Luottamushenkilön lauantaiaamun unet keskeytyvät aivojen alkaessa raksuttaa puheenjohtajan ”linjapuhetta” ensi viikonvaihteen Setlementtipäiville, jotka pidetään Tampereella. Tehtävä on mukavan haastava, olenhan ollut kymmenisen vuotta jo liiton hallinnossa. Otan ainakin kantaa liikkeen ja kirkon suhteeseen, jonka toivoisin olevan nykyistä kiinteämpi: tämä liike ei paukuttele ovia piispojen kannanotoille!
Myös monet äänestäjät miettivät kansanedustajaehdokkaiden suhdetta kirkkoon. Valitettavasti vain harvat Vihreät ehdokkaat profiloituvat positiivisesti suhteessa kirkkoon. Onneksi listoilta löytyy sentään julkikristittyjä, kuten Heikki Hiilamo, Jukka Relander ja Tuija Brax.
Kun meille alkoi tulla kotiin tiedusteluja mahdollisesta kirkkomyönteisestä ehdokkaasta, kysäisin omalta ehdokkaaltani Maija Kajanilta, mitä hän ajattelee kirkon asioista. Minulle olennaista on, että ehdokkaani ei suhtaudu kielteisesti Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, vaan kirjoittaa (lainaus sähköpostista Maijan luvalla):
”Kirkkokysymyksistäsi olen sitä mieltä, että kirkon verotusoikeutta vastaan minulla ei ole mitään. Jokainen joka ei halua jostain syystä kuulua kirkkoon, voi siitä erota. Huono puoli siinä on, että silloin tärkeään kirkon diakoniatyöhön tulee vähemmän rahaa. Arvostan monia kirkon toimintamuotoja paljon, osa niistä tosin on sellaisia, että hävettää vallan, että kunnat ja valtio eivät pysty niitä asioita hoitamaan. Kun eivät pysty, on hienoa, että kirkko osallistuu.Ymmärtääkseni uskonnonopetus on nyt varsin hyvissä kantimissa, se on paljolti kulttuuriperintömme opettamista ilman tunnustuksellisuutta. Opitaan myös muista uskonnoista ja monista muista maailmankatsomukseen liittyvistä asioista.”
Uskon ja kirkon kysymykset eivät ole vain yhden puolueen erityisoikeus. Diakonian uranuurtaja Otto Aarnisalo vertasi jo 1900 -luvun alussa ajatusta kristillisestä puolueesta tilanteeseen, jos joku perustaisi ”kristillisen makkarakaupan” ja joku ostaisi sieltä pilaantunutta makkaraa. Sitten Kristus saisi häpeän niistä pilaantuneista makkaroista. Kirkkoherra Ali Kulhia, jolta tarkistin tämän viitteen, totesi, että Aarnisalon pointtina oli luterilaisen regimenttiopin mukaisesti pitää selvät maalliset ja järjellä käsiteltävät asiat erillään hengellisistä asioista.
***
Kun reilut viikko sitten seurasin Ylen vaalipaneelia Raatihuoneella, asetelma tuntui olevan ”pappa vastaan nuoret”. Alle viisikymppisen Timo Soinin rehevä olemus ja kansanomaiset sutkaukset saavat hänet vaikuttamaan varttuneemmalta edustajalta ja kokeneemmalta vaikuttajalta kuin onkaan. Nuorten puheenjohtajien akateeminen virkamieskieli on omiaan synnyttämään aneemisen vaikutelman. Välillä toivoisi, että Kiviniemi löisi emännän nyrkkiään pöytään ja Katainen heristäisi sormeaan Soinille, mutta sitä he eivät tietysti voi asemansa vuoksi tehdä. Asema sitoo, tiedän sen omasta kokemusta kunnallispolitiikan puolelta.