Järjestötalot pelastuivat!

Eilisessä kaupunginhallituksen suunnitelujaoston kokouksessa kolmas sektori voitti kolme nolla, sillä suja päätti vetää Tilakeskuksen myyntilistalta kolme kohdetta: Rajaportin saunan, Kurpitsatalon ja mm. A-killan toimipaikkana palvelevan Uramonkadun kiinteistön. Rajaportin saunasta valtuustoryhmät olivat päässeet yksimielisyyteen valtuustosopimuksen yhteydessä. Kurpitsatalon pelasti tässä vaiheessa se, että jo aiemmin oli sovittu, että sen kohtaloon palataan kaavoituksen yhteydessä. Suuriman uhan alla oli Uramonkadun kiinteistö, josta äänestettiin. Sekin vedettiin pois listalta. A-kilta on paikkansa ansainnut. Muutoin pitkä realisointilista arvokohteineen meni melko lailla mukisematta läpi. Itse olisin pelastanut kaikki Teiskon koulut ja muutaman keskustan arvokohteen. Mutta minulla ei ole päättäjän statusta kokouksessa, olen valtuuston puheenjohtajana sujassa vain äänekäs yhtiönainen.