Politiikan viikkokatsaus vk 12

Maanantaina kaupunginhallitus valitsi yksimielisesti uudeksi tilaajajohtajaksi Kari Hakarin. Niille, jotka kuvittelevat, että kyseessä oli ennalta sovittu poliittinen valinta, voin vakuuttaa, että prosessi oli huolella valmisteltu ja toteutettu. Osallistuin itse kärkiehdokkaiden haastatteluun kaupunginhallituksen puheenjohtajiston jäsenenä: paras valittiin. Onnea Kari!

Valtuuston kokouksessa aloin epäillä, että kevätpörriäinen oli pistänyt perussuomalaisten päät pyörälle: he olivat kuin herhiläiset kaupungin tytäryhtiöiden kimpussa. Siinä vaiheessa, kun Särkänniemeä vaadittiin myytäväksi, oli pakko hallituksen puheenjohtajana todeta, että yhtiö tuloutti viime vuoden 1,2 miljoonan voitosta kaupungille osinkoja 350 000 euroa. Sen sijaan, että yhtiö myytäisiin, on kaupungin pidettävä huolta kruununjalokivestään kehittämällä Mustanlahden aluetta, Onkiniemeä ja Ranta-Tampellaa. Särkänniemen aluetta ollaan kehittämässä voimakkaasti tulevina vuosina, sillä on edellytykset kehittyä merkittäväksi vetovoimatekijäksi ei vain kansallisesti, vaan myös kansainvälisesti. Jätän keväällä paikkani Särkänniemen hallituksessa, koska olen nyt kaupunginhallituksen jäsen. Iloitsen Koiramäen alueen valmistumisesta, se on meidän ikioma Junibackenimme.

Keskustelussa tilinpäätösennusteesta  vilisi mitä villeimpiä säästöideoita. Omassa puheenvuorossani korostin keskuskaupungin huoltosuhteen epäedullisuutta suhteessa kehyskuntiin. Timo Aron selvityksen mukaan Tampere on vuosina 2000-2010 menettänyt 125 miljoonaa euroa muina kuin verotuloina vain siksi, että hyvätuloiset asukkaat ovat muuttaneet naapureihin. Muuttovirran kääntämiseksi tarvitsemme vetovoimaisia asuinalueita, olkoon keskustan kupeeseen tunnelin myötä rakentuva Nässyn ranta-alue yksi sellainen.

Tarvitsemme myös sitä, että kaupunkiseutuna toimimme paremmin. Lausunto kuntarakenneuudistuksesta kirvoitti opposition  kielenkannat. Valtuutettu Jari Heinonen (skp) syytti katteettomasti virkamiehiä epädemokraattisesta valmistelusta. Kuten apulaispormestari Salmi (sd.) totesikin, laitoimme lausuntopohjan melko lailla uuteen uskoon kaupunginhallituksessa. Lopputulos oli ehkä hieman ympäripyöreä, mutta eri näkemykset ja selvityshenkilö Rauno Saaren työ siinä kyllä otettiin huomioon.

Seutuyhteistyö perustuu luottamukseen ja hyvään yhteistyöhön. Kaupunkiseudun tulevaisuuden vaihtoehtoja –selvityksen ohjausryhmä kokoontui tiistaina. Aamun sote-uutinen ei ainakaan välittömästi lämmittänyt mielialoja, kun Kangasala ja Orivesi irtautuisivat nykyisestä seuturakenteesta.