Yliopisto

Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden tohtori ja työskentelen Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella. Lisäksi olen sosiaalityön (erityisesti yhteisösosiaalityön) dosentti Jyväskylän yliopistossa. Viime lukuvuoden hoidin sosiaalityön professuuria ja toimin laitoksen johtajana jo toista kertaa, edellinen kauteni oli vv. 2002-2003.
Toisesta viisivuotisesta sosiaalityön yliassistentuurista minulla on tällä hetkellä jäljellä noin kolme ja puoli vuotta. Tutkimukselle aikaa ei ole jäänyt viime vuosina kovin paljon, mutta olin mukana vuoden 2007 lopussa päättyneessä Suomen Akatemian tutkimushankkeessa "The Dilemma between Control and Support in Social Work Practices" (Kirsi Juhila, Arja Jokinen, Irene Roivainen, Suvi Krok, Suvi Raitakari & Outi Välimaa). Hankkeen puitteissa olin toimittamassa Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirjaa "Yhteisöt ja sosiaalityö - kansalaisen vai asiakkaan asialla?" (toim. Roivainen, Nylund, Korkiamäki & Raitakari, PS-kustannus 2008) joka julkistetaan helmikuun puolivälissä Kuopiossa Sosiaalityön tutkimuksen päivillä. Hankkeen puitteissa olin kirjoittajana mukana myös toisessa kirjahankkeessa "Sosiaalityö aikuisten parissa" (toim. Jokinen & Juhila, Vastapaino 2008), joka julkistetaan myös helmikuussa. Hedelmällinen projekti siis.
Akateemisista luottamustehtävistä merkittävin on ollut toimintani Sosiaalityön tutkimuksen seuran puheenjohtajana 2-vuotiskauden 2005-2006. Seuran jäsenmäärä kasvoi pj-kaudellani n. 150 jäsenellä, joten tehtävä oli varsin haastava. Seura järjestää vuosittain Sosiaalityön tutkimuksen päivät, julkaisee Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirjaa sekä yhteistyössä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehteä Janusta.
Tutkimustyössä opinnäytetyöt pro gradusta (1987) lisensiaatin työhön (1992) ja tohtorin väitöskirjaan (1999) ovat liittyneet lähiöihin. Väitöskirjani "Sokeripala metsän keskellä. Lähiö sanomalehden konstruktiona" käsitteli lähiöstä rakennettua kuvaa Helsingin Sanomien kirjoittelussa. Vuodesta 1998-2000 toimin tutkijana Suomen Setlementtiliiton Uusi yhteisötyö -hankkeessa ja julkaisin hankkeen loppuraportin "Yhteisöt hyvinvoinnin tuottajina" vuonna 2001. Tämän jälkeen olen julkaissut artikkeleita mm. setlementtityöstä tieteellisissä julkaisuissa. Viime vuosina olen kirjoittanut yhdyskuntatyöstä ja julkaissut e-oppikirjan "Yhteisösosiaalityön lähtökohdat" syksyllä 2004.
Edellinen sivu: Henkilö
Seuraava sivu: Luottamushenkilönä