Olen ehtinyt Vihreiden vaalikopille vain parina päivänä, sillä työpaikan muutto uusiin tiloihin ja työmatkat ovat rokottaneet vaalityötä. Eilen olimme Paulin kanssa useita tunteja paikalla keskustelemassa kaupunkilaisten kanssa.
Torilla kuulee monta tarinaa. Ikääntynyt mies tuli kertomaan toimeentulovaikeuksistaan, koska oli kuullut puheeni Köyhyysmarssilla. Kun puolison kuoltua alkoivat myös rahahuolet, sosiaalitoimistosta neuvottiin myymään omakotitalo. Mihin hän omasta kodistaan lähtisi! Niinpä hän oli kierrellyt pitkin kesää erilaisissa tilaisuuksissa, joissa oli jotakin tarjoilua. Vaalien aikaan vaalikopit olivat hyvä paikka tässäkin mielessä. Kun hän lopuksi kehaisee minun tehneen hyvää työtä, liikutun ja kiitän, sillä hetkeä aikaisemmin toinen mies on käynyt purkamassa kiukkuaan ”kokoomuksen puisto-osastolle” ja minulle ilmeisesti sen pääpuutarhurina.
Vihamielisyys onkin yksi ikävä piirre vaalikentillä. Ihmisten pettymys purkautuu kaunaisuutena ja kostonhaluna: ”koska teitte niin ja näin, en äänestä teitä”. Kokeneiden valtuutettujen tilalle halutaan uusia kasvoja. Rotaatio onkin hyvä asia, mutta se saattaa myös halvaannuttaa toimintaa. Viime kuntavaaleissa vihreiden valtuustoryhmä uusiutui radikaalisti. Se merkitsi vastuun siirtymistä käytännön politiikasta pitkäksi aikaa meille kokeneimmille, sillä tosiasia on, että valtuutetulta ensimmäinen nelivuotiskausi menee opetellessa laajoja asiakokonaisuuksia. Olisi katastrofi, jos 67-jäseninen valtuusto vaihtuisi kokonaan: silloin tätä kaupunkia johtaisivat tosiasiassa virkamiehet.
Kokonaisuus ja suhteellisuuden taju ovat hukassa esimerkiksi silloin, kun 185 miljoonan euron tunneli-investointi nousee vaalien pääaiheeksi, vaikka se on vain murto-osa investointien kokonaisuudessa. Kuntalaisten hämmennyksen vielä ymmärtää, muttei sitä, että ehdokkaat ja jopa kaupunginvaltuustossa vaikuttavat sortuvat populismissaan yksinkertaistuksiin ja suoranaisiin valheisiin esittäessään tunnelirahojen laittamista palveluihin. Käyttötalousmenot ja investoinnit ovat kaksi eri asiaa, sen ymmärtää Erkkikin. Tuleekin miettineeksi, minkä tiedon varassa päätöksiä äänestyskopissa tehdään ja kenen on vastuu väärän tiedon varassa tehdyistä päätöksistä?
Vaikka yleensä ehdokkaiden välillä vallitsee hyvä yhteishenki ja etenkin valtuutetut käyvät kannustamassa toisiaan yli puoluerajojen toistensa kopeilla, myös ehdokkaiden osaoptimointi ja raadollisuus paljastuu torilla päivystäessä. Äänestäjille saatetaan esimerkiksi kertoa, ettei jotain ehdokasta kannata äänestää, koska tämä pääsee kuitenkin läpi. Kerrotaan, että Osmo Soininvaara putosi aikoinaan eduskunnasta tällaisen harhailluusion vuoksi. Oma lukunsa on kikkailu panelistien valinnalla tilaisuuksiin tai Facebook tykkäämisillä. Henkilökohtainen on poliittista ja poliittinen henkilökohtaista: silloin kun nimeltä mainiten aletaan leimata julkisuudessa, olen itse ottanut sen linjan, että puhun asiat kasvokkain selviksi. Se on tavallisesti auttanut.
Vaikka kilpailu on kovaa vaalikentillä, hyvä neuvo voisi olla se, että kannustaa aivan ensimmäiseksi äänestämään, etsimään itselleen läheisimmältä tuntuvan ryhmän ja sopivan ehdokkaan ja vasta sitten tarjoaa oman puolueensa vaalilehteä ja omaa esitettään. Tällä metodilla ei ehkä heru paljon ääniä, mutta jääpähän hyvä mieli, kävipä kampanjassa kuinka tahansa! Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan kolumni ”Kenen taakkoja kannat” uusimmassa Kotimaa-lehdessä (18.10.-12) rohkaisee tähän: ”Kristitty on vapaa puhumaan lähimmäisistään hyvää ja vapaa pidättäytymään puhumaan pahan puhumisesta”.