Viime keskiviikon kaupunginvaltuustossa kaikki isommat asiat jäivät pöydälle ja intohimoisin keskustelu käytiin Pisa-tutkimusta sivunneesta valtuustoaloitteesta osapuolten kiistellessä peruskoulun ideologisista lähtökohdista. Henkilökohtaisesti olen peruskoulujärjestelmän vankkumaton puolustaja, sillä ilman peruskoulukokeilua en olisi koskaan päässyt opintieni alkuun.
Palasin lauantai-iltapäivänä kolmipäiväiseltä lähiopetusjaksolta Helsingissä. Harvoin työkeikka on yhtä kiinnostava kokonaisuus, kun nyt, kun vierailevina luennoitsijoina olivat pohjoismaisen yhdyskuntatyön erityisasiantuntijat Päivi Turunen ja Alf Ronnby. Barak Obaman elämänkerran lukeneet tietävätkin hänen olleen yhdyskuntatyöntekijä Chicagon slummeissa, mutta harvempi tuntee taloustieteen Nobelin palkinnon saaneen ensimmäisen naisen Elinor Ostromin. Ostrom on osoittanut (”Coverning the Commons”, 1990), kuinka toisistaan riippuvaisten ja yhteen hiileen puhaltavien tavallisten ihmisten arkiset ratkaisut voivat edistää kestävää kehitystä ja paikallisdemokratiaa. Meillä Suomessa vaasalainen professori Hannu Katajamäki puhuu uudesta paikallisuudesta; hänen kädenjälkensä näkyy hienosti myös Setlementtiliiton uudessa strategiassa.
Katsoin Adventtikirkon televisiosta ja kaivoin esille vanhan Ylva Eggehornin runokirjan, jonka Adventti-runossa ”sinun kuninkaasi tulee sinulle köyhänä, ajaen valkoisella pyörällä lumessa. Ja lapset rakentavat lumesta lyhtyjä ja laulavat hänelle ja hänen kasvonsa ovat kirkkaat ja hän hymyilee ajaessaan kaupungin vanhojen talojen ohi missä ihmiset jotka kohta tappavat hänet kurkottavat ikkunoista eivätkä näe mitään, kuulevat vain, että joku laulaa”.