Hervanta ei ole Rinkeby

Lähiöt ovat nousseet jälleen julkiseen keskusteluun. Keskusteluun asuinalueiden eriytymisestä, segregaatiosta sekoittuvat puheet nuorten rikollisuudesta ja jengiytymisestä erityisesti suhteessa maahanmuuttajiin. Tarkoitushakuisesti väitetään Suomen olevan ”Ruotsin tiellä”.

Väittelin yhteiskuntatieteiden tohtoriksi lähiöaiheisella väitöskirjallani vuonna 1999.  Väitöstutkimukseni ”Sokeripala metsän keskellä -Lähiö sanomalehden konstruktiona” käsitteli Helsingin Sanomien lähiökirjoittelua vuosina 1955–1993. Empiirisen analyysin perusteella väitin, että lähiö oli viimeiset kolmekymmentä vuotta kuvattu ongelmakeskeisesti Hesarin kirjoittelussa. Kun vielä 1950–1960-lukujen taitteessa lähiöt olivat näyttäytyneet modernin, kaupunkimaisen elämäntavan lupauksena, uutena, uljaana ”asumalähiönä”, tuli lähiöistä 1960-luvun lopulta lähtien ongelma niin fyysisenä, sosiaalisena kuin toiminnallisenakin ympäristönä. Sanomalehti rakensi lähiön rumasti rakennetuksi, köyhäksi ja toiminnallisesti virikkeettömäksi asuinalueeksi. Lähiö edusti kulttuurisesti toiseutta ja marginalisaatiota: asuinalueet voivat syrjäytyä siinä missä yksilötkin!

Lamavuodet toivat suomalaiseen julkiseen keskusteluun amerikkalaisvaikutteisen puheen ”alaluokasta”, ”köyhyyskulttuurista”, ”kaupunkiköyhälistöstä” tai ”urbaaneista slummeista”, se tarjosi kyllä ongelmille osoitteita ja leimasi niissä asuvat ihmiset, mutta ei auttanut heitä. Köyhistä, päihteidenkäyttäjistä, mielenterveysongelmaisista, pitkäaikaistyöttömistä ja toimeentulotukiasiakkaista näytti tulevan vähintäänkin kanssasyyllisiä tilanteeseensa. Syyllistettyjen listaan voisi lisätä myös maahanmuuttajat. Väitöskirjani valmistumisen aikoihin julkinen keskustelu lähiöiden maahanmuuttajaväestöstä oli vasta alkamassa, eikä se siten noussut kirjoittelussa esille.

Olen tutkinut Tampereen Hervantaakin. Se ei ole Rinkeby, vaikka onkin yli 20 000 asukkaan monikulttuurinen lähiö. Hervannan tytärkaupunki leimautui jo alkuvuosina 1970-luvulla, minkä seurauksena siellä monipuolistettiin asuntorakentamista, kehitettiin palveluja ja lisättiin viranomaisyhteistyötä. Hervannassa toteutettu yhdyskuntatyö muistetaan vieläkin. Seurakunnat ja järjestöt ovat olleet tärkeitä sillanrakentajia alueella, yhtenä esimerkkinä kansainvälisen naisten kohtaamispaikan Naistarin toiminta. Kun Kela, työvoimatoimisto ja sosiaalitoimisto lähtivät Hervannasta, asukkaat kirjelmöivät siitä kaupungille, mutta vahinko oli jo tapahtunut Tulevaisuudessa ratikka tulee helpottamaan liikkumista keskustaan, mutta alueen sisällä jalkautuvan työotteen merkitys ei ole vähentynyt. Keskusteluyhteyttä alueen asukkaisiin on ylläpidettävä, kansalaisjournalismia kehitettävä ja tutkimusta edistettävä.

Uskallan väittää, että Suomessa on onnistuttu pitkälle välttämään kaupunginosien välinen eriytyminen ja ongelmien kasautuminen. Suurissa kaupungeissa sosiaalinen asuntotuotanto keskittyy kyllä edelleen lähiöihin ja maahanmuuttajaväestö niihin, mutta ongelmia ei poisteta vastustamalla sosiaalista asuntotuotantoa ja maahanmuuttajia, päinvastoin. Turkulainen kollega Jarkko Rasinkangas on muistuttanut, että tehokkainta segregaation ennaltaehkäisyä on lähiöiden maahanmuuttajakeskittymien pitäminen vetovoimaisina myös kantaväestön näkökulmasta. Tämä toteutuu lähiöiden rakennuskantaa perusparantamalla, palveluja ja hyviä liikenneyhteyksiä kehittämällä. Kunnallisten vuokra-asuntojen uudis- ja täydennysrakentamisessa sosiaalista sekoittamisella ja asuntojen jakopolitiikalla voidaan myös torjua sosiaalisia ongelmia.  Lähiöissä on ongelmia, mutta ongelma ne eivät ole, ellei niiden anneta muuttua sellaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


kaksi + = 10

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>