Rantaväylän tunnelista ja muista ajankohtaisista asioista

Viime maanantain kaupunginhallituksen suunnittelujaoston esityslistalla oli Näsinkallion eritasoliittymä. Asia tuli sen verran puskista sujallekin, että se pöytäsi asian kahdeksi viikoksi. Ajatus täydellisestä eritasoliittymästä on nostettu nyt keskusteluun, koska sitä ei ole käsitelty YVA-selvityksen yhteydessä. On harmillista, että vasta nyt herätään huomaamaan liikenteelliset haasteet keskustan länsiosissa ja Särkänniemessä. Jälkiviisaasti voi todeta, että perusteellinen YVA-selvitys olisi pitänyt tehdä heti alkuunsa, eikä vasta valitusprosessin jälkeen.

Tunnelin vastustajien riemuksi Rantaväylän tunnelihanke viivästyy suunnitellusta aikataulusta. Kustannusten nousu puolella alkuperäisestä tekee asian eteenpäin viemisestä haastavan ei vain valtiovallan suuntaan, vaan myös kaupunginvaltuuston jatkokäsittelyssä. Valtuustoryhmät neuvottelevat kannoistaan tulevan viikon, ennen sujan ylimääräistä kokousta. Rantaväylän tunnelihankkeen parametrit ovat siinä määrin muuttunet taannoisesta valtuuston päätöksestä, että suja ei voi mielestäni ottaa kantaa asiaan, ennen kuin uudesta sopimuksesta, kustannusarviosta ja kustannusten jaosta on neuvoteltu valtiovallan kanssa. Valtuustohan on sitoutunut kolmannekseen kustannuksista, ei enempään. Näyttää siltä, että rahoituspäätös siirtyy seuraavalle hallituskaudelle. Mikä moka!

Tähän viikkoon on mahtunut monenlaista menoa ja meininkiä, vaikka alkuviikko menikin tautia potiessa. Tarkoitukseni oli käydä viemässä kaupungin 50-vuotissyntymäpäivätervehdys pormestarin kanssa Hanna Tainiolle. Onneksi Marjatta Stenius pääsi paikalle. Hanna toi aikoinaan kaupungin tervehdyksen meidän 100-vuotisjuhiimme. Mutta jo tiistai-iltana istuimme Hannan kanssa Suomen Tietokirjailijoiden Pirkanmaan alueen paneelissa keskustelemassa kirjallisuuden tulevaisuudesta, mukana oli myös kansanedustaja Arto Satonen. Yleisön joukossa oli varmasti meitä asiantuntevampaa väkeä, mutta ystävällisesti he meihin poliitikkoihin suhtautuivat. Itselleni tilaisuus oli myös heräte pyrkiä Tietokirjailijoiden jäseneksi. olenhan julkaissut sekä monografioita että toimittanut tieteellisiä teoksia. Torstai-iltana olin pitkästä aikaa Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa, kokous taitaa olla viimeisiäni, koska en enää asettunut ehdolle seurakuntavaaleissa. Kokouksen jälkeen kävimme Paulin kanssa katsomassa Komediateatterin kepeän ja hauskan ”Lekaa ja leivoksia”. Tuija Vuolle on ihanan muuntautumiskykyinen näyttelijä, mutta hienoa työtä teki myös Irmeli Hirvonen. Ehkä esityksen hauskuus oli siinä, että kaksi ikääntyvää naista eivät olleetkaan mitään normimummokansalaisia, vaan reippaita norminrikkoja, olipa kyse sitten rahasta tai rakkaudesta.

Tuomas ja Pauli starttasivat varhain anoppilaan, Vilja on kavereidensa luona Jyväskylässä ja alkaa huomenna pakata tavaroitaan Italiaan lähtöään varten, perheenäidin tehtäväksi jää pestä vinot pinot pyykkejä. Siivota en aio. Kypsyin viime keväänä työtaakkaani ja palkkasin hyvän siivoojan. Cliinexin Juhani laittaa huushollin järjestykseen joka toinen viikko. Niinpä saan tehdä viikonloppuna tekemättömiä töitä, lukea kaikessa rauhassa väitöskirjaohjattavani artikkeleita maanantaista ohjausta varten ja nauttia yksinolosta.

Johtosäännöistä ja viikon juhlatilanteista

Kaupunginvaltuusto keskusteli keskiviikkona mm. Jari Heinosen palveluverkkoa koskevasta valtuustoaloitteesta. Heinonen oli tehnyt aloitteensa tammikuussa, jolloin keskustelu asiasta kävi vielä kuumana, mutta vastaus aloitteeseen tuli vasta nyt kuukausien – ja päätösten – jälkeen. Asia on edelleen tärkeä, siksi menin minäkin käyttämään asiasta puheenvuoron pulpettiini. Totesin, että olen asiasta kantani aikoinaan vahvasti ilmaissut, mutta kun päätökset on tehty, keskityn menettelytapoihin.

Kuten blogissani (9.12.2009) kirjoitin, sosiaaliasemien tilat oli jo vuokrattu ja henkilöstöjärjestelyihin ryhdytty ennen luottamushenkilötason päätöksiä. Tässä näkyi ensinnäkin tilaaja-tuottajamallin sekavuus. Tuotantopuoli keskitti jo omilla päätöksillään sosiaalityön organisaatiota ennen kuin tilaajalautakunta ehti käsitellä palveluverkkoa. Tiltun ohella toinen opetus on se, ettei valtuuston pidä delegoida tämän mittaluokan asioita virkamiehille.

Päätöksenteossa on vedottu taannoisiin kaupunginhallituksen suunnittelujaoston linjauksiin, päätöksiähän ne eivät ole. Diashow sujan kokouksessa ja kikkailu lähi- ja aluepalvelujen käsitteellisellä erolla ei voi olla tulevia päätöksiä linjaava kanta. Kaupunginvaltuusto ei päässyt ratkaisemaan palveluverkkokysymystä, koska valmistelijoiden tulkinnan mukaan johtosäännöt eivät sitä mahdollistaneet. Kolmas opetus: ylimmän päätöksentekoelimen sulkeminen koko kaupunkia koskevista ratkaisuista on vakava puute johtosäännöissä. Johtosääntöjä on siis korjattava. Samoilla linjoilla oli myös esimerkiksi ryhmyrimme Olli-Poika Parviainen, joka puhui vielä laajemmin demokratiakäsityksestä ja johtosääntöjen uusimiseen liittyvästä problematiikasta

Tähän asti olemme samaa mieltä Jari Heinosen kanssa. Mutta kun Jari esitti lisäpontta pykälään johtosääntöjen uudistamiseksi, jo pomppasi. Jarin pitäisi olla ryhmänsä johtajana perillä siitä, että valtuustoryhmien kesken vallitsee jo tällä hetkellä yksimielisyys johtosääntöjen tarkistamisen tarpeesta. Minusta prosessissa olevasta asiasta ei kenenkään yksitäisen valtuutetun pitäisi ottaa pisteitä itselleen. Ponsiehdotus hävisikin selvin luvuin.

Kun Jukka Gustafsson alkoi taivastella tehtyjä palveluverkon keskittämisratkaisuja, en malttanut olla sanomatta hänelle, että juuri hänen ryhmänsähän oli toinen keskittämisen kannalla ollut ryhmä. Kuten blogissani kirjoitin helmikuussa (17.2.): ”Lautakunta on päätöksensä tehnyt, kokoomus-demari- koalitio voitti selvin luvuin.” Vihreät ja vasemmistoliitto vastustivat soteasemien alasajoa.

Tällä viikolla on ollut tilaisuus istua merkittävien henkilöiden seurassa. Piispainkokouksen vastaanotolla oli tilaisuus keskustella pöytäseurueeni arkkipiispa Kari Mäkisen ja piispa Irja Askolan kanssa. Irja Askolan tunnemmekin Paulin kanssa SKY:n ajoilta, hämmästyttävää, että hän vielä muisti meidät vanhat skyläiset. Osoittautui, että myös arkkipiispalla oli SKY-tausta.

Eilen meillä oli Särkänniemessä juhlatilaisuus kamarineuvos Olavi Joenpolven arvonimen johdosta. Tasavallan Presidentin myöntämä arvonimi on tätä ennen myönnetty vain kahdelle tamperelaiselle, Laila Halmeelle ja Matti Parjaselle.

Pietarista messuun ja kaupunginhallitukseen

Osallistuimme pormestarin kanssa viime viikon lopulla Pietarissa Helsinki-keskuksen toimitilojen avajaisiin ja seminaariin, jossa käsiteltiin Pietaria suomalaisten yritysten toimintaympäristönä. Sillä aikaa, kun pormestari oli muiden kaupunkien johtajien kanssa tapaamassa kuvernööriä, ehdimme muun seurueen kanssa piipahtaa pikaisesti Eremitaasissa ja Iisakin kirkossa. Matkalle saimme kuulla, että Aamulehden verkkosivuilla oli käyty keskustelua matkan hinnasta ja tarpeellisuudesta. Kun olemme päättäneet, ettei valtuusto tee tällä kaudella perinteistä ulkomaille suuntautunutta opintomatkaansa, on aivan perusteltua, että luottamushenkilöt osallistuvat pienemmillä kokoonpanoilla tilaisuuksiin myös ulkomailla. Olemme pormestarin kanssa osallistuneet hyvin harkiten matkoille. Tulevalla viikollakin jäämme pois kaksipäiväisestä kuusikkokaupunkien puheenjohtajistojen tapaamisesta Espoossa työ- ja edustustehtäviemme vuoksi. Tarkoituksenani oli lähteä käymään keskiviikkoaamun kokouksessa, mutta kuultuani, että tilaisuuteen osallistuu pormestarin ja varapuheenjohtajien kanssa myös kaupunginvaltuutettu, hejan varapj. Irja Tulonen, päätin jättää tilaisuuden väliin, ettei meiltä olisi yliedustusta.

Huomisessa kaupunginhallituksessa on esillä neljän palvelulinjan ylilääkärin viran perustaminen erikoissairaanhoidon tuotantoalueelle. Erikoissairaanhoidon johtokunta on yksimielisesti esittänyt, että pääsyvaatimuksena voisi olla erikoislääkärin tutkinnon ohella myös terveystieteiden ylempi korkeakoulututkinto. Tästä syystä kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta viime maanantaina. Kun päätösesityksessä vedotaan jälleen kerran suunnittelujaoston linjauksiin, huomautin viime kokouksessa, ettei suja muistaakseni ole tehnyt linjauksia virkojen, vaan ainoastaan prosessien suhteen. Kiinnostavaa nähdä, mille kannalle kh huomenna asettuu, onhan tämä taas asia, joka ylittää poliittiset ryhmärajat, mutta jää nähtäväksi, ylittääkö se myös hoitaja-lääkärikoulukuntien rajat.

Tänään saimme ensimmäisen naispiispan, kun Irja Askola vihittiin Helsingin piispaksi. Hänen saarnansa kolme teemaa: armo, luottamus ja kohtuus osuivat ja upposivat ainakin meikäläiseen. Minulla on ilo ja kunnia tavata Irja -piispa ja muut piispainkokouksen osanottajat Raatihuoneella tulevalla viikolla.

Opettajani ja pitkäaikainen kollegani Seija oli kutsunut minut tänä iltana Tuomasmessuun tekstinlukijaksi. Aleksanterin kirkko oli täynnä väkeä, paljon nuoria ja nuoria aikuisia. Lämminhenkinen messu antoi levollisuutta ja virtaa tulevan viikon haasteisiin.

Siirtolapuutarhajuhlissa

Käväisin Paulin kanssa lauantai-iltana Litukan siirtolapuutarhajuhlassa päärynätieläisten järjestämässä Elovalot -tapahtumassa viemässä kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen. Piemenevässä illassa tuikkivat lyhdyt, puutarhapöydät notkuivat tarjoilujen painosta, pääsimme kurkkaamaan vanhojen maahanmuuttajatuttaviemme mökkiin, Jussin mökin pihapiiriin  ja Eijan satumetsään. Mutta pakko oli lähteä kesken mukavan illan kotiin saunomaan, kun kylmä alkoi kangistaa jäseniä.

”Hyvät Elovalot -tapahtuman osanottajat, siirtolapuutarhalaiset ja muut juhlavieraat!

Minulla on ilo ja kunnia tuoda kaupungin tervehdys tilaisuuteenne. Heti alkuunsa minun on tunnustettava eräs nuoruuden hairahdus, joka on raskaasti painanut mieltäni. Kun muutin Tampereelle tasan 30 vuotta sitten, asetuimme Paulin kanssa asumaan Tammelaan. Eräänä iltana nuoripari tarvitsi Tammelan torilta ostamiensa kurkkujen säilöntään viinimarjapensaan lehtiä. Hiiviskelimme Litukkaan ja keräsimme aidan raosta melkoisen kasan. Anteeksi ja kiitos, kurkkusäilykkeistä tuli makoisia!

Siirtolapuutarha-aatteen tausta on varmasti monille teille tuttu, mutta ehkä on hyvä muistaa, että siirtolapuutarha-aate on hyvin urbaani ilmiö. Ensimmäiset siirtolapuutarhat perustettiin 1800-luvulla Saksassa, jossa luostarit, kaupungit ja tehtaat järjestivät maatilkkuja työläisille. Taustalla oli tietysti teollistumisen mukanaan tuomat sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat, joihin siirtolapuutarhatoiminnalla pyrittiin vaikuttamaan. Maatilkuilla perhe viljeli leivän jatketta ruokapöytään ja vietti yhteistä aikaa raittiissa ilmassa. Myös hyödyllisen ja kehittävän vapaa-ajantoiminnan järjestäminen lapsille ja nuorille koettiin tärkeäksi. Myöhemmin siirtolapuutarhaviljelystä tuli ensisijaisesti virkistyksen, ei ravinnon lähde.

Suomeen siirtolapuutarhatoiminta levisi joko suoraan Saksasta tai Tanskan ja Ruotsin kautta 1900-luvun alussa. Ehkei ole suuri yllätys, että ensimmäisten siirtolapuutarhojen joukossa oli teolliseen Tampereen kaupunkiin v. 1916 perustettu Hatanpään siirtolapuutarha, joka siirrettiin rakentamisen tieltä 1970-luvulla Niihamaan.

Tämä Litukan siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1922 ja se onkin yksi Suomen vanhimmista siirtolapuutarha-alueista. Kiinnostavaa on että siirtolapuutarha perustettiin Tampereen kaupungin lastensuojelulautakunnan toimesta. Hankkeen takana oli opettaja Otto Sillantie, joka oli vakuuttunut puutarhanhoidon hyvää tekevistä vaikutuksista. Ensimmäiset viljelijät Litukkaan valittiin lasten lukumäärän mukaan.

Kekkosentie jakoi alueen kolmeen osaan 1980-luvun lopulla. Tien alle jäi 14 mökkiä sekä komea juhla-aukio. Hyvitykseksi menetetystä alueesta kaupunki laajensi siirtolapuutarha-aluetta Kekkosentien pohjoispuolella. Tämän uuden alueen rakentaminen alkoi 1995 ja laajennuksen jälkeen Litukassa on reilut 200 siirtolapuutarhapalstaa.

Siirtolapuutarhaliike on kokenut olemassaolonsa aikana monta aaltoa. Viljelyn merkitys ravinnontuottajana on vaihdellut eri aikoina, mutta erityisen suuri merkitys sillä oli 30-luvun laman ja 2. maailmansodan jälkeisen elintarvikepulan aikana. Yleisen vaurastumisen myötä on korostunut siirtolapuutarhojen merkitys virkistyksen, lomanvieton ja sosiaalisen kanssakäymisen kannalta. Viime vuosikymmeninä siirtolapuutarhatoiminnassa on korostunut ekologinen ajattelu ja mm. halu varmistua ravinnon tuotantotavoista.

Ekologinen ajattelu näkyy täällä Litukassa siinäkin, että täällä ollaan kuulemma siirtymässä kuivakäymälöihin, Litukka on ikään kuin koekaniinina uusille ekokäymäläratkaisuille yhteistyöhankkeessa Tampereen ammattikorkeakoulun Environmental Engineering -yksikön kanssa. Tämä kuulostaa hienolta!

Hyvät Elovalot -tapahtuman osanottajat.

Siirtolapuutarhatoiminnan merkitys ei ole selvästikään häviämässä, päinvastoin. Olen vakuuttunut, että Tampereen kaupunki ymmärtää siirtolapuutarhojen merkityksen kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta, tuovathan siirtolapuutarhat kaupunkimaiseen maisemaan ja toiminnallisuuteen kaivattua vaihtelua. Olen kuullut, että kaupungin maanvuokrasopimuksen uudelleen neuvottelut ovat vuonna 2011, siis jo ensi vuonna. Tampereen kaupungilla ei ole tarvetta muuttaa nykyistä linjaansa siirtolapuutarhojen suhteen, vastasi apulaispormestari Timo Hanhilahti tänään tiedusteluuni. Olette ehkä jo tietoisia siitä, että TAMK suunnittelee siirtolapuutarhan viereiselle pysäköintialueelle opiskelija-asuntoja ja pysäköintitaloa. Asiaa ei kuitenkaan ole käsitelty toistaiseksi missään päätöksentekoportaassa.

Siirtolapuutarha yhdistää kiinnostavalla tavalla kaupungin ja maaseudun, kulttuurin ja luonnon. Elokuun pimenevinä iltoina syttyvät valot: lyhdyt, tuikut ja katuvalot. Rannikon asukkailla on oma Venetsialais-perinteensä, meillä sisämaan ihmisillä omamme. Elonkorjuu palstoilta kokoaa kesän purkkeihin ja purnukoihin. Syksyyn on hyvä käydä tällaisen hellekesän jälkeen täynnä auringon energiaa. Näillä sanoilla julistan Elovalot -tapahtuman avatuksi ja toivotan Päärynätien palstalaisille, muille järjestelyissä mukana olleille, kaikille litukkalaisille ja muille mukanaolijoille hauskaa iltaa!”

Lähteet:

 

http://www.siirtolapuutarhaliitto.fi/sspl.html

 

http://www.uta.fi/koskivoimaa/arki/1918-40/siirtolsapuutarhaliike.htm

Puhe Tampereen yliopiston 50-vuotisjuhlavastaanotolla

Arvoisa kansleri, rehtori, yliopistolaiset, Tampereen yliopiston ystävät, alumnit, hyvät kutsuvieraat. Minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleiksi Tampereen Raatihuoneelle Tampereen yliopiston 50-vuotisen toiminnan kunniaksi järjestetylle juhlavastaanotolle.

Ladies and Gentlemen, my name is Irene Roivainen. I´m the Chair of the City Council and also a member of the university community. On behalf of the City of Tampere, I have great pleasure in welcoming you all to this reception at the Old City Hall. The city of Tampere was founded 231 years ago and the Old City Hall was built one hundred and eleven years later in 1890.

Tampereen yliopisto täyttää tänä vuonna sekä 85 vuotta että 50 vuotta. Yhteiskunnallinen korkeakoulu perustettiin 85 vuotta sitten ja viisikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun opinahjo siirrettiin Helsingistä Tampereelle syksyllä 1960. Viidessäkymmenessä vuodessa on alle tuhannen opiskelijan, 10 professorin ja 13 muun vakituisen opettajan YK:sta tai YKK:sta kehittynyt runsaan 15 000 tutkinto-opiskelijan, parin sadan professorin ja yhteensä parintuhannen opetus- ja muun henkilöstön yhteisöksi.

Kuten voimme lukea uunituoreesta Pertti Haapalan ja Mervi Kaarnisen toimittamasta juhlajulkaisusta Yhteiskunnallisen korkeakoulun, Tampereen yliopiston edeltäjän taustalla oli aatteellinen kannatusyhdistys, jonka intressinä oli työläis- ja maalaisnuorten valistaminen yhteiskuntatieteisiin nojautuen. Toinen mullistava ajatus oli, että akateemiseen opetukseen saivat osallistua muutkin kuin ylioppilaat.

The organisation at the background of the predecessor of the University of Tampere was an ideological association, with the aim of providing enlightenment to young people coming from a worker or rural background. This enlightenment was to be based on social sciences. The second revolutionary principle was that academic teaching should be open even to those who had not taken the matriculation exam.

Tämä YKK:n erityisluonne teki siitä poikkeavan tapauksen akateemisen eliitin silmissä. Tampereelle nämä taustaoletukset sen sijaan sopivat hyvin. Olihan Tampere kaupunki, joka oli koko historiansa ajan hengittänyt ulospäin. Tehdaskaupunki ja ympäröivä maaseutu tarvitsivat opiskelupaikkoja kasvavalle nuorisolle.

Tampere on kaupunki, johon modernin lumo on aina iskenyt täydellä voimalla. Elina Martikaisen tuoreessa Yrjö Silo -elämänkerrassa yliopiston tuloa verrataan rautatien tuloon 1800-luvun lopulla. Molemmat olivat edistyksen vetureita. Tampereella riitti kunnianhimoa ja ennakkoluulottomuutta: Suomen ensimmäisiä piti olla, kuten jäähalli, tai Pohjoismaiden korkeinta, kuten Näsinneula. Tai vähintäänkin Turkua edellä. Korkeakoulu oli yksi aikakauden suurhankkeista, johon kaupunki sitoutui investoinneillaan. Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan kunnat panostivat reilusti yliopistoonsa. 1960-luvun alussa yli neljännes korkeakoulun menoista maksettiin Tampereen ja ympäristökuntien avustuksella.

Tampereen tahtotila oli kova saada korkeakoulu kaupunkiin: varsinaista päätöstä edelsi ”akateemisen infrastruktuurin” rakentaminen – korkeakouluyhdistyksen, tieteellisen kirjaston ja kesäyliopiston perustaminen kaupunkiin. Valtion, kaupungin ja ympäristökuntien tuki mahdollisti YKK:n kehittymisen: viidessä vuodessa opiskelijamäärä viisinkertaistui, perustettiin uusia tiedekuntia ja keväällä 1966 YKK:sta tuli Tampereen yliopisto.

Kaupunki sitoutui ja sitoutti. Se istutti omat miehensä korkeakoulun päätöksentekoelimiin. Siinä missä Helsingin aikoina oli tarvittu vain yksi jäsen edustamaan kaupunkia, tarvittiin Tampereella neljä: kaksi akselin molemmista päistä.

Tampereen yliopisto säilyi yksityisenä vuoteen 1974 saakka. Valtiollistumisen myötä taloudellinen turvallisuus lisääntyi, mutta kaupungin rooli rahoittajana pieneni. Vaikka ratkaisu oli kaupungin ja maakunnan kannalta taloudellinen helpotus, merkitsi se samalla omaisuuden siirtymistä valtiolle.

Kaupungin ja yliopiston välit kärjistyivät opiskelijaliikkeen aktivoitumisen myötä. Käännekohta oli julkisuustaistelu, jossa yliopistolaiset torjuivat kaupungin aikeet siirtää yliopisto Hervantaan. Samoihin aikoihin opiskelijalehti Aviisi moitiskeli kaupunginjohtajia ja kaiveli heidän möhläyksiään. Yritykset laittoivat Aviisin ilmoitusboikottiin ja kaupunki lopetti tilaukset. Virkamiehet kuulemma kävivät ostamassa keskustorin kioskista Aviisin irtonumerot loppuun samana päivänä kun lehti ilmestyi.

The university of Tampere remained private until 1974. Becoming a state university made its economy more stable, while the role of the city as a financier decreased. The relations between the city and the university became somewhat hostile with the increasing activity of the student movement. The turning point was a publicity battle during which the University overturned the City’s intentions to relocate the University to Hervanta.

Tampereen yliopistolla on ollut alusta lähtien tärkeä rooli kaupungin elinkeinorakenteen monipuolistajana. Sen merkitys kasvoi ratkaisevaksi suurteollisuuden rakennemuutoksessa. Yliopistolla on ollut ja on edelleen tärkeä tehtävä kouluttaa ammattilaisia ja virkamiehiä kehittyvään maakuntaan.

Kaupungilla on ollut keskeinen rooli yliopiston tukijana myös valtiollistamisen jälkeen. Kuten rehtorina ja kanslerina toiminut professori emeritus Jorma Sipilä toteaa juhlajulkaisussa: esimerkiksi kiinteistökysymyksissä on toimittu hyvässä yhteistyössä ja kaupunki on myös rahoittanut tieteellisiä ohjelmia ja lahjoitusprofessuureja.

Kun yliopisto siirtyi valtion huostaan, siirryttiin Matti Parjasta lainatakseni: ”köyhyydestä orjuuteen”. Ympyrä sulkeutui, kun Tampereen yliopisto muuttui tämän vuoden alusta julkisoikeudelliseksi yhteisöksi. Parjanen epäilee tuoreessa Aikalaisessa, että nyt taidetaan taas siirtyä orjuudesta köyhyyteen. Toivon, ettei näin käy, vaan että Tampereella ja valtion suunnallakin ymmärretään jatkossakin tämän yliopiston merkitys.

Tampereen kaupungilla ymmärretään, että menestyksen salaisuudet ovat osaamisessa ja innovaatioissa. Olemme hyvin tietoisia siitä, ettei Tampereen kaupunki olisi Suomen vetovoimaisin kaupunki ilman Tampereen yliopistoa. Kaupunki puolestaan odottaa yliopistoilta merkittäviä tutkimustuloksia ja halua myös yliopistojen keskinäiseen yhteistyöhön. Kaupungin työllisyyden, taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää menestymistä kotimaisessa ja kasvavassa määrin myös kansainvälisessä kilpailussa. Kaupungin näkökulmasta tämä tarkoittaa kaupungin ja yliopistojen tiiviimpää yhteistyötä, minkä täytyy tarkoittaa myös aiempaa suurempia panostuksia yliopistotutkimukseen. Yhdessä meidän on vain löydettävä ne avainalueet, joilla uskomme olevan merkitystä tulevaisuuden Tampereen ja tulevaisuuden yliopiston menestykselle.

We are indeed conscious of the fact that without the University of Tampere, the City of Tampere would not be the city with the highest attraction power in Finland. Despite the competitive edge created by technological and biotechnological innovation, the city administration itself needs many new skills to improve its activity. The University could be a partner in this as well. In fact, fostering social innovation might also be the best way to look after the heritage of the former Civic College.

Tampere on viime vuosina keskittänyt tukeansa paljolti hankkeisiin, joilla paranamme kansainvälistä kilpailukykyämme innovaatioiden tuottamisessa ja kaupallistamisessa tekniikan ja biotieteiden alueilla. Yhteiskunnallinen tilanne ja Tampereen kaupungin omat välittömät tarpeet puhuvat kuitenkin sen puolesta, että jatkossa kaupungin on kehitettävä yhdessä yliopiston kanssa myös hankkeita, jotka tukevat kaupungin toimintamallin muutosprosessia ja parantavat osaamistamme kunnallisen palvelutuotannon järjestämisessä. Ehkäpä juuri sosiaalisten innovaatioiden rakentaminen vaalisi myös parhaiten Yhteiskunnallisen korkeakoulun henkeä ja perintöä.

Hyvät naiset ja herrat: vielä kerran tervetuloa. Nyt on aika nostaa malja Tampereen yliopiston menestykselle!