”Vapaarouvaksi”

Ensi maanantain kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen listalla on mm. sote–uudistuksen eteneminen ja kuntademokratian loppuraportti.

Sote-lakiesityksen mukaan viisi sote-aluetta järjestää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Tuottamisvastuussa olevat 19 kuntayhtymää vastaavat puolestaan palvelujen tuottamisesta.  Pirkanmaa kuuluu Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kuntien kanssa (täydennettynä Jämijärvellä, Karvialla ja Punkalaitumella) ns. Keskiseen alueen. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja palvelujen tuottamisesta vastaavien kuntayhtymien vuoden 2017 alussa.

Tuottamisvastuualueen valmistelu on käynnistynyt kaksivuotisella projektilla, jonka tavoitteena on valmistella tuottamisvastuualue ja määritellä perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen tuleva organisoituminen. Erityisen kiinnostavaa on, kuinka keskitetyn, alueellisen ja paikallisen tason toiminnat, ts. palveluverkko rakennetaan. Kaupunginhallituksen suunnittelukokous antaa maanantaina askelmerkit jatkovalmisteluun.

Maanantain ”suko” on viimeinen kokoukseni kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana. Kaupunginvaltuusto valitsee uudet toimielimet 19.tammikuuta. Tilalleni kaupunginhallitukseen nousee jo valtuustoryhmämme jo kaksi vuotta sitten tehdyn päätöksen mukaan Anna-Kaisa Heinämäki.

Kun vuonna 2007 ryhdyin Vihreiden pormestariehdokkaaksi, seurasi sitä kaksi vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä, neljä vuotta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja sitten vielä nämä kaksi viimeistä vuotta kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana. Kahdeksan vuotta ”vallan kammareissa” on enemmän kuin tarpeeksi. Jatkan edelleen vaikuttamista kaupunginvaltuustossa ja sairaanhoitopiirin hallituksessa.

Olen kuitenkin huojentunut, että joka maanantainen urakka on takanapäin. En usko kaipaavani esityslistojen lukemista sunnuntai-iltapäivisin, mutta hyviä keskusteluja ja ihmisiä kaupunginhallituspöydän ääreltä jään kaipaamaan. Nelosten koalitio: Kokoomus, Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat toimineet hyvässä yhteistyössä koko kaksivuotiskauden.

Kaupunginhallituspöydässä tapahtuu muitakin muutoksia, suurimpana ehkä valtuuston 2. varapuheenjohtajan vaihtuminen, jos kokoomuksesta valtuuston pienimpään ryhmään loikannut Yrjö Schafeitel korvaa ex-meppi Satu Hassin. Harmi, olisivat valinneet edes yhteistyöhakuisen Timo Hanhilahden (kesk.).

On siis sopiva aika lähteä näistä ”vallan kammareista”. Muotokuva valtuustosalin aulassa ja sosiaalineuvoksen titteli muistuttavat tehdyistä vuosista. Nähtäväksi jää, mihin tätä kokemusta voin käyttää tulevaisuudessa. Eläkeikään on aikaa, nyt keskityn omiin töihini, valtuustossa vaikuttamiseen ja omaan hyvinvointiin. Huomasin vuodenvaihteessa, että työpöydälläni oli korkkaamatta kahden vuoden liikunta- ja kulttuurisetelit: Tampereen teatterit ja Tampere-talo saavat minusta vakituisen kävijän.

Ryhdyn siis ”vapaarouvaksi”.