Kiitos ja näkemiin!

Kun vuodenvaihteessa jätin paikkani kaupunginhallituksessa, ilmaisin samalla haluni luopua myös PSHP:n hallituspaikasta. Yli kahdeksan vuoden putki keskeisissä luottamustehtävissä alkoi tuntua jaksamisessa, lupasin kuitenkin jatkaa vielä kevätkauden vaalien yli, jottei tulisi tarpeettomia muutoksia. Hallitustyö PSHP:ssä on ollut erittäin antoisaa, mutta kokousten määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuoden aikana johtuen mm. Tays:n  uudistamisohjelmasta. Tilanne on ollut varsin haastava ajankäytön suhteen: varsinaisten kokousten lisäksi on suunnittelukokouksia ja iltakouluja, joihin en ole ehtinyt mielestäni riittävän aktiivisesti osallistua. Tähän en ollut varautunut tehtävään ryhtyessäni, oli siksi syytä jättää eroanomus.

Tänään olen saanut eron PSHP:n hallituksesta, tilalleni sinne on valittu kaupunginvaltuutettu Jaakko Mustakallio.  Hänet valittiin tänä iltana myös kaupunginhallituksen jäseneksi ja 2.varapuheenjohtajaksi. PSHP:n varajäseneksi valittiin Olga Haapa-aho, hänet valittiin myös kaupunginhallituksen varajäseneksi samoin kuin Petri Siuro. Onnea valituille!

Eron luottamustoimesta luulisi olevan läpihuutojuttu, kun perusteluna on työhön liittyvät esteet. Näin ei kuitenkaan ollut tänään, vaan erolleni olisi kuulema kaivattu painavampia perusteita. Jossain oli ihmetelty myös siirtymistäni Särkänniemen hallitukseen.

Kun sote vihdoin toteutuu, tehdään sekä PSHP:n että kaupunginhallituksen pöydässä tärkeitä linjauksia. On tärkeää, että näissä toimielimissä istuvat keskeiset päättäjät. Kun olin itse aktiivisesti vaikuttamassa myös seuraajaani valintaan, katson toimineeni luottamushenkilönä vastuullisesti. Jossakin oli epäilty, että minua olisi pyydetty luopumaan tehtävistäni; päinvastoin, ryhmä toivoi minun jatkavan PSHP:ssä.

Vihreällä valtuustoryhmällä on kyllä omat rotaatiosääntönsä: me noudatamme esimerkiksi kaupunginhallituskoalition enemmistön toteuttamaa käytäntöä, ettei yhtiöiden hallituksissa istu kaupunginhallituksen jäseniä. Apulaispormestarit eivät myöskään toimi yhtiöiden hallituksissa. Tästä syystä apulaispormestariksi valittu Anna-Kaisa Heinämäki jätti jäsenyytensä Särkänniemen hallituksessa, ja ryhmä valitsi minut hänen tilalleen.  Olin käytettävissä, koska tehtävä ei vie liikaa aikaa eikä ole liian haastava yhtiön ex-puheenjohtajalle. Luottamushenkilöpaikat pitäisi kyetä jakamaan strategisesti oikein, palkintopaikkoja ne eivät ole.

Olen joskus sanonut, että valtaa pitää rakastaa, mutta siihen ei pidä rakastua. Tästä olen koettanut omassa toiminnassasi pitää kiinni. Nyt on aika siirtää vastuuta  hallitusti nuoremmalle sukupolvelle.

Tänä aamuna PSHP:n hallituksen kokouksesta poistuessani kyynel kimmelsi kuitenkin silmäkulmassa: haikeaa oli lähteä mukavasta porukasta.