O tempora, o mores – oi aikoja, oi tapoja!

”O tempora, o mores – oi aikoja, oi tapoja!”

Eilisillan valtuuston keskustelun voisi tiivistää näihin sanoihin. Valtuusto, joka on useaan kertaan selvin luvuin päättänyt Rantaväylän tunnelista, yrittää kaataa tehdyt päätökset kansanäänestysaloitteella. Onneksi enemmistö ymmärsi vastuunsa. Keskustelu oli vilkasta kautta linjan kaikista asioista, joten jouduimme jättämään puolen yön aikaan loput asiat pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Jo etukäteen oli selvää, että äänestys kansanäänestysaloitteesta muodostuisi tiukaksi. Päätin käyttää asiasta aloituspuheenvuoron, aivan samalla tavalla kuin olen tehnyt valtuuston strategian hyväksymisen yhteydessä, jolloin puheenjohtajana olen ”esitellyt” käsiteltävän asian. Kertasin valtuuston esityslistallekin kirjatut tunneliratkaisun vaiheet ja muistutin valtuustoa tehtyjen päätösten sitovuudesta. Tämäkös hermostutti demarit. Teinkö tahtomattani näkyväksi heidän lipsumisensa tehdyistä päätöksistä? Työjärjestys ei muka sallisi valtuuston puheenjohtajan käyttää tällaista puheenvuoroa. Olin varmistanut menettelytavan jo etukäteen päätösvalmistelupäällikkö Ritva Salismalta. Ei tule kuuloonkaan, että suostun kaupungin ylimpänä luottamushenkilönä seinäkoristeen rooliin, etenkään silloin kuin valtuustoinstituution arvovaltaa ollaan uhmaamassa linjattomilla päätösesityksillä.

Ensimmäistä kertaa kuluvana vuonna menin myös omaan pulpettiini käyttämään puheenvuoron valtuutettu Roivaisen positiosta. Korostin kansanäänestyksen arvokkuutta, jota ei pitäisi halventaa väärillä motiiveilla. Kyseessä ei ollut tunneliäänestys, vaan aloite kansanäänestyksestä. On väärin käyttää kansanäänestyskorttia tunnelin rakentamisen lykkäämiseksi tai muuttaa jo tehtyjä, sitovia sopimuksia. Pyrkimys kaataa jo selvin luvuin tehdyt päätökset on väärä. Valtuusto on instituutio, jonka tekemät linjaukset kestävät yli valtuustokausien: ne sitovat valtuutettuja ja valtuustoryhmiä. Oireellista olikin, että jotkut kansanäänestyksen kannattajat puhuivat paniikkijarrutuksesta. Pidin vääränä myös sitä, että kansanäänestys järjestettäisiin vain näön vuoksi, muka kansaa kuunnellen. Moraalitonta ja kallista.

Kyllä täytyy ihmetellä opposition takinkääntöä tässä asiassa. Ainoastaan vasemmistoliiton Sirkka-Liisa Virtanen ja Jari Heikkilä olivat suoraselkäisesti valtuuston aiempien linjausten takana. Demareiden ryhmäpäätös oli paljastava. Toki kaikissa ryhmissä on tunnelin puoltajia ja vastustajia, mutta tiukka ryhmäpäätös oli kyllä irtiotto aiemmista päätöksistä tunneliasiassa. Pekka Salmi sanoi suoraan, että demareilla ei ole ryhmänä kantaa tunneliin. Ihmettelen tätä kaikkien niiden päätösten jälkeen, joissa demaritkin ovat olleet mukana. Puhuiko tässä todellakin valtuuston toiseksi suurimman ryhmän puheenjohtaja? Perussuomalaisilta olisin ymmärtänyt uutena ryhmänä tuollaista puhetta. Oppositioasemassa voi keskittyä äänestäjien kosiskeluun ja jättää vastuun kantamisen muille, mutta jossain tulee raja vastaan vastuuttomuudessakin. Perttu Pesän kysymys, voiko demareihin luottaa enää muissakaan isoissa asioissa oli mitä aiheellisin.

Nyt voi huokaista pariksi päiväksi näistä harrastuksista. Myös edustaminen käy voimille, vaikka hauskaa onkin. Kaupungin puheenvuoro Kaupunkilehtien liiton 50-vuotsijuhlissa viime lauantaina, Finlaysonin Palatsin 110-vuotisjuhlissa maanantaina, paneelikeskustelu Tampereen Historiallisessa seurassa tiistaina ja keskiviikkoaamuna TeSo -seminaarissa.

O tempora, o mores – oi aikoja, oi tapoja!

Demarit jaksavat yllättää

Johan pomppasi: demarit esittivät kaupunginhallituksessa, että aloitteeseen kansanäänestyksestä Rantaväylän tunnelin rakentamista vastaan annettu vastaus palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Vasemmistoliitto sen sijaan oli päätösesityksen takana, eli että kansanäänestystä ei toimiteta. Demareiden ryhmänjohtaja Salmi ei ollut kokouksessa, joten ei ole varmuutta, millä kannalla koko ryhmä on. Anneli Kivistön kannan tiesin toki entuudestaan, Atanas Aleksovskin kantakin oli arvattava, mutta että Hanna Tainio pitkänlinjan vastuunkantajana lähtee moiseen mukaan, on jo silkkaa mediapeliä ja irtopisteiden keruuta. Ja sitten sitä muka ollaan valtuustosopimusta tekemässä.

Mielestäni kansanäänestysadressi on pahasti myöhässä. Asiasta on päätetty valtuustossa jo moneen kertaan ja sopimukset tunnelista tehty niin valtion kuin Tielaitoksen kanssa. Suora demokratia on hieno asia, mutta kansanäänestyksen idea ei ole muuttaa jo tehtyjä päätöksiä, vaan ohjata päätöksentekoa ennen kuin suuntaa on valittu.

Viikonloppuna oli tarkoitus olla Tartossa paikallisia vihreitä tsemppaamassa ensi viikonlopun vaaleihin, mutta jätin keikan suosiolla väliin flunssan vuoksi. Kun ei malta pitää kunnon sairaslomaa, tauti kestää ja saa uusia olomuotoja. Pauli pääsi keikalle kahden viehättävän ja fiksun Sinkkosen, Päivin ja Sallan, kanssa. Minä lepäilin kotona, luin aihetta sivuten Sofi Oksasen ”Stalinin lehmiä” ja kävin sunnuntai-iltana körttiseuroissa.

Viime viikolla luottamushenkilömenoja ei ollutkaan kuin pari kaupunginhallituksen lisäksi. Keskiviikkona kävin avaamassa Kaupunkilähetyksen ja Leiraksen ”Jutteluviraston” Postitalon aulassa. Siellä ehdotettiin kahvilan perustamista ikäihmisille, kun nuorillekin on sellainen saatu aikaan. Siinä on ajatusta. Ehkäpä Kaupunkilähetys voisi lähteä sellaista toteuttamaan, jos kaupunki antaisi siihen taustatukea. Ei kaikilla ikäihmisillä ole varaa mennä katukahviloihin istuskelemaan, eikä aina rohkeuttakaan.

Mutta onko kaupungilla varaa mihinkään uuteen avaukseen, kun vanhoja toimintojakin leikataan. Tapasin tänään vanhan bussituttavani: häneltä oli kesän aikana leikattu omaishoidon tuki 1520 eurosta n. 600 euroon! Tähän asti on meille päättäjille kivenkovaan väitetty, ettei omaishoidontuen kriteerejä ole kiristetty, mutta näköjään on, sillä ainakin tässä tapauksessa hoidettavan kunto on mennyt vain huonompaan suuntaan. Onko kaupungin tarkoitus saada puhki väsyneet hoitajat vielä taloudelliseen ahdinkoon? Vanhoja sopimuksia ei pitäisi tällä tavoin lähteä uudelleen tulkitsemaan. Tästähän otetaan selvää ja pistetään postia virkahenkilöille.

Kuopuksen syyslomaviikko kuluu kotona. Olisi tehnyt mieli lähteä hänen kanssaan käymään Sotkamon mummolassa, mutta kun työkiireiden vuoksi reissu olisi typistynyt kahteen päivään, jääköön se tuonnemmaksi. Täytyy keksiä loppuviikolla jotain kivaa.

Valtuuston puheenjohtajan syyskiireitä

Takana on kiireinen parin viikon putki. Koetan välttää päiväaikaan sijoittuvia tilaisuuksia, mutta tein poikkeuksen Vammaispoliittisen seminaarin kohdalla 22.9., jossa kävin pitämässä avauspuheenvuoron. Se olikin suhteellisen helppo tehtävä, kun pääpointit löytyivät taannoisesta pormestariohjelmastani. Ja tietysti kävin Seutuhallituksen kokouksessa viime keskiviikkoaamuna, kun listalla oli Rakennemallityö: oli ihan pakko päästä vääntämään esimerkiksi ilmastostrategian uittamisesta suunnitelman sisälle.

Tampereen ystävyyskaupunkien delegaatiot saapuivat kaupunkiin jo keskiviikkoiltana. Pormestarin tarjoamilla illallisilla oli hyvä tilaisuus solmia ensimmäiset kontaktit ulkomaisiin vieraisiin, sillä itselleni oli entuudestaan tuttuja vain Färsaarten Klaksvikin edustajat ja chemnitziläinen Andreas. Illallispöydässä minulla oli tilaisuus keskustella Kopavogurin pormestarin ja Odensen apulaispormestarin kanssa, samoin kuin Mwanzan pormestarin kanssa. Ihailen pormestarimme Timo P. Niemisen isännöintiä: hän tunsi pitkän luottamushenkilökokemuksensa ansiosta kaikkien ystävyyskaupunkien edustajat ja kävi koko vierailun ajan aktiivista vuoropuhelua heidän kanssaan.

Torstaipäivän aloitti kaupunginhallituksen juhlakokous Raatihuoneella, minkä jälkeen oli vuorossa juhlava Tampereen päivän palkintojen ja mitalien jakotilaisuus kahvituksineen. Steniuksen Marjatta johdatti ystävyyskaupunkivieraat Finlaysonin Pikku-Palatsille lounaalle, josta minä kiirehdin pitämään seminaariesitystäni Talentian seminaariin. Pikainen vaatteidenvaihto kotona ja sitten tervehdyksiä vastaanottamaan Raatihuoneelle ja juhlavastaanotolle.

Tuntuihan se hurjan juhlavalta asetella Paulin kassa täpötäyteen Juhlasaliin Tampereen fanfaarin soidessa. Tällä kertaa vieraita ei kätelty yhtäältä suuren vierasmäärän (n.500) ja toisaalta influenssan tartuntapelossa laaditun kättelykiellon vuoksi.

Itsestään selvästi puheenvuoroni oli historiapainotteinen tällaisena suurena juhlapäivänä. Tamperelaisen pakinoitsija Iisakki toteaakin minun käyneen puhettani varten läpi ”Tampereen historian lyhyen oppimäärän”. Iisakki on oikeassa. Tampereen yliopiston Historiatieteen laitoksen mainio ”Koskesta voimaa” -sivusto (http://www.historia.tampere.fi/etusivu.htm) oli aivan korvaamaton resurssi puheen valmisteluissa. Juhlaillan kuluessa monet kävivät kiittelemässä puhetta, josta erityisesti naiset olivat löytäneet uutta näkökulmaa paikallishistorian tulkintaan. Sydämellisimmät kiitokset sain kuitenkin emeritusprofessori ja ex-valtuustokollega Olavi Borgilta, joka luonnehti puhettani humanistin puheenvuoroksi. Se oli hieno tunnustus.

Olihan puheessa toki tulevaisuuden visioitakin, toki vain parissa lauseessa. Visioni eivät ole ristiriidattomia keskustelunavauksia, joten juhlapäivänä en halunnut luoda vastakkainasettelua, vaan positiivista mieltä. Esittämäni ajatus kävelykeskustasta oli tuonut professori Anneli Anttosen mieleen Elin Danielson-Gamborgin Tampere-kuvan Raatihuoneen Hatanpää -huoneessa. Maalauksessa Tammerkosken sillalla on vain jalankulkijoita ja hevosia. Totesin Annelille, että visioni on kuitenkin tulevaisuuteen eikä nostalgiseen menneisyyteen, joten en usko hevoskärryjen paluuseen.

Tänä viikonloppuna olen nauttinut lukemisesta. Pino tekstejä sosiaalityön uranuurtaja Jane Addamsista on tullut läpikäytyä uutta artikkelia varten. Lukaisin loppuun myös Mma Ramotswen uusimpia etsivän tutkimuksia kuvanneen ”Oivallinen aviomies”-kirjan.

Minullakin on oivallinen aviomies: vietämme tänä iltana 29. hääpäiväämme lastemme kanssa.

Tampereen päivän puhe Raatihuoneella 1.10.2009

Tampereen päivän puhe Raatihuoneella 1.10.2009

Arvoisat kutsuvieraat, tervetuloa Tampereen Raatihuoneelle juhlimaan 230-vuotiasta kaupunkia.

Distinguished guests, Ladies and Gentlemen, on behalf of the City of Tampere it is my great pleasure to welcome all of you to the Old City Hall to celebrate our two hundred and thirtieth (230th) anniversary!

Hyvät naiset ja herrat

Alussa oli vain sana.

”Tätä wastan pitä jokaitsella Kaupungin Asuwaisella oleman lupa ja wapaus, että, sen jälken kuin hän parahiten taita ja woi, harjoitta kaikellaista Kaupantekoa, Fabrikin liikundota ja Käsi töitä, kuin hän on oppinut, sen welwollisuden warinottamata, kuin yhteiset Kauppa-Reglementit ja Strå Ordningit muutoin etenkirjoittawat.”

Kustaa III allekirjoitti Gripsholmin linnassa Mälaren-järvellä Tampereen vapaakaupungin perustamiskirjan lokakuun 1. päivänä vuonna 1779. Seuraavana vuonna alkoivat teot: kaupungin ensimmäiset asukkaat kokoontuivat jakamaan tontteja 80 halukkaalle aivan tämän keskustorin – silloisen kauppatorin – ympärille.

Tampere oli pitkään pieni käsityöläiskaupunki, muutama ruutukaavakortteli Tammerkosken länsirannalla. 1800-luvun alussa kaupungissa oli 500 asukasta. Heidän toimeentulonsa tuli kuninkaan määräyksen mukaan liittyä kauppaan, tehtaisiin tai käsityöhön.

Tampere alkoi muuttua teollisuuskaupungiksi vasta kun Suomi siirtyi vuonna 1809 Ruotsin alamaisuudesta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Aleksanteri I vieraili kaupungissa ja hänen perässään tuli James Finlayson. Hän perusti tehtaan kosken rannalle, mutta vasta Wilhelm von Nottbeck teki siitä suurteollisuutta 1800-luvun loppupuolella.

Kaupunkiin alkoi virrata halpaa työvoimaa – etupäässä lapsia ja nuoria naisia – ympäröivältä maaseudulta.

Kosken itärannalle kohoaa Tampellan tehdas, jossa tehdään höyrylaivoja Näsijärvelle. Tuhansia työläisiä kävelee joka aamu Finlaysonin ja Tampellan porteista sisään. Pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot syttyvät kaupunkiin vuonna 1882.

1900-luvulle tultaessa Tampere oli jo kasvanut Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi – ja suurimmaksi teollisuuskaupungiksi. Mutta yhä Suomi eli sääty-yhteiskuntaa ja se heijastui kunnallishallintoonkin. Äänioikeus perustui verotuloihin ja äänestää saivat vain papisto, porvaristo, käsityöläiset ja kauppiaat – asukkaiden enemmistöllä, työväestöllä, ei ollut äänioikeutta.

Kansa heräsi vaatimaan kansanvaltaa. Tampereesta tuli vallankumouksellisten tapahtumien näyttämö. Runoilija Kössi Kaatra luki Raatihuoneen parvekkeelta marraskuussa 1905 Punaisen julistuksen, jossa vaaditaan yksikamarista eduskuntaa ja yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Nuo kolme suurlakon päivää yhdistävät koko kansan ja koko kaupungin – ja järisyttävät koko maata.

Yksikamarinen eduskunta ja yleinen äänioikeus toteutui jo runsaan vuoden kuluttua. Mutta vain eduskuntavaaleissa. Kunnallisen kansanvallan puute oli osaltaan kärjistämässä sitä vastakkainasettelua, joka kansallisen itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen johti veriseen sisällissotaan vuonna 1918.

Tampereen taistelut maalis-huhtikuussa 1918 olivat sisällissodan lopputuloksen kannalta ratkaisevia. Viljo Kajava kuvaa noita päiviä runossaan Kevät 1918:

”Kyttälä paloi,

Hämeenkatu leimahti tuleen.

Kaupungintalossa

naiskaartilaiset

kuolivat kivääri sylissä

otsaluu murskana.”

Sodan jälkeiset vuodet olivat raskasta aikaa. Kaupunki oli raunioina, mutta vielä enemmän raunioina olivat kaupunkilaisten sielut. Sisällissota löi sukupolvien ajaksi leimansa perheiden ja sukujen elämään.

Mutta elämä jatkui ja Tampere nousi jaloilleen – selvisi toisen maailmansodan kurimuksestakin, kasvoi ja vaurastui – hitaasti mutta varmasti.

Kaupunki myös laajeni Pispalaan, Messukylään ja 1960-luvulta lähtien uusiin lähiöihin, kuten Kaukajärvelle, Hervantaan, Peltolammille ja Tesomalle.

On sanottu, että vasta talvisota eheytti sisällissodassa jakaantuneen kansan. Tampereella se näyttäytyi uudenlaisena konsensuksena, jossa punaiset ja valkoiset aseveljet liittoutuivat sodan jälkeisessä kunnallispolitiikassa. Luokkavastakohtien ylittäminen edesauttoi kaupungin rauhallista kehittämistä.

1900-luku oli hyvinvoinnin rakentamisen aikaa. Suomessa hyvinvointivaltio on paremminkin hyvinvointikunta – niin neuvolat, päivähoito, peruskoulu, terveydenhoito kuin vanhustenhoitokin perustuvat kuntien järjestämiin palveluihin.

1970- ja 80-luvuilla kaupunkiamme koetteli ankara teollisuuden rakennemuutos. Finlayson ja Tampella lähtivät – työttömyys kasvoi, mutta talouden rakennemuutos voitettiin kehittämällä informaatioteknologiaa ja korkeaa osaamista. Vähitellen punatiiliset tehtaat täyttyivät jälkiteollisen ajan yritystoiminnasta, kulttuurista ja opinahjoista.

Tässä muutoksessa Tampereen yliopisto ja Teknillinen yliopisto sekä muut oppilaitoksemme ovat olleet avainasemassa. Osaamisesta on tullut 2000-luvulle tultaessa Tampereen kasvun tärkein tekijä.

Olen varma että näin on tulevaisuudessakin. Tampere menestyy vahvan osaamisen ja koulutuksen perustalla. Investoinnit tiedon kasvuun ovat tänään yhtä tärkeitä elleivät tärkeämpiä kuin investoinnit materiaaliseen kasvuun.

Hyvät kuulijat

Tampere on kasvanut 230 vuodessa parin sadan asukkaan kaupungista

210 000 asukkaan kaupungiksi. Uudessa kaupunkistrategiassa ja kaupunkiseudun rakennemallissa kasvun visio jatkuu entistä voimakkaampana.

Kasvu täytyy ottaa vastaan ekologisesti kestävästi. Sitä edellyttää kauniin luontomme suojelu ja ilmastonmuutoksen haaste. Toivon että vuonna 2030 uudet tamperelaiset voivat viilettää töihin ja keskustan huveihin kaupunkiratikalla, vanhasta ruutukaavakeskustasta on tehty kävelykeskusta ja keinotekoiset raja-aidat Tampereen ja naapurikuntien välillä ovat poistuneet.

Toivon myös, että vuonna 2030 tamperelaiset valitsevat pormestarinsa kansanvaalilla ja suora demokratia on muutenkin jokapäiväinen tapa osallistua ja vaikuttaa.

Ladies and gentlemen!

The industrialisation and growth of Tampere began in the 1820s with the founding of the Finlayson textile factory. The company became the largest cotton mill in the whole of Scandinavia. The red-brick buildings on the banks of the Tammerkoski rapids form the industrial history and national landscape of Finland. Today, the restored buildings serve as museums, restaurants, art galleries and film theatres.

Hyvät kuulijat

Olen asunut Tampereella 30 vuotta. Olen siis junantuoma, kuten nykyään suurin osa kaupunkimme asukkaista. Sekin on rikkautta, että meitä on moneen junaan – ja nysseen. Kansainvälistyminen on eräs Tampereen voimavara. Toivon että suvaitsevaisuus ja monimuotoinen kulttuuri saavat entistä enemmän jalansijaa Tampereella.

Itse ihastuin Tampereen omaleimaisuuteen. Tämä on vahvojen ihmisten mutkaton kaupunki; tarpeeksi suuri jotta täällä voi kasvaa, sopivan pieni jotta tänne voi kotiutua.

Pidetään kotikaupungistamme huolta. Annetaan Tampereen virrata kauniina, värikkäänä ja elinvoimaisena – nyt ja huomenna.

Haluan päättää puheeni tänään koulujen runokilpailun voittaneen Siiri Hirsiahon (Sampolan koulu 9 A) runoon ”Tampereelle” (ks. www.tampere.fi etusivu).

Onnea 230-vuotias Tampere!

Ladies and gentlemen,I am pleased to tell you that we have the honour of hosting fifteen visiting delegations from our twin cities.Let’s give a warm applause of welcome to our friends.

Onnittelemme myös Tampereen päivänä Tampereen palkinnolla palkittuja sosiaalineuvos Kalevi Ahosta hänen ansioistaan Tampereen kaupungin hyväksi ja teatterineuvos Eila Roinetta hänen ansioistaan Tampereen kaupungin kulttuurielämän hyväksi. Samoin onnittelemme Tampereen kaupungin l luokan kultaisen ansiomitalin saaneita: insinööri Esko Bergiä, rovasti Esa Eerolaa, ja toimittaja Markku Leppästä heidän ansioistaan Tampereen kaupungin hyväksi ja muusikko Pauli Mustajärveä hänen ansioistaan Tampereen kaupungin musiikkielämän hyväksi sekä pääsihteeri Pirjo Puskalaa hänen ansioistaan Tampereen tunnettavuuden lisäämiseksi Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien aikana.

Onnittelemme myös Tampereen omia kummilapsia, jotka täyttävät tänään 30 vuotta ja annamme heille pienen syntymäpäivälahjan. Onnea Tiina Asikainen, Kimmo Haapaniemi, Jaakko Järvi, Mikko Järvi, Tanja Sanatanen, Anna Saravo (o.s.Axén) ja Mari Särkkä.

Malja 230-vuotiaalle Tampereelle, Tampereen päivänä palkituille ja kaupungin kummilapsille!

Ladies and Gentlement: I would like to propose a toast to Tampere!

Mina damer och herrar: Skål!

Meine Damen und Herren: Zum Wohl!