Pormestarin valinnasta ja illan kokouksesta

Pääsen harvoin suunnittelujaoston kokoukseen, koska se on keskellä päivää, mutta tänään oli asialistalla toimintamallin kannalta niin keskeinen asia, että järjestin tulon kokoukseen. Suunnittelujaosto keskusteli pitkään ja perusteellisesti pormestarin valintatavasta. Esityslistalla ei ollut päätösesitystä valmiina, joten kokous linjasi sen keskustelun perusteella. Keskeiset luottamushenkilöt ovat istuneet viime vuoden ns. USO-seminaareissa pohtimassa erilaisia toimintamalliin liittyviä kysymyksiä, yhtenä pormestarin valintatapa. Niiden keskustelujen jälkeen oli ainakin itselleni selvää, että luottamushenkilöt ovat nykymallin jatkamisen kannalla. Onneksi suja päättyikin tähän linjaukseen.

On silkkaa valtuuston itsetunnon puutetta, jos uskotaan paremman pormestariehdokkaan löytyvän muualta kuin kuntalaisten valitsemien valtuutettujen joukosta. Luulisi pormestari Niemisen jälkien vakuuttavan. Valtuustoryhmille tilanne asettaa positiivisen paineen haalia ehdokkaiksi mahdollisimman päteviä ehdokkaita syksyn vaaleihin. On tietysti myönteinen merkki, jos joku johtava virkahenkilökin kiinnostuu tehtävästä, mutta ehdolle hän ei voi asettua Tampereella kuntavaaleissa jättämättä nykyisiä tehtäviään. Ehkäpä pormestarin suuret valtaoikeudet ovat suurempi houkutin kuin palkkataso, joka sekin on varsin hyvä. Miten paljon tässä valintatapakeskustelussa on kyse herrakaipuusta ja huolesta, että pormestariksi valitaan nainen? Luulisi, että istuvien apulaispormestareiden kyvykkyys vakuuttaisi myös kokoomuksen, jonka piirissä tätä keskustelua on kaiketi eniten käyty. Asia tulee vielä kevään kuluessa valtuuston päätettäväksi.

Tämän illan valtuuston kokouksen esityslistalla ei ole suuria kysymyksiä, mutta useita valtuustoaloitteita on, joista voidaan keskustella pitkäänkin. Kuulin vasta tänään, että kokeilu valtuuston kokousten kuvaamisesta on lopetettu ja kaupunginhallitus on laittanut asian uudelleen valmisteluun. Toivottavasti valmistelu etenee rivakasti ja kuvaaminen aloitetaan uudelleen. Ainakin työrauha valtuuston kokouksissa on ollut aiempaa parempi näiden ”peltipoliisien” vuoksi: salissa ollaan paikalla, puheenvuorot pysyvät ohjepituisina ja tarpeeton hölinä on jäänyt vähemmälle. Mutta ennen kaikkea: kaikki kanavat, jotka tekevät valtuustotyötä näkyvämmäksi, ovat tervetulleita. Radioinnin ohella on line -lähetykset netin kautta ovat kaupunkilaisille erinomainen keino päästä osalliseksi valtuustotyöstä; yleisölehterillehän saapuu vain kourallinen kuntalaisista seuraamaan kokousta.