Keskiviikon valtuuston jälkeen olin kahden päivän lähiopetusjaksolla Rovaniemellä, eilen väitöstilaisuudessa yliopistolla ja vasta tänään, kun istuin Hervannan seurakunnan juhlamessussa ja 30-vuotisjuhlassa, saatoin kokea rauhaa ja iloa pienestä hengähdystauosta. Minulta oli pyydetty kaupungin tervehdys juhlaan ja mielelläni sen teinkin, en vain kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, vaan myös entisenä Hervanta-tutkijana, kirkkovaltuutettuna ja naapurilähiön naisena.
”Arvoisat juhlavieraat, hyvät hervantalaiset ja Hervannan ystävät!
Minulla on suuri ilo ja kunnia Tampereen kaupungin puolesta tervehtiä ja onnitella nuoren aikuisen ikään ehtinyttä Hervannan seurakuntaa. Kun Hervantaa ryhdyttiin rakentamaan 1970-luvun alussa, elettiin suomalaisessa yhteiskunnassa vielä suuren muuton aikaa: väkeä siirtyi joukkomittaisesti maalta kaupunkiin.
Kuitenkin Hervannassa, kuten monissa pääkaupunkiseudunkin lähiöissä suurin osa uudisasukkaista muutti asuinalueelle kantakaupungista. Suomessa elettiin voimakasta lähiörakentamisen aikaa. Hervannasta rakentui Suomen suurin lähiö, jota paikallisjulkisuudessa ei kuitenkaan kutsuttu lähiöksi, vaan tytärkaupungiksi ja Tampereen tyttäreksi.
Kyse ei ollut vain siitä, että Hervanta ylitti asukasmäärällään monet kaupungit Suomessa, vaan myös siitä, että kaupunginosaa suunniteltiin ja rakennettiin kunnianhimoisesti satelliitiksi emokaupungin kylkeen. Kunnianhimo näkyy elementtitekniikan leimaamassa ympäristössä korkeatasoisena Pietilöiden arkkitehtuurina, jonka punatiilinen ilme nähtiin viitteenä ja muistumana Tampereen koskimaiseman vanhaan tehdasmiljööseen. Se on näkynyt myös Tampereen teknillisen korkeakoulun sijoittamisessa Hervantaan. Kunnianhimo on näkynyt alusta alkaen myös sosiaalisina innovaatioina ja palvelurakenteen huolellisena suunnitteluna kortteli- ja alueellisine palveluineen, kuten silloinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola totesikin Tamperelainen -lehden haastattelussa: ”Hervannasta ei haluttu nukkumalähiötä, vaan sen verran suurempi yksikkö, että se elättäisi myös monipuolisia palveluita.”(Tamperelainen 2.3.1988.)
Lähiörakentaminen synnytti huolen sosiaalisten ongelmien lisääntymistä vastarakennetuissa kaupunginosissa. Ihmiset oli saatava juurtumaan uuteen kaupunginosaan, eikä tämä onnistunut yksin kaupungin omana toimintana, vaan siihen tarvittiin myös järjestöjen ja seurakunnan työpanosta. Hervannan seurakunnan historiikista saamme lukea, kuinka seurakunnan perustamisjuhlassa tammikuussa 1980 juhlapuheen pitänyt maaherra Risto Tainio toivoi, että ”seurakunta ei käpertyisi vain pienen piirin ympärille” ja että seurakunta on Hervannassa yhteisö, josta löytyy lämpöä, inhimillisyyttä ja ystävällistä kumppanuutta.” Tätä vetoomusta on seurakunta täällä toteuttanut.
Seurakunnan sydän on sykkinyt tytärkaupungin kasvua seuraten: aluksi toimintaa lapsille, lasten kasvaessa nuorille aikuisväestöä unohtamatta ja sittemmin ikäihmisten määrän kasvaessa, myös vanhusväestölle. Hervannassa on toteutettu kansallisestikin merkittäviä ja ennakkoluulottomia pioneerihankkeita niin kaupungin omana kuin seurakunnankin toimintana, yhtenä esimerkkinä seurakunnan nuorille suunnattu ennaltaehkäisevä Poikkeustila-kokeilu. Toisena haluan mainita yhdyskuntatyötä toteuttaneen Toimelan. Ilahduttavaa on, että yhdyskuntatyö on säilynyt Hervannassa näihin päiviin saakka.
Yhteisöllisyyden rakentaminen urbaanissa ympäristössä on suuri haaste, mutta myös mahdollisuus. Luottamus ja keskusteluyhteys asukkaiden kanssa on selvästi onnistunut seurakunnan työssä. Tämä on edellyttänyt etenkin alkuaikoina myös rohkeaa asettumista kaupunginosan ja sen asukkaiden puolelle, kun ulkopuolisten leimat iskettiin Hervannan kylkeen.
Tänä päivänä saamme kiittää Hervannan seurakuntaa tästä arvokkaasta työstä, joka on luonut pohjaa niin kansalaisyhteiskunnan rakentumiselle kuin monikulttuurisuuden kohtaamisellekin; onhan Hervanta kiistatta Tampereen kansainvälisin kaupunginosa.
Hervannan seurakunnan 30-vuotishistoriikin nimi on ”Sen kaupungin parhaaksi”. Tuo Jeremian kirjan 29. luvun sana kuvaa hyvin Hervannan seurakunnan missiota: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”
Toivon Hervannan seurakunnalle: ”Monia vuosia, monia armorikkaita vuosia!””