Taloutta tasapainottamaan

Kaupunginhallitukselle ja valtuustoryhmien puheenjohtajille maanantaina esitelty talouden tasapainottamisohjelma lupaa kovia aikoja luottamushenkilöille. Kuluvan vuoden toimenpiteet eivät prosentteina ilmaistuna kuulosta kovin suurilta säästötavoitteilta, mutta käytännössä esimerkiksi tilaajalautakuntien vähintään yhden prosentin säästöt verrattuna kuluvan vuoden talousarvion toimintakatteeseen merkitsee yhteensä 9,7 miljoonan euron pottia. Mistä lautakunnat mahtavat sen raapia kasaan? Pelkään pahoin – kuten Lastensuojelun neuvottelupäivien avauspuheenvuorossani viime viikolla totesin – että säästöt revitään hyvinvointipalveluissa ennaltaehkäisevästä työstä (ks.www.lastensuojelunlaatupaivat.fi).

Toinen huoleni liittyy pikapuoliin kaupunginhallitukseen tulevaan palveluverkkoselvitykseen. Tilakustannuksista on tässä tilanteessa hyvä tehdä tekosyy lähipalvelujen, ennen muuta lähikoulujen lakkauttamiselle. Teimme viime syksynä merkittävän periaatepäätöksen, kun päätimme säilyttää Takahuhdin, Järvensivun ja Hallilan pienten lasten koulut, samoin kuin Messukylän lukion. Nyt ei pitäisi lähteä lyhytnäköisen säästöajattelun riivaamana purkamaan silloisia linjauksia, olisihan se melkoinen takapakki pormestari Niemisen ohjelmallekin.

Visioista vapaana

Viikko sitten maanantaina oli valtuuston tulevaisuusseminaari, jossa luonnostelimme visiota tulevaisuuden Tampereesta. Totesin loppupuheenvuorossani, että minusta se voi olla vaikka ”Sairaan hyvä Tampere”, sillä olo oli kuumeinen ja palelsi vietävästi. Siitä alkoikin viikon tautiputki sängyn pohjalla. Työmatka Reykjavikiin oli pakko perua, samoin kuin tälle viikolle suunniteltu kuntien taloutta käsittelevä seminaari. Voimat riittivät hädin tuskin sovittujen menojen perumiseen: kuinka paljon sitä terveenä ehtiikään yhdessä päivässä!

Lehdet tuli luettua tavallista tarkemmin. Ihmettelin, että Aamulehti julkaisee nimimerkkien tekstareita, joissa mollataan Paulia. Se, että jotkut hölmöyksiään lehteen lähettävät, ei ole riittävä syy niiden julkaisemiselle. Ex-apm Tarja Jokinen on myös blogeissaan kuittaillut asiasta, enkä oikein ymmärrä, mistä tämä kaunaisuus vihreitä kohtaan. Vihreä Välimäki näyttää olevan raskaan sarjan symbolinen loukkaus, kun kaupungin virastotalolla on vuosikymmeniä istunut vain kahden suurimman ryhmän edustajia.

Puheenjohtajan nuijan kopautuksia

Toisen valtuustonkokouksen lisälistalla oli pormestariohjelma ja varsinaisella mm. apulaispormestareiden valinta. Pormestariohjelma otettiin heti kärkeen ja se haukkasikin suuren osan kokousajasta.

Ensimmäisen kokouksen tiimoilta demareiden Antti Jehkonen oli kysellyt puheenjohtajan nuijan paukuttamisesta pormestarin vaalin yhteydessä, ikään kuin nuijan kopautukset ratkaisisivat asian. Kokouksen nuotitus oli sihteerien toimesta niin tarkkaa, ettei juuri valittu puheenjohtaja päässyt sotkemaan tärkeää valintaa. Juuri ennen toisen kokouksen alkua huomasin, ettei nuotitusta ollutkaan apulaispormestarin valintaan, ja jouduin säveltämään valintakohdat pormestarivaalin pohjalta.

Keskustelu pormestariohjelmasta oli yllättävän asiallista ja rakentavaa; ehkäpä se ennakoi uuden ajan alkua tamperelaisessa kunnallispolitiikassa.

Paineita puheenjohtajuuteen asettaa jo sen tiedostaminen, että salissa istuu kokeneita puheenjohtajia. Yksi heistä on RKP:n Peter Löfberg, joka kantaa vakiovarustuksenaan puheenjohtajan nuijaa salkussaan.

Puheenjohtajuus on hyvin ruumiillinen kokemus: pitkän kokouksen jälkeen olo oli väsähtänyt, ja jatkoin nuijan paukutusta vielä unessakin läpi yön.

Perjantaina osallistuimme Paulin kanssa Ylöjärven 140-vuotisjuhlallisuuksiin upealla kaupungintalolla, jonka arkkitehtuuri tuo byrokratian katutasolle: kuntalaiset voivat hoitaa virastoasioita aivan valtuustosalin tuntumassa.

Ylöjärven keikan ansiosta meni kuitenkin sivu suun tapaaminen Pentti Linkolan kanssa. Kotiin palatessa hangessa odotti kalakassi: haukea, siikaa, madetta…Naapurin Jouko oli osannut laittaa kalat luonnonkylmiöön hetkeksi. Kovista puheistaan tunnettu Linkola on kasvokkaisissa kohtaamisissa mitä hurmaavin herrasmies, vähän ujonoloinenkin.

Valtuuston puheenjohtajaksi

Keskiviikkona valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto ja pormestari. Etukäteen oli epäselvää, tuleeko puheenjohtajasta vaali, pormestarivaalista oli varmuus. Vaikka etukäteen olinkin saanut vihiä, ettei äänestystä puheenjohtajasta ehkä tulisi, koska ehdokkaana olin minä, eikä joku muu, olin silti yllättynyt ja liikuttunut yksimielisestä päätöksestä. Onnittelijoita tuli tasapuolisesti salin molemmilta puolilta ja halauksia niin pormestarilta kuin demareiden ja vasemmistoliiton ryhmyreiltäkin.

Vihreiden ryhmänjohtaja Olli-Poika Parviainen totesi puheessaan, että puhuin vasemmistoryhmien puolesta loppuun asti ja vaadin puheenjohtajan paikkaa valtuuston toiseksi suurimmalle ryhmälle, sosiaalidemokraateille. Mutta kun neuvotteluissa ei päästy laajaan sopuun, puheenjohtajan paikka tuli vihreille.

Olli-Poika lainasi myös taannoisen blogini ”neulansilmä” -vertauskuvaa puhuessaan neuvottuasetelmasta demareiden suuntaan. Demariryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi vaati pelisääntöjä neuvottelukuvioihin. Niitäkin on hyvä selkeyttää, mutta ennen kaikkea tulisi jo saada luottamus ja asialliset suhteet XL:n ja vasemmiston välille. Toivottavasti ne syntyvät tällä valtuustokaudella. Ja onhan sentään puheenjohtajuuksia on jaettu suhteellisuuden mukaan, pitkälle vihreiden vaatimuksesta.

Keskiviikon kokous oli jännittävä. Jouduin valtuustossa puikkoihin heti valinnan jälkeen. Kiitos sihteeristön, nuotitus on selvä, mutta ensimmäinen kokous on kuitenkin aina tulikoe. Ensimmäisenä oli vuorossa pormestarin vaalitoimitus, joka meni onneksi sutjakkaasti, ja tuloskin oli selvä Timo P. Niemisen hyväksi. Keskustelun kuluessa valtuutettu Suoniemi alkoi laukoa asiattomuuksia, ja jouduin puuttumaan puheeseen, mistä sain runsaasti myönteistä palautetta kokouksen jälkeen. Myös Jukka Gustafssonin ja Perttu Pesän välille sukeutui nokittelu, kun Perttu erehtyi nauraa hörähtämään Jukan dramaattisen puheenvuoron aikana. Nyt mediassa pohditaan Pertun naurahtamista, mutta kukaan ei kirjoita siitä, että Gustafsson tahallaan nimitti tulevaa apulaispormestaria Teemuksi! Toki valtuutettu Gustafsson on näihin asti nimittänyt minuakin Ronkaiseksi, joten voihan kyse olla huonomuistisuudestakin.

Sinänsä pormestarin valinnan selvät äänestysluvut eivät tulleet valtuustolle yllätyksenä, niin selvä paketti tämä oli xl:n yhteisen pormestariohjelman ansiosta. Tavallisen kuntalaisen näkökulmasta ratkaisu saattoi kuitenkin olla joillekin yllätys, etenkin jos oli erehdytty uskomaan vaalipropagandaan eniten äänien saavan pormestariehdokkaan valituksi tulemista. Tämä on mahdollista vain suorassa kansanvaalissa, aikaisintaan seuraavien kuntavaalien yhteydessä vuonna 2012.

Puheenjohtajan paikka tarjoaa konkreettisesti uuden näkökulman valtuustotyöskentelyyn: nytkin havaitsin helposti valtuutettujen menemiset ja tulemiset, mutta myös lehteriyleisön. Huomasin poikamme istuvan lehterillä, mutta en tietenkään voinut vilkuttaa hänelle. Naaman oli pysyttävä myös peruslukemilla, kun Pauli Ruoholahti kehui kainuulaisten johtamistaitoja; Paukku puhuu kokemuksesta, sillä hänen vaimonsa on kotoisin Sotkamon naapurikunnasta Kuhmosta. Puheenjohtajan paikalta ei puhuta politiikkaa: mikäli haluan käyttää puheenvuoron, on minun mentävä omalle paikalleni puhumaan ja pyydettävä varapuheenjohtaja puheenjohtajan tuolille. Taitaa olla herrojen metkuja koko puheenjohtajuuteni: näin saatiin taas yksi teräväkielinen akka hiljaiseksi!

 

Olen ilmeisesti ensimmäinen junan tuoma Tampereen valtuuston puheenjohtaja; ainakin viime kausien edeltäjieni juuret ovat olleet tukevasti kiinni Tampereen mukulakivissä. Kehitys on toki trendin mukaista, sillä väestötietojen mukaan suurin osa tamperelaisista on syntynyt muualla kuin Tampereella. Olen kolmas naispuheenjohtaja: ensimmäinen oli Sirkka Merikoski ja toinen Hanna Tainio. Muistan, kun vuosia sitten minua kaavailtiin puheenjohtajistoon, mutta onneksi vaihdoimme silloin option kaupunginhallituspaikkaan, ja paikan sai keskustan Gunnar Graeffe, jolle se jäikin uran viimeiseksi.

Torstaiaamuna alkoi sadella tekstiviestejä ystäviltä ja onnitteluja lähimmiltä työtovereilta. Mutta varsinaisen onnitteluvyöryn sain kuitenkin suurelta joukolta kirkkovaltuutettuja ja seurakuntien virkamiehiä illan kokouksessa: se on yhteisö, joka jaksaa tukea ja myötäelää, vaikka olen ehtinyt viime aikoina heikonlaisesti kokouksiin.

Valtuuston puheenjohtajuus on haastava ja vastuullinen tehtävä. Varsinaisten kokousten lisäksi tulee jonkin verran edustusmenoja; ensimmäinen keikkani oli jo perjantai-iltana Sastamalan kaupungin perustamisjuhlaan. Melkoiseen ”prässiin” olen joutunut, kuten laitoksen johtajamme Kirsi Juhila totesi, mutta jatkoi, ettei tällaisesta luottamustehtävästä voi oikein kieltäytyäkään. Ei voi, kun se kerran elämässä tulee vastaan.