Puhe Partioparaatissa 25.4.2010

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen puhe Hämeen Partiopiirin Partioparaatissa 25.4.2010

Hyvät partiolaiset ja partioliikkeen ystävät!

Minulla on suuri ilo ja kunnia Tampereen kaupungin puolesta tervehtiä teitä Hämeen Partiopiirin paraatiin osallistuvia lapsia, nuoria ja aikuisia. Tätä maakunnallista juhlaa on vietetty jo vuodesta 1928 lähtien lähes keskeytyksettä. Samalla haluan onnitella 100-vuotiasta Partioliikettä.

Partioliikkeen ihanteet – itsensä kehittäminen, toisten kunnioittaminen, auttaminen ja palveleminen, uskollisuus ja luotettavuus, luonnon suojelu, kansainvälinen ystävyys – ovat erittäin ajankohtaisia arvoja nyky-yhteiskunnassa ja -maailmassa. Me tarvitsemme partioliikkeen kaltaisia järjestöjä, jotka kasvattavat uusia sukupolvia kantamaan vastuuta paitsi omasta elämästään, myös muista ihmisistä lähellä ja kaukana.

Yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen luovat sosiaalista pääomaa, jota ei voi ostaa rahalla ja jonka arvoa ei voida mitata rahassa. Sosiaalinen pääoma on valuuttaa, jota syntyy lähes huomaamatta silloin, kun pystytätte laavua, istutte leirinuotiolla tai keräännytte kokouksiinne kololle. Sen ihmeellisyys on siinä, että emme edes huomaa tämän pääoman karttumista; sitä ei seurata pörsseissä. Ja sen taika on siinä, että tämä pääoma rikastuttaa sitä enemmän, mitä enemmän on valmis jakamaan toisille. Ja sen arvo ei katoa vuosienkaan kuluessa, vaan se kantaa läpi elämän vanhuuteen saakka.

Sosiaalinen pääoma on myös asia, jota ei yleensä voi synnyttää viranomaistyönä, vaan sitä alkaa karttua verkostoissa, ystäväpiireissä ja kaveriporukoissa vapaaehtoispohjalta. Siksi partioliike ja järjestöt kaiken kaikkiaan ovat niin tärkeitä toimijoita ja yhteistyökumppaneita myös julkisen sektorin, esimerkiksi Tampereen kaupungin kannalta. Sillä siellä, missä on paljon sosiaalista pääomaa ja yhteisöllisyyttä, siellä on yleensä myös vähän sosiaalisia ongelmia.

Hyvät partiolaiset!

Tampereen kaupunkistrategiassa 2010 ”Tampere virtaa. Sujuvan elämän suuri kaupunki” yhtenä tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia niin, että toiminnan painopiste olisi nykyistä enemmän ennaltaehkäisyssä ja asiakaslähtöisyydessä sekä toimintakyvyn, yhteisöllisyyden jamoniarvoisuuden vahvistamisessa.

Partioliike toteuttaa lasten ja nuorten parissa merkittävää ennaltaehkäisevää sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalityötä. Ja se on rahanarvoista toimintaa, sillä ongelmien korjaaminen on kallista ammattityötä.

Kun kysyin Tampereen Lokit -nimisessä lippukunnassa partiojohtajana vaikuttavalta kummityttäreltäni Hiljalta, mikä partioliikkeessä on hänelle tärkeintä, vastasi hän: ”uudet elämykset, itsensä ylittäminen, nuorempien innon näkeminen, ystävät, iltanuotiot, yhteishenki ja ihan melkein kaikki”. Eipä siihen minulla entisellä Sisupartiojohtajalla ole mitään lisättävää.

Hyvää Paraatipäivää ja -juhlaa!