Demarit jaksavat yllättää

Johan pomppasi: demarit esittivät kaupunginhallituksessa, että aloitteeseen kansanäänestyksestä Rantaväylän tunnelin rakentamista vastaan annettu vastaus palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Vasemmistoliitto sen sijaan oli päätösesityksen takana, eli että kansanäänestystä ei toimiteta. Demareiden ryhmänjohtaja Salmi ei ollut kokouksessa, joten ei ole varmuutta, millä kannalla koko ryhmä on. Anneli Kivistön kannan tiesin toki entuudestaan, Atanas Aleksovskin kantakin oli arvattava, mutta että Hanna Tainio pitkänlinjan vastuunkantajana lähtee moiseen mukaan, on jo silkkaa mediapeliä ja irtopisteiden keruuta. Ja sitten sitä muka ollaan valtuustosopimusta tekemässä.

Mielestäni kansanäänestysadressi on pahasti myöhässä. Asiasta on päätetty valtuustossa jo moneen kertaan ja sopimukset tunnelista tehty niin valtion kuin Tielaitoksen kanssa. Suora demokratia on hieno asia, mutta kansanäänestyksen idea ei ole muuttaa jo tehtyjä päätöksiä, vaan ohjata päätöksentekoa ennen kuin suuntaa on valittu.

Viikonloppuna oli tarkoitus olla Tartossa paikallisia vihreitä tsemppaamassa ensi viikonlopun vaaleihin, mutta jätin keikan suosiolla väliin flunssan vuoksi. Kun ei malta pitää kunnon sairaslomaa, tauti kestää ja saa uusia olomuotoja. Pauli pääsi keikalle kahden viehättävän ja fiksun Sinkkosen, Päivin ja Sallan, kanssa. Minä lepäilin kotona, luin aihetta sivuten Sofi Oksasen ”Stalinin lehmiä” ja kävin sunnuntai-iltana körttiseuroissa.

Viime viikolla luottamushenkilömenoja ei ollutkaan kuin pari kaupunginhallituksen lisäksi. Keskiviikkona kävin avaamassa Kaupunkilähetyksen ja Leiraksen ”Jutteluviraston” Postitalon aulassa. Siellä ehdotettiin kahvilan perustamista ikäihmisille, kun nuorillekin on sellainen saatu aikaan. Siinä on ajatusta. Ehkäpä Kaupunkilähetys voisi lähteä sellaista toteuttamaan, jos kaupunki antaisi siihen taustatukea. Ei kaikilla ikäihmisillä ole varaa mennä katukahviloihin istuskelemaan, eikä aina rohkeuttakaan.

Mutta onko kaupungilla varaa mihinkään uuteen avaukseen, kun vanhoja toimintojakin leikataan. Tapasin tänään vanhan bussituttavani: häneltä oli kesän aikana leikattu omaishoidon tuki 1520 eurosta n. 600 euroon! Tähän asti on meille päättäjille kivenkovaan väitetty, ettei omaishoidontuen kriteerejä ole kiristetty, mutta näköjään on, sillä ainakin tässä tapauksessa hoidettavan kunto on mennyt vain huonompaan suuntaan. Onko kaupungin tarkoitus saada puhki väsyneet hoitajat vielä taloudelliseen ahdinkoon? Vanhoja sopimuksia ei pitäisi tällä tavoin lähteä uudelleen tulkitsemaan. Tästähän otetaan selvää ja pistetään postia virkahenkilöille.

Kuopuksen syyslomaviikko kuluu kotona. Olisi tehnyt mieli lähteä hänen kanssaan käymään Sotkamon mummolassa, mutta kun työkiireiden vuoksi reissu olisi typistynyt kahteen päivään, jääköön se tuonnemmaksi. Täytyy keksiä loppuviikolla jotain kivaa.