Jälkikirjoitus

Viime kolumnini on herättänyt sen verran keskustelua, että lienee syytä tarkentaa joitakin kantojani. Kun arvostelin viime maanantain valtuustossa salin vasenta laitaa, en arvostellut sitä tunnelikannasta sinänsä, vaan poliittisesta takinkäännöstä asiassa, joka oli jo pitkälle päätetty.

Kun otin kantaa Pekka Salmen toimintaan, pointtini oli puuttua menettelytapoihin: apulaispormestarin on toimittava asemansa edellyttämällä tavalla. Se mikä sopii valtuustoryhmän puheenjohtajalle, ei aina sovi apulaispormestarin tuolilla istuvalle. Näiden kahden roolin yhdistyminen samassa persoonassa näyttää olevan pienoinen riski, ellei pelisääntöjä sovita nykyistä tarkemmin.

Niille, jotka epäilevät, että kritiikkini taustalla olisivat poliittiset motiivit, totean vain, että olen ollut tukemassa demareita niin presidentti- kuin pormestaripelissäkin. Arvostan sosiaalidemokraattista ja vasemmistolaista arvomaailmaa ja monia liikkeen piirissä toimivia. Verratessani valtuustoa koululuokkaan ja pojitellessani Pekkaa en halunnut pilkata häntä tai tehdä häntä naurunalaiseksi. Apulaispormestari Salmi on pätevä ja rohkea henkilö, jota on helppo arvostaa tämänkin tapauksen jälkeen. Me kaikki teemme virheitä, mutta voimme myös oppia niistä.

Päätän omalta osaltani keskustelun tästä asiasta tähän. En ole esittänyt koalition hajottamista tai Pekka Salmen erottamista. Toivon vain reilua peliä ja suoraselkäisyyttä.