rukousnauha_250px

Kirkossa

Toimin Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa ja Messukylän srk:n seurakuntaneuvostossa vuoden 2010 loppuun, sekä yhteisen kirkkoneuvoston varsinaisena jäsenenä vv. 2005-2006, ja sen jälkeen varajäsenenä. Olen toiminut Martinus-säätiön valtuuskunnan jäsenenä ja Tampereen Kaupunkilähetyksen hallituksessa. Vuosina 2004-2008 toimin varajäsenenä Kirkon tutkimuskeskuksen johtokunnassa.

Kiinnostukseni seurakunnallisiin asioihin syttyi jo nuorena, kun haaveilin sairaanhoitajan ammatista, mutta seurakuntanuorena minua kiinnosti myös teologia. Päädyin ylioppilaaksi päästyäni opiskelemaan diakoniaa Oulun Diakoniaopistoon. ”Nissalassa” kohtaisivat saman katon alla niin lappilaiset, kainuulaiset, savolaiset kuin pohjalaisetkin, niin lestadiolaiset, körtit kuin evankelisetkin. Ja me, jotka olimme enemmän etsijöitä, aloimme paikantaa itseämme näillä kulttuurisilla kartoilla. Toimin Oulussa aktiivisesti radikaalin SKY:N, Suomen Kristillisen Ylioppilaiden yhdistyksen Pohjois-Suomen osaston (PYKY) puheenjohtajana. Niissä ympyröissä tutustuin myös Pauliin.

Pidän ekumeenista ajattelua ja kirkkojen välistä vuoropuhelua tärkeänä. Myös Kirkkojen Maailmanneuvoston ns. ORLE- prosessi (oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys) ovat arvoja, joihin myös vihreänä vaikuttajana on helppoa sitoutua. Itseäni koskettaa kirkon vanha hartausperinne, joka elää esimerkiksi ortodoksisen kirkon piirissä. Hengelliseksi kodikseni koen kuitenkin herännäisyyden, johon olen saanut kosketuksen kotiseudullani Kainuussa. ”Körttiläisyydessä” minuun vetoaa arkinen ja maanläheinen usko ja melankoliset Siionin Virret. Omassa perheessäni olen pitänyt tärkeänä sitä, että lapsemme ovat saaneet kosketuksen tähän uskontulkintaan kesäisin körttijuhlilla ja rippikoulussa Ukko-Paavon kotisaaressa Nilsiässä. Olen Herättäjä-yhdistyksen jäsen. Vuoden 2015 alusta alkaen olen toiminut Hengellisen Kuukausilehden yhtenä kolumnistina.

Olen toiminut Kirkko Tampereella -sivuston blogistina (”Sisar Irenen saarnat”). Vuosina 2002-2003 olin kirkon Kotimaa-lehden kolumnistina, olen kirjoittanut Aamulehteen hengellisiä kolumneja vuosina 2006-2007 ja Kirkkosanomiin vuonna 2008.