Irene Roivainen

Henkilö

Tähän mennessä tapahtunut

Olen lähtöisin Sotkamosta, Savon ja Kainuun rajalla sijaitsevasta pienestä Laakajärven kylästä, jossa väki vanhenee ja nuoret muuttavat suurempiin asutuskeskuksiin. Vanhempani asuvat edelleen lapsuudenkodissani.

Synnyin 52 vuotta sitten sotkamolaisen pienviljelijäperheen esikoisena. Koulunkäynti syrjäkylän perukoilta ei ollut yksinkertaista. Halusin kovasti oppikouluun, mutta vanhempani eivät halunneet laittaa kymmenvuotiasta lasta "kortteeriin" kirkonkylälle. Toiveeni täyttyi kuitenkin myöhemmin, kun Sotkamoon perustettiin peruskoulukokeilu, johon pääsin mukaan. Suoritin tuon kokeilun puitteissa tenttimällä ns. keskikoulun oppimäärän. Tämän jälkeen odottelin vuoden yksityisen lukion kunnallistumista ja kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1976, jolloin olin jo 20-vuotias. Peruskoulu-uudistus avasi omalla kohdallani mahdollisuuden "parempaan elämään".

Monen nuoren tytön tavoin haaveilin sairaanhoitajan ammatista, mutta seurakuntanuorena minua kiinnosti myös teologia. Mielestäni yhdistin näppärästi nämä kaksi asiaa pyrkimällä opiskelemaan Oulun Diakoniaopistoon. "Nissala" tarjosi neljän vuoden ajan mahdollisuuden sisäoppilaitosmaiseen elämään ja vuoropuheluun erilaisista taustoista tulevien sisar-oppilaiden välillä. Siellä kohtaisivat saman katon alla niin lappilaiset, kainuulaiset, savolaiset kuin pohjalaisetkin, niin lestadiolaiset, körtit kuin evankelisetkin. Ja me, jotka olimme enemmän etsijöitä, aloimme paikantaa itseämme näillä kulttuurisilla kartoilla. Toimin Oulussa aktiivisesti oppilaskunnassa puheenjohtajana ja radikaalin SKY:N, Suomen Kristillisen Ylioppilaiden yhdistyksen Pohjois-Suomen osaston (PYKY) puheenjohtajana. Niissä ympyröissä tutustuin Pauliin.

Valmistuin sisareksi vuonna 1980 kurssini priimuksena ja halusin jatkaa opintojani eteenpäin. Kirkon virkaan en halunnut.

Olin kokenut opiskeluaikanani poliittisen heräämisen ja liityin vanhempieni puolueen, SKDL:n jäseneksi. Nissalassa ei jäänyt salaisuudeksi, että kävin marssimassa Vappuna ja muulloinkin, kun tilaisuus tuli ja tilasin Kansan Uutisia, mutta poliittinen suuntautumiseni siedettiin, koska hoidin opintoni hyvin ja olin aktiivinen muussakin toiminnassa. Haaveilin lähdöstä kehitysyhteistyöhön Latinalaiseen Amerikkaan ja opiskelin jopa espanjan alkeet. Tutustuttuani Pauliin, asuimme aluksi Vaasassa puoli vuotta,  mutta sitten muutimme Tampereelle opiskelemaan,  sillä pääsin ensi yrittämällä yliopistoon lukemaan sosiaalityötä.

Menimme naimisiin vuonna 1980 ja esikoisemme Tuukka syntyi seuraavana vuonna. 1980-luvun alkupuolen keskityin maisterinopintoihini ja kävin keikkatöissä TAYS:ssa synnyttäneiden osastolla. Osallistuimme molemmat myös maailmanparantamiseen: minä puuhaisin opiskelukavereideni kanssa Vaihtoehtoisen sosiaalipolitiikan yhdistystä, Vespaa. Valmistuttuani vuonna 1987 yhteiskuntatieteiden maisteriksi sain töitä TAYS:sta pitkäaikaissairaiden lasten kuntoutusohjaajana. Yksi puhelu muutti kuitenkin työurani: lähdin tutkijaksi ja jatko-opiskelijaksi professori Briitta Koskiahon johtamaan Suomen Akatemian tutkimushankkeeseen.

Valmistelin hankkeessa lisensiaatin työtäni, kun perheeseemme syntyi vuonna 1989 toinen lapsi, Vilja. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkinto vuonna 1992 ei kuitenkaan varmistanut pysyvää työpaikkaa yliopistolla, joten aloittelin apurahojen turvin väitöskirjatyötäni. Vuonna 1992 päätin myös lähteä ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa vihreiden listalle sitoutumattomana. Yllätyin, kun sain yli 200 ääntä. Siitä alkoi luottamushenkilöurani Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Kuopuksemme Tuomaksen synnyttyä vuonna 1994 perheemme poliittinen toiminta keskittyi yhä enemmän paikallistasolle, kun Pauli jätti varapuheenjohtajan tehtävät Vihreässä liitossa. Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa sain yli 300 ääntä ja jäin vain muutaman äänen päähän valtuustopaikasta. Nousin kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi 1990-luvun lopulla ensin varavaltuutetun paikalta ja vuoden 2000 vaaleissa vaalien kautta n. 900 äänellä. Muillakin kentillä 1990-luvun loppupuoli oli aktiivisen toiminnan kautta: Pauli rakensi omakotitaloa ja minä väittelin tohtoriksi lähiöaiheisella tutkimuksella. Akateeminen pätkätyöläisyys katkesi lopultakin, kun sain vuonna 2002 yliopistolta sosiaalityön yliassistentin 5-vuotisen viran. Toinen viisivuotiskausi käynnistyi elokuussa 2006, mutta olen hoitanut vuosina 2006-07 sosiaalityön professuuria ja toiminut pariinkin otteeseen Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksen johtajana. 

Lasten ollessa pieniä toimin aktiivisesti Iso-Heikkilän "montessoripäiväkodin" vanhempainneuvostossa. Karosen koulun aikaansaaminen oli alueen asukkaiden yhteinen ponnistus, jossa itsekin sain olla mukana.

Toimin vuosia myös Kaukajärven yhteisötyö ry:ssä, jota olin myös perustamassa vuonna 2000. Se tekee sosiaalista työtä eri ikäisten ihmisten parissa.

Perheellinen nainen

Olen naimisissa toimittaja Pauli Välimäen kanssa. Perheessämme on kolme lasta, joista vanhin, Tuukka (26v) on opiskellut Turun yliopistossa uskontotiedettä, mutta pääsi viime syksynä Tampereen yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa. Tuukka meni syyskuussa naimisiin Päivinsä kansa ja saimme nuorenparin takaisin Tampereelle. Tyttäremme Vilja (18v) asuu vielä kotona, on tämään kevään abiturientti ja kirjoittaa ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta.  Tuomas (13v) käy seitsemättä luokkaa Kaukajärven koulua. Asumme vihreässä omakotitalossa Kaukajärven Levonmäessä.

Politiikka on kuulunut keskeisesti perheemme arkeen, sillä myös Pauli on toiminut kaupunginvaltuutettuna ja Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana. Tammikuussa 2007 Pauli jätti kuitenkin luottamustoimensa ja siirtyi pormestari Niemisen esikuntaan viestintätehtäviin. Perheeseen kuuluu myös Viiru-kissa (joka on oikeaa maatiaisrotua ja painaa kahdeksan kiloa!).