(Puheen historiaosuus perustuu Tampereen yliopiston 50-vuotisjuhlavastaanotolla vuonna 2010 pidettyyn puheeseen)
Yliopistolaisena muistelen hieman historiaa kotiyliopistoni näkökulmasta. Totean heti kärkeen, että olen pohjaesityksen kannalla.
Tampereen yliopiston edeltäjä YKK siirrettiin Helsingistä Tampereelle syksyllä 1960. Tuolloin taustalla oli aatteellinen kannatusyhdistys, jonka intressinä oli työläis- ja maalaisnuorten valistaminen yhteiskuntatieteisiin nojautuen.
Yliopiston tuloa on verrattu rautatien tuloon 1800-luvun lopulla. Molemmat olivat edistyksen vetureita. Ehkäpä Tampere 3 voisi samassa hengessä verrata ratikan tuloon.
Tampereen yliopisto säilyi yksityisenä vuoteen 1974 saakka. Valtiollistamisen myötä taloudellinen turvallisuus lisääntyi, mutta kaupungin rooli rahoittajana pieneni. Tampere 3:n myötä siirrytään jälleen uuteen vaiheeseen perustettavan säätiön myötä.
Tampereen yliopistolla on alusta lähtien ollut tärkeä rooli kaupungin elinkeinorakenteen monipuolistajana. Tämä rooli vahvistuu entisestään Tampere 3:ssa. Kaupunki on tähänkin asti toiminut aktiivisena kumppanina niin kiinteistökysymyksissä kuin tieteellisten ohjelmien kuin lahjoitusprofessuurienkin rahoittamisessa.
Kaupungin työllisyyden, taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää menestymistä kotimaisessa ja kasvavassa määrin myös kansainvälisessä kilpailussa. Tampere on viime vuosina keskittänyt tukensa paljolti hankkeisiin, joilla parannamme kansainvälistä kilpailukykyämme innovaatioiden tuottamisessa ja kaupallistamisesta mm. tekniikan ja biotieteiden alueilla. Yhteiskunnallinen tilanne ja Tampereen kaupungin omat välittömät tarpeet puhuvat kuitenkin sen puolesta, että jatkossa kaupungin on kehitettävä myös hankkeita, jotka tukevat kaupungin toimintamallin muutosprosessia ja parantavat osaamistamme kunnallisen palvelutuotannon järjestämisessä.
Tästä syystä Tampere 3 on ajankohtainen ja tarpeellinen hanke. Harmillista, että se on joutunut vastatuuleen. Tässä salissa otamme pykälän otsikon ja päätösesityksen mukaisesti kantaa Tampereen kaupungin osallistumisesta perustajajäsenenä uuden yliopistosäätiön rahoitukseen. Kolmen erilaisen toimintakulttuurin yhteensovittaminen on haastava tehtävä. Vaikka ymmärrän ne monet huolet, jotka hallintomallin liittyvät, katson, että meidän ensisijaisena tehtävänä näissä pulpeteissa ole nyt ensisijaisesti varmistaa hankkeen eteen päin meno.