Täytyy myöntää, että olen pelkästään tyytyväinen, että kaavailtu valtuustoryhmien välinen sopimus seuraavan vaalikauden valinnoista kaatui alkuviikosta. Tavoite on hyvä, suhteellisuuden lisääminen paikkojen jaossa, mutta ensin pitää olla malli siitä, mitä suhteellisuudella tarkoitetaan. Nyt esillä ollut sopimusluonnos olisi johtanut siihen, että suuret ryhmät kaappaavat jälleen vallan Tampereella.
Minua ihmetytti myös se tavaton kiire, millä hanketta vietiin eteenpäin: kuntavaaleihin on aikaa vielä kaksi vuotta! Käydään nyt eduskuntavaalit ensin ja aletaan sen jälkeen valmistautua kuntavaaleihin.
Poikkesin keskiviikkona viemässä kaupungin tervehdyksen Reilun kaupan tilaisuuteen, joka järjestettiin yliopistolla. Tampereen kaupunki valittiin keväällä 2008 ensimmäiseksi Reilun kaupan kaupungiksi Suomessa, nyt yliopistokin on osa reilua yhteisöä. Kaupungin puolella hanke on edennyt hyvin: reilun kaupan kahvia ja teetä tarjotaan kaikissa kaupungin virallisissa tilaisuuksissa ja työpaikkaravintoloissa. Talouden taantuman vaikutus näkyy siinä, ettei tavoitetta vuosittain lisättävistä uusista reiluista tuotteista pystytä välttämättä turvaamaan, vaan Tampereen Aterian budjettiraamit määrittävät hankintojen laajentamista.
Perjantaina minulla oli ilo ja kunnia viedä kaupungin tervehdys Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallisen työn 50-v. juhlaan ja osallistua paneelikeskusteluun yhteiskunnallisen työn tulevaisuudesta. Orientoiduin keskusteluun lukemalla kaksi mainiota tutkimusta työalasta, Ali Kulhian ja Laura Koskelaisen lisensiaatintyöt. Yhteiskunnallinen työ on edustanut koko olemassa olonsa ajan siltaa kirkon ja muun yhteiskunnan välillä. Niin tänäänkin Ilkka Hjerpen johtamana. Huoleni on, että yhteiskunnallisuus pysyy tulevaisuudessakin seurakuntatyön marginaalissa, ellei yhteisöllisemmän ajattelun sivupuroa saada uitettua koko kirkon valtavirraksi.
Elämme nyt kansankirkon kohtalonaikoja: hajoaako se kahtiajakoon vai kykeneekö se uudistumaan yhteiskuntasuhteessaan. Seurakuntien yhteiskunnallisessa työssä on kautta sen historian ollut aitoa pyrkimystä ymmärtää toiseutta ja kirkon marginaalissa olevia, samalla kun kokonaiskirkon tasolla on liian usein vain pyritty kesyttämään outoja ilmiöitä ja torjumaan ne ”meihin” kuulumattomina.
Kun yhteiskunnallinen työ on historiansa aikana rakentanut yhteyttä erityisesti työväestöön, on sen tulevaisuuden haasteena päästä vuoropuheluun naisvaltaisten palvelualojen, seksuaalisten vähemmistöjen, vammaisliikkeen ja luomakuntaa varjelevien yhteisöjen kanssa. Yhteiskunnallinen työ on ollut pioneeri alue- ja lähiötyössä, niiden painoarvo kasvaa entisestään tulevaisuudessa, kun julkiset palvelut vetäytyvät asuinalueilta. Marjatta Pursiaisen, Sepi Tuomisen ja Eira Hernbergin työ Hervannassa muistetaan vieläkin hyvin.
Toivon, että eronteko diakoniatyöhön loivenee tulevaisuudessa siten, että diakoniatyö ja yhteiskunnallinen työ ymmärretään jatkumona, jonka toisessa päässä on yksilökohtainen työ ja toisessa yhteiskunnallinen/poliittinen diakonia. Luterilaisina uskomme, että usko kuuluu Jumalalle ja teot ihmisille. Jaksaaksemme palvella tarvitsemme spiritualiteetin vahvistamista ja rukoushiljaisuutta elämäämme. Marjatta Malmbergin työ tällä alueella on uraauurtavaa. Vaikuttava tilaisuus päättyi yhteiskunnallisten virsien veisuuseen Finlaysonin kirkossa ja Dietrich Bonhoefferin ”Hyvyyden voima”-virteen. Yhteiskunnallisen työn papit ovat olleet meidän perhepappejamme, sillä Seppo Kjellbeg on kastanut Tuukan ja Tuomaksen ja Juha Mattila Viljan.
Matkaeväiksi meille juhlavieraille annettiin Suurellä sydämellä-lehti. Siinä näyttää olevan mm. John Vikströmin ja meidän kaukajärveläisten oman papin Aaro Eerolan haastattelut. Muuten, Kotimaan kolme viimeistä numeroa ovat käsitelleet hyvin analyyttisesti kirkon suhtautumista hososeksuaaleihin.
Tällä viikolla olen melkein toivonut, ettei jet lag hellittäisikään. Olen herännyt aamuisin viimeistään viiden aikaan ja ehtinyt jo tehdä melkoisen rupeaman rästihommia ennen töihin lähtöä. Teimme syyslomalla 30 v-hääpäivämatkan New Yorkiin. Matkakohde oli mukana matkustaneen kuopuksen keksintö. Ihastuin suurkaupunkiin, sen ystävällisiin ihmisiin, museoihin, kiinnostaviin kaupunginosiin ja edullisiin hintoihin kirja- ja vaatekaupoissa. Kongressivaalit ovat viikon päästä, harmiksemme ne eivät näkyneet millään tavoin katukuvassa. Saimme kuitenkin ostettua kioskista Obama-suklaata vaalifiilistelyyn; pakkohan tässä on vain uskoa demokraattien voittoon, vaikka republikaanien voitto näyttääkin ilmeiseltä ainakin edustajainhuoneessa.
Päässäni soi yksi melodia (…”hailla hampaat…”) Tampereen Teatterin ”Kolmen pennin oopperasta”. Bertolt Brechtin tekstin on loistavasti suomentanut Liisa Ryömä. Jo sanoituksen takia oopera on tarkoitus mennä uudelleen katsomaan; mutta toki myös ihanan Natalil Lintalan äänen ja Heikki Kinnusen, Jukka Leistin ja Lari Halmeen roolisuoritusten takia!