Tänä syksynä minulla on ollut tilaisuus olla ottamassa kantaa sote-lakiuudistukseen sekä kaupungin että sairaanhoitopiirin kokouspöydässä. Olen ollut myös valmistelemassa oman yksikköni lausuntoa luonnoksesta, itseasiassa pari kohtaa siitä välittyi myös Tampereen kaupungin lausuntoon. Päällimmäiseksi huoleksi on jäänyt, kuinka sosiaalityö saadaan näkyväksi terveydenhuoltopainotteisessa lakiluonnoksessa.
Vaikka terveydenhuollon puolellakin on epäselvyyttä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastuunjaosta ja hierarkiasta, sosiaalityön osalta tunnutaan olevan täysin hakusessa siinä, mitä lasketaan kuuluvan perussosiaalityöhön ja mitä erikoisosaamista vaativiin sosiaalipalveluihin.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa oli joku aika sitten esillä raportti erikoislääkäreiden koulutuksen haasteista: huolta kannettiin erityisesti siitä, että joillekin lääketieteen erikoisaloille, kuten geriatriaan, psykiatriaan tai naistentauteihin on vaikeampaa saada jatko-opiskelijoita kuin ”koville” lääketieteen aloille. Sosiaalityön erikoistumiskoulutuksesta Tampereen yliopistossa vastaavana professorina huomioni kiinnittyi kuitenkin sivuseikkaan. Lääkäreiden erikoistumiskoulutuksella on selkeä rakenne ja toteutustapa sairaalaorganisaatiossa, opetus on hyvin resursointi ns. EVO-rahoituksen ja lahjoitusprofessuurin turvin.
Tekeillä on sosiaalityön tehtävärakenneuudistus, jonka yhteydessä on mahdollisuus korjata koulutuksellinen epäsuhta sosiaali-ja terveydenhuollon välillä.
Erikoisalaprofessoreina olemme esittäneet sataprosenttisia vakansseja opetuspainotteisille tehtävillemme, mutta EVO-rahoituksen puuttuessa olemme jääneet pitkälle yliopistojen hyväntahtoisuuden varaan. Tänään erikoisalakoulutuksen työvaliokunnan kokouksessa joimme kuitenkin juhlakahvit kahden vakinaistetun sataprosenttisen erikoisalaprofessorin nimityksen kunniaksi, Itä-Suomen yliopisto näyttää hyvää esimerkkiä muille sosiaalityön yksiköille, kuinka kokeneita opettajia kohdellaan. Meitä on muutama, joilla tilanne on toinen. Olen toiminut kuusi vuotta määräaikaisena sosiaalityön professorina, mutta saan vain puolikkaan professorin palkasta, toisen puolikkaan samasta työstä teen lehtorin palkalla. Näin yliopisto säästää joka kuukausi kahden palkkaluokan verran henkilöstökustannuksissa.
Mikäli Erva-alueet toteutuvat suunnittelulla tavalla, niiden johtoon tarvitaan sosiaalityön supervirkamiehiä-ja naisia. Juuri sellaisia koemme kouluttavamme valtakunnallisesti sosiaalityön yliopistoverkostossa. Olisikin kohtuullista, että tämä koulutus pääsisi vastaavaan asemaan kuin erikoislääkärikoulutus. Tällä hetkellä sosiaalityön ammatillisista lisensiaatintöistä ei saada tulospisteitä, mikä vaikeuttaa koulutuksen tuloksellisuuden arviointia. En tiedä, mikä on on tilanne erikoislääkäreiden koulutuksessa, mutta se näyttää kuitenkin olevan kannattavaa yliopistoille.
Huomasin jokin aika sitten, ettei erikoistumiskoulutuksesta saavutettu työkokemus myöskään meritoi professuureihin. Opetus-ja hallintopainotteinen profiili ei ole kilpailukykyinen pelkästään kansainvälistä julkaisutoimintaa painottavissa rekrytoinnissa. Jos kymmenen vuotta sitten tehtävään ei päässyt ilman professorikokemusta, nyt paikan saa ilman tuota kokemusta.
Huippuyliopistot tarvitsevat huippututkijansa, mutta niin kauan kuin yliopistot kouluttavat lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, opettajia ja toimittajia, tarvitaan myös koulutuksesta vastaavia ammattikäytännöt tuntevia professorejakin. Opetuskokemuksen aliarviointi on johtamassa siihen, että kokeneet yliopisto-opettajat menettävät mahdollisuutensa urakehitykseen. Uusimmassa Acatiimi -lehdessä kokenut professori kertoo oppituolin katoamisesta altaan opetuspainotteisessa tehtävässä. Vallalla näyttää olevan kehitys, jossa pitkän työkokemuksen ja näytöt ohittavat imaginaariset nuoruuden lupaukset ja hankitun pätevyyden sopivuus tehtävään. Kysyä sopii, kuinka työuransa loppupuolella olevat jaksavat työskennellä motivoituneina eläkeikään saakka? Mutta ehkäpä se ei ole tarkoituskaan. Joka tapauksessa koulutuksen nykysuuntaus vaarantaa tulevaisuuden osalta yliopistojen kouluttamia ammattilaisia, tästäkin pitäisi soteuudistuksessa puhua.