Päätös keskusjätevedenpuhdistamohankkeesta

Tampereen kaupunginvaltuusto teki tänään päätöksen keskusjätevedenpuhdistamohankkeesta selvin äänestysluvuin. Jarrumiehinä toimivat pääasiassa perussuomalaiset. Pääsin käyttämään oman puheenvuoroni heti pormestari Ikosen jälkeen ja totesin seuravaa:

”Uuden keskuspuhdistamon rakentaminen on perusteltua nimenomaan kaupunkikehityksen kannalta. Nykyinen Viinikanlahden puhdistamo on kaupungin keskustassa paraatipaikalla Pyhäjärven rannalla. Kun joka tapauksessa joudumme uudistamaan nykyiset puhdistamot ja myös viemäriverkoston, on järkevää siirtää puhdistamo pois keskustasta.

Sulkavuori on päätynyt sijoituspaikaksi sen jälkeen kun Pirkkala ja Nokia kieltäytyivät ottamasta keskuspuhdistamoa. Molemmat silloin selvitetyt sijoituspaikat olisivat olleet sikäli järkevämpiä kuin Sulkavuori, että jätteen purkuputki olisi saatu kauemmaksi alavirtaan, eli sinne minne puhdistettu jätevesi joka tapauksessa virtaa.

Sulkavuoren vaihtoehdosta tehty YVA-selvitys osoittaa, että keskitetyn puhdistamon ja hajautetun vaihtoehdon, jossa kehitetään Raholan, Viinikanlahden ja Lempäälän nykyisiä puhdistamoja, välillä ei ole suuria ympäristöeroja. Molemmissa vaihtoehdoissa saadaan samantasoinen eli nykyistä huomattavasti parempi puhdistustulos. Ekologisessa mielessä ei sillä, lasketaanko puhdistettu vesi yhdestä vai kolmesta putkesta Pyhäjärveen, ole juurikaan eroa. Pyhäjärven veden luokitus säilyy hyvänä molemmissa vaihtoehdoissa. Olennaista on se, että puhdistustasoa yleisesti parannetaan, jolloin Tampereen seudun lisääntyvä asutus voidaan ottaa kestävästi vastaan.

Sulkavuoren ratkaisulla on myös eräitä selviä ympäristöhyötyjä. Purkuputki sijoitetaan keskemmälle Pyhäjärveä. Näin Viinikanlahdessa, Vihilahdessa ja Raholan rannoilla – ja tietysti myös Lempäälässä – vesien kuormitus vähenee. Kallion sisään rakennettava puhdistamo on myös ympäristölle haitattomampi kuin maan päällä oleva puhdistamo. Tämän huomasimme, kun vierailimme Turun keskuspuhdistamolla, joka on rakennettu Kakolan mäen sisään. Ei melua, ei hajuja, ei saasteita. Ympäristöhyötynä kannattaa noteerata myös se, että keskuspuhdistamoon voidaan rakentaa jäteveden lämmön talteenottojärjestelmä, joka tuottaa merkittävästi uusiutuvaa energiaa kaukolämmön tarpeisiin.

Suurimmat ympäristöhaitat syntyvätkin puhdistamon rakentamisajan aiheuttamista häiriöistä. Kun rakentaminen kestää vuosikausia, on näihin haittoihin, kuten räjäytysten aiheuttamaan meluun ja tärinään, louheen kuljetuksiin ja muihin liikennehaittoihin suhtauduttava vakavasti ja lähiseudun asukkaiden huolia kuultava. Hyvällä ja osallistavalla suunnittelulla ja asukkaiden näkemysten huomioon ottamisella voidaan haitat minimoida siedettäviksi. Tällaisissa suurhankkeissa ei riitä, että lain vaatimat kuulemiset hoidetaan. On tehtävä paljon enemmän ja luotava toimivat vuorovaikutuskanavat asukkaiden kanssa. Näin ehkä NIMBY-ilmiö (Not in my backyard) vaihtuu YIMBY-ilmiöksi (Yes in my Backyard!).”