkeita, yhtenä toimintamallin uudistus, jossa selvitetään niin tilaaja-tuottajamallia kuin pormestarimalliakin. Epävirallista keskustelua on käyty mm. apulaispormestareiden  määrästä: jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että vähempikin kuin neljä riittäisi. Kun seuraa sivusta apulaispormestarien työtahtia, tulee aivan vastakkaiseen johtopäätökseen. Mutta ehkäpä jossain spekuloidaan tulevilla valta-asetelmilla ja koalitioilla.  Ilman suurta haloota tehtiin kuitenkin alkukesästä vallansiirto kaupunginhallituksessa konsernijohtaja Juha Yli-Rajalalle, kun pormestari siirsi osan tehtävistään hänelle. Jo edellisellä valtuustokaudella asiasta käytiin keskustelua, nyt se on siis totta. Kaupunginhallituksessa istuu nyt vain yksi esittelijä. Tehokasta ja talous edellä, mutta ei välttämättä kovin monipuolista.

Olen huojentunut siitä, että kauteni kaupunginhallituksessa päättyy jouluna. Kahdeksan vuotta politiikan kärkipaikoilla on haastava tehtävä. Satu Hassi valittiin etuajassa valtuuston 2.varapuheenjohtajaksi Maija Kajanin jätettyä tehtävänsä työtilanteensa vuoksi. Olen valmis jättämään myös sairaanhoitopiirin tehtävät nuoremmille, ne vievät aivan liikaa aikaa iltakouluineen, seminaareineen ja suunnittelukokouksineen.

Luottamustehtävät eivät ole ainakaan omalla kohdallani olleet meriitti akateemisella uralla. Yliopiston kolmas tehtävä tuntuu olevan pelkkä korulause, yhteiskuntatieteilijänkin pätevyyteen riittää kun istuu kammiossa suoltamassa kansainvälisiä julkaisuja ja tirkistelee välillä avaimenreiästä ympäröivää yhteiskuntaa.

Kommenttina Aamulehden 18.6.-14 julkaisemaan ”Jälkikirjoitukseen” totean, etten torjunut puheenvuorossani neuvoa antavaa kansanäänestystä, vaan totesin sen olevan ”tässä vaiheessa” lähinnä pyrkimys jarruttaa hanketta. Mikäli kansanäänestys olisi haluttu järjestää, olisi se pitänyt toteuttaa ennen kuin ratikka asetettiin tavoitteeksi. Tämän totesivat monet muutkin valtuutetut (mm. Oras Tynkkynen, Jaakko Mustakallio, Anna Kontula) puheenvuoroissaan.

Ohessa kaupunginvaltuustossa 16.6.2014 pitämäni ratikkapuhe:

”Miksi ratikka? Tampereen asukasluvun kasvu, uudet asuinalueet, palveluverkon keskittyminen, yksityisautoilun vähentäminen ja hiilidioksidipäästöt. Hiilidioksidipäästöt vähenevät 15 000 tonnia vuodessa, mikä on lähes 10 prosenttia Tampereen katuliikenteen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä.
Sanalla sanoen ratikka on tulevaisuuden ratkaisu, se on sujuva, ympäristöystävällinen ratkaisu.

Eräissä puheenvuoroissa on vaadittu asiasta neuvoa antavaa kansanäänestystä. Tässä vaiheessa tällaisen esityksen voi nähdä yhtenä tapana jarruttaa hanketta. Mielestäni tässä hankkeessa on kuultu laajasti kaupunkilaisia, mukana on ollut huomattava määrä kansalaisosallistumista esim. ns. Ratikkaryhmässä, intohimoisia keskusteluja on käyty myös sosiaalisessa mediassa.
Vihreät ovat tunnetusti ratikanrakastajia, mutta toki meilläkin on erilaisia kantoja reittivaihtoehdosta. Kuten esimerkiksi Petri Siurolla ja minulla. Loppupeleissä on kutakuinkin sama, kumpi reitti valitaan, kunhan ratikka vain saadaan kaupunkiin. Aiemminhan olemme linjanneet reitin kaupungin itäpäässä, nyt otamme kantaa länsipuolella ratkaisuun.

Olen itse ollut alusta lähtien Paasikiventien vaihtoehdon kannalla, ja tehdyt selvitykset ovat vain vahvistaneet kantaani. Tulevaisuuden asuntorakentamisen kanalta tämä on perusteltu suunta. Turhaa vastakkainasettelua on kuitenkin syytä välttää. Kuitenkin olen sitä mieltä, että yhteys Tipotien sosiaali- ja terveysasemalle olisi turvattava tulevaisuudessa, viimeistään yliopistollisen keskussairaalan linjauksen osana tulevaisuudessa. PSHP kiinnitti lausunnossaan huomiota tämän yhteyden turvaamiseen. Reittiä voi toki jatkaa hieman pidemmällekin.”

 

 

Kaupunginvaltuusto käsitteli tämän illan kokouksessaan tarkastuslautakunnan arviointikertomusta ja vuoden 2013 tilinpäätöstä. Arviointikertomus on ainakin minulle valtuustovuoden odotetuin raportti. Kovat ajat näkyvät Tampereella huoltosuhteen heikkenemisenä ja palvelutarpeen kasvuna, olipa kyse sitten ikäihmisistä, työttömistä tai köyhistä ihmisistä.

Lastensuojelun tilanne on ollut kuutena peräkkäisenä vuonna tarkastuslautakunnan esittämä huoli arviointikertomuksessa. Apulaispormestari Leena Kostiainen on luvannut tehdä parhaansa tilanteen korjaamiseksi, uskon niin tapahtuneenkin. Äskettäin valtuustolle järjestettiin iltakoulu, jossa saimme tarkempaa tietoa lastensuojelun tilanteesta. Asiakas- ja suoritemäärät ovat kasvaneet, ei yksin siksi, että Orivesi on tullut palvelujen piiriin, vaan myös siksi, että palvelutarve on kasvanut myös Tampereen kaupungissa.

Hämmästelin arviointikertomuksessa mainintaa rekrytointiongelmista. Koulutamme Tampereen yliopistossa sosiaalityöntekijöitä, eli päteviä ammattilaisia valmistuu joka vuosi. Tilannetta on pyritty korjaamaan palkkausta korottamalla, mutta onko palkankorotus ollut riittävä? Vai onko vika muissa työolosuhdetekijöissä, kuten liian suuressa työmäärässä?

Asiakastyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden kokemus on myös, että lastensuojelussa ja aikuissosiaalityössä prosessit sekoittuvat liikaa. Kaiken kaikkiaan lastensuojelun suhteellinen asema näyttää heikentyneen viime vuosina.

Toimeentulotuensaajien joukko on myös lisääntynyt korkean työttömyyden myötä. Tilinpäätösasiakirjojen liitteenä olevan sosiaaliasiamiehen raportin mukaan toimeentulotukihakemusten käsittelyaikojen ylitys on Tampereella ollut viime vuonna pisimmillään 9-10 arkipäivää. Käsittelyaikoja on lyhennetty lisäämällä kirjallista käsittelyä uudelleen, vaikka se oli jo välillä laskussa. Olemme edelleen jäljessä myös ehkäisevän toimeentulotuen valtakunnallisesta suosituksesta (3,3 %), vaikka tilanne on tältäkin osin parantunut viime vuosina, viime vuonna luku oli 2%.

Sairaanhoitopiirin hallituksen kokous ei olisi voinut sattua parempaan saumaan viime maanantaina. Päivää aikaisemmin oli nimittäin julkistettu sotea koskeva uusi linjaus. Sairaanhoitopiirin näkökulmasta uudistus on tervetullut, olkoonkin, että monet sen yksityiskohdat ovat vielä hämäränpeitossa. Viiteen erikoisvastuualueeseen eli Ervaan perustuvassa uudistuksessa korostuu erikoissairaanhoito, perussotepalvelujen jäädessä marginaaliin ainakin uudistuksen tässä vaiheessa. Muutokseen sisältyy paljon mahdollisuuksia: sujuvampia palveluja, nykyistä parempaa integraatiota erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä, mutta olen kyllä huolissani sosiaalipalveluista tässä kokonaisuudessa.

On totta, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rajapinnassa on monia yhteisiä alueita nimenomaan erityispalveluluissa mielenterveyskysymyksistä päihdepalveluihin, mutta etenkin perussosiaalipalvelut ovat oma kokonaisuutensa, joissa yhteys kuntien lähipalveluihin on turvattava jatkossakin. Erityisalakoulutuksessa esitetty rakenne tuo toivottavasti uuden rahoituskanavan myös erikoissosiaalityöntekijöiden koulutukseen.

Sote-ja kuntarakenneuudistuksen irrottaminen toisistaan näkyy nyt konkreettisesti paikallistasolla. Esimerkiksi Tampereen seudulla valmisteltu Elinvoimainen kaupunkiseutu-selvitystyö joutuu kokonaan uuteen valoon. Kun kunnanvaltuustot ottavat huhtikuussa kantaa selvitysmies Rauno Saaren luonnoksiin, tiedetään jo nyt ettei suunnittelua voida enää jatkaa näillä eväillä muuttuneessa tilanteessa. Erva-konsepti vetää mattoa alta varsinkin seutukaupunkivaihtoehdolta.  

Erva-alueiden myötä yli puolet Tampereen kaupunginkin budjetista siirtyisi kulkevaksi erikoisvastuualueen kautta. Muutos romuttaisi nykyisen tilaaja-tuottaja-mallin; kaupungista tulisi yksi tuottaja laajemmassa kokonaisuudessa. Mahdollisesti toimintamalli menisi uusiksi muiltakin osin: elämänkaarimalli ei olisi ehkä paras tapa jäsentää palveluita, pormestarijärjestelmäkin jouduttaisiin miettimään uudelleen, sillä nyt apulaispormestarit ovat nimenomaan tilaajalautakuntien vetäjiä. Huoli demokratian kaventumisesta on myös aiheellinen, suurten yksikköjen myötä päätöksenteko karkaa helposti kauemmaksi.

Sairaanhoitopiirin johto ja Tampereen kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat viikko sitten yhteisen pöydän ympärillä. Taloustaantuma pakottaa kuntapäättäjiä menokehityksen kriittiseen tarkasteluun. Käyttötalousmenojen ohella myös tulevat investoinnit olivat keskusteluissa mukana.

Kun istun kahdella tuolilla yhtäältä kaupunginhallituksessa ja toisaalta PSHP:n hallituksessa, on melko rasittavaa kuulla jatkuvaa valitusta erikoissairaanhoidon kustannusten kasvusta. Niin kauan kun kuntien tilaukset ovat alimitoitettuja, on budjetin ylityksiäkin luvassa. Tunnusluvut osoittavat selkeästi, että tarjous on ollut linjassa toteuman kanssa. Niin kauan, kun erikoissairaanhoidon jonossa on kuntalaisia, jotka eivät pääse asianmukaiseen hoitoon, ei ole perusteita säästöihinkään. Esimerkiksi tuoreen Potilasasiamiehen kertomuksen mukaan kuntalaiset kokevat, etteivät he saa riittävässä määrin lähetteitä erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.

Olen seurannut sivusta ns. Kainuun mallin toimivuutta käytännössä. Palveluja saa paremmin kuin aikaisemmin, mutta vuodeosastohoitoa tarvitseva saattaa joutua hoitoon pitäjän toiseen laitaan kymmenien kilometrien päähän. Viikonloppuisin keskussairaalassa päivystävät keikkalääkärit.  Palveluja saa kotiin, jos koti muuttaa taajamaan, perukoille ei kotipalvelua voida järjestää. Erikoislääkärin vastaanotolle pääset, jos onnistut pääsemään omalääkärille ja saat lähetteen. Palveluseteleitä on tarjolla, mutta niissä säästetään, vaikka ne saattaisivat estää suuremman hoidon tarpeen.