Alkuvuosi on ollut odottelun aikaa: uudet toimielimet ovat lähtökuopissa. Valtuustoryhmien paikkajakotyöryhmät ovat neuvotelleet ahkerasti ja päässeet lopulta yksimielisyyteen. Ryhmien sisäisissä paikkajakoryhmissä on käyty omat vääntönsä, niissä on varmaan saatu kovimmat kähinät aikaan. Valintakulttuurit ovat eri ryhmissä erilaiset, eikä kaikkia tyydyttävää ratkaisua voida koskaan saavuttaa: traumoja tulee ja tarvetta vertaistukeen näyttää olevan ainakin sosiaalisessa mediassa. Eikö joku sosiaalipsykologian kurssi voisi tehdä poliitikkojen virtuaalisen sosiogrammin eli ihmissuhdekaavion esimerkiksi Facebookissa tapahtuvista peukuttamisesta ja puukottamisesta.
Eilen aloitti uusi kaupunginhallitus toimikautensa ja valitsi jäseniä mm. seutuhallitukseen ja seutuselvityksen ohjausryhmään. Itse jätän huomenna seutuhallituksen, mutta jatkan seutuasioiden parissa kuntauudistusselvityksen ohjausryhmän jäsenenä. Kaupunginhallitus kokoontui suurelta osin tutulla kokoonpanolla, sillä jo edellisessä kaupunginhallituksessa mukana olleiden lisäksi kaksi meistä valtuuston entiseen puheenjohtajistoon kuuluvista istuu nyt päättäjän paikalla. Helppo meidän olikin Elina Sirénin kanssa vaihtaa tuolia kokouksessa, kun oli jo entuudestaan kartalla käsiteltävistä asioista. Valinnat kertovat siitä, että kaupunginhallitukseen on istutettu pääsääntöisesti kokeneimpia poliitikkoja, opettelun paikka se ei olekaan.
Valtuusto kokoontui jo toista kertaa tammikuussa. Viikko sitten valitsimme valtuuston puheenjohtajan, pormestarin ja johtokuntien jäsenet, nyt apulaispormestarit ja lautakuntien jäsenet. Valinnat sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä, yhtään äänestystä ei ollut. Tämä kertonee siitä, että myös oppositioon jäänyt ryhmä 16 (Perussuomalaiset, Keskusta, Kd, Tampereen Sitoutumattomat ja Skp) saivat myös tyydyttävän sopimuksen paikkaneuvotteluissa. Sen sijaan pormestariohjelmaa kaikki ryhmät eivät näytä tunnustavan, eikä siitä päästy vielä eilen keskustelemaan, vaikka ohjelma oli jo viikko sitten jaossa kokouksen yhteydessä.
Vastavalitut apulaispormestarit ovat kaikki ryhmiensä puheenjohtajia. Ovi tälle ratkaisulle avattiin jo viime valtuustokaudella, kun apulaispormestareiksi valittiin kesken kauden Olli-Poika Parviainen (vihr.) ja Leena Kostiainen (kok.). Olen kannattanut kokeilua yhtäältä poliittisen linjakkuuden, toisaalta ryhmänjohtajien ansiomahdollisuuksien vuoksi. Nyt valitut neljä apulaispormestaria ovat kaikki ryhmiensä kärkinimiä ja paikkansa ansainneita.
Kokemukset tuplaroolista ovat olleet myönteisiä, ja niinpä viime vuonna pidetyissä Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen (USO) –seminaareissa kaupungin keskeiset päättäjät kallistuivat suosittelemaan tätä mallia. Vaalien jälkeen ei kuitenkaan ryhmissä käyty lähempää keskustelua salkkujaon periaatteista. Luontevaa toki on, että Parviainen ja Kostiainen jatkavat nykyisillä toimialoillaan, mutta toisaalta olisi voinut odottaa, että salkut jaettaisiin ryhmien koon mukaisessa järjestyksessä. Nyt budjettivaikutuksiltaan (ja myös vastuultaan) painavin salkku meni pienimmälle ryhmälle eli Vasemmistoliitolle.
Ilmeisesti ryhmien puheenjohtajat sopivatkin ensin keskenään jyvityksestä. Jatkossa on meneteltävä toisin. Valintoja ei pidä tehdä ”henkilö edellä”, vaan ryhmien ja salkkujen painoarvon mukaan. Ryhmänjohtaja voi olla edelleenkin apulaispormestari, tai pikemminkin toisin päin: apulaispormestari voi olla halutessaan ja ryhmänsä suostumuksella ryhmänjohtaja. Muutoin löydämme itsemme takavuosien tilanteesta, jossa ”pitkät pojat” linjasivat vuosikaudet kahdestaan Tampereen politiikan tahdit, jatkossa tahdittajia olisi näillä näkyminen neljä.