Valtuustosta, tunnelikäännöksestä ja homoillasta

Kiireinen valtuustoviikko on takana. Keskiviikkoiltapäivänä tapasimme pormestarin huoneessa Superin edustajat. Ottaessani vastaan heidän Koukkuniemeä koskevan adressin, totesin mm., että omaisille suunnatun kyselyn mukaan vastaajista lähes 89 prosenttia koki, että läheinen saa hyvää hoitoa Koukkuniemessä. Tästä kiitos kuuluu erityisesti henkilökunnalle, joka tekee arvokasta työtä, vaikka se julkisuudessa saa liian usein kielteistä palautetta. Valtuuston tietoon ovat toki tulleet haasteet ja vaikeudet, työoloihin liittyvät epäkohdat, työn raskaus, henkilöstön riittämättömyys, sairauspoissaolot, samoin johtamiseen ja työkulttuuriin liittyvät ongelmat. Viime kesänä valtuusto lisäsi 4 miljoonaa euroa Koukkuniemen toimintaan. Koukkuniemen alueen kehittämissuunnitelma valmistui viime keväänä, joka toteutuessaan parantaa sekä vanhusten asuinolosuhteita että henkilöstön työolosuhteita osastoilla. Myös toimintatapa uudistuu Koukkuniemessä, kun esimerkiksi Jukola-rakennuksen ryhmäkotimuotoisen asumisen tuottajaksi suunnitellaan yhteiskunnallista palveluyritystä, jonka omistajina voisi olla Koukkuniemen henkilöstö. Lupasin, että esitys otetaan vakavasti ja henkilöstömitoitusta selvitetään.

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti uudeksi kokouspäiväksi maanantain. Muutos astuu voimaan ensi vuoden alusta. Se merkitsee sitä, että ainakin kansanedustajien on nykyistä helpompi osallistua kokouksiin, ja valtuustoryhmien johtajatkin voivat keskittää kokouksensa yhdelle ja samalle päivälle, mutta ennen kaikkea muutos merkitsee valtuutetuille noin viikon lisäaikaa kokousmateriaaliin tutustumiseen.

Valtuustoviikon suurin kupla oli demareiden perääntyminen tunnelihankkeesta sillä perusteella, että raideliikenteen kehittäminen pitäisi aloittaa jo seuraavalla valtuustokaudella. Ratikan osalta esityksessä ei ole mitään uutta avausta, sillä kaupunginvaltuusto on jo seudullisessa rakennemallissa linjannut katuraitiotien rakentamisen aloittamisen ensi valtuustokaudella. Mutta uutta on tietysti se, että demarit ovat valmiita hylkäämään valtion 57 miljoonan tunneliavustuksen. Demarit käyvät tosi kallista vaalikampanjaa, ja vielä veronmaksajien rahoilla.

Katsoimme tiistai-iltana Ajankohtaisen Kakkosen homokeskustelua turhautuneina. Mistä näitä fundamentalisteja oikein tulee? Täytyy sanoa, että sympatiat olivat pelkästään homojen ja heitä puolustaneiden puolella. Oras oli tietysti omaa luokkaansa, mutta myös kirkkovaltuustoon pyrkivä Kenneth Liukkonen esiintyi vakuuttavasti vuoropuhelua rakentaen. Ilman Leena Huovista olisi kyllä usko mennyt koko kristikansaan. Ja melko monella on tainnut mennäkin, sillä kirkosta eroaminen on voimistunut tällä viikolla. Harmillista on vain se, että vahinko menee kokonaan luterilaisen kirkon piikkiin, vaikka konservatiivisista keskustelijoista osa taisi olla vapaakirkollisia.