Perun puheeni: Acuta ei vedä aina kuin unelma. Olen palannut vielä kaksi kertaa Acutan kautta sairaalaan ja kokenut melko ikävänä sen, että kivuliaana ja kuumeilevana olen joutunut makaamaan Acutassa 9-10 tuntia ennen osastolle siirtämistä. Vaikka olen sopeutuvainen ja entinen sairaanhoitaja, osastohoitoon sopeutuminen on rankkaa. Sekahuoneissa miehet ja naiset pötköttelevät samoissa huoneissa ohuiden verhojen eristäminä, eikä intimiteettisuojasta ole puhettakaan, kun potilaiden asioita käydään läpi. Mielialani nousee monta pykälää ja paraneminen edistyy, kun saan siirron naisten huoneeseen, jossa puhua kälkätämme kaikenmaailman asioista. Päivistä tulee ystäväni.
Mutta jos tällä selviän, en valita, vaikka olen joutunut olemaan töistä pois kolmen päivän asemesta kolme viikkoa! Hankkeen väliraportointia jouduttiin siirtämään kuukaudella, vuosilomasta joulun aikaan on enää turha haaveilla. Sosiaalisia kustannuksia koitui viime viikollakin melkoisesti: väliin jäivät mm. valtuuston asukasilta Kaarilassa, setlementtiväen perinteinen joululounas Mäntyniemessä, ystävyyskaupunkivieraiden emännöinti ja ”professorini” Jorma Sipilän muotokuvan paljastustilaisuus. Minkä suuruisen hintalapun tästä laatisi PSHP:lle?
Mutta jos vihdoin tulen terveeksi ja saan viettää Joulun kotona perheeni parissa, painan villaisella koko asian.